lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kirpparilöytöjä

Poikettiin eilen ilmailuretken jälkeen Vantaalla Lanttilassa. Kovin hurjasti en paikkaa kehuisi. Jopa lapset ihmettelivät miksi siellä on niin paljon sellaista uutta tavaraa, kuin kaupoissa, myytävänä. Hinnat olivat selvästi korkeammat kuin Lahden seudulla.

Jotain sentään löytyi pikkurahalla. Keltainen kapea verhokappa, jossa pitsi reunassa. Koska se maksoi vain 20 senttiä, ostin, jos vaikka sopisi keittiön ikkunaan. Nyt se on jo pesty, huomenna pääsen kokeilemaan.

Toinen huikea löytö oli korillinen Aku Ankan taskukirjoja. Niitä vanhempia suurin osa. 15 kappaletta ja muovikori maksoivat vain kympin. Kyllä oli koululaisen kasvoilla leveä hymy kun kantoi niitä kirpputorilta ulos.




Tänään kävin puolestaan lähikirpputorilla. Tarkoitus oli etsiä lapsille pitkähihaisia puseroita. Molemmilla on vain pari sopivaa, kaikissa muissa on hihat jääneet lyhyiksi. No, tietenkään ei vastaan tullut sopuhintaisia pitkähihaisia trikoopuseroita. Pari muuta vaatetta löytyi sentään ja itselle pöytäliina sekä rasiallinen Tiimarin kynttilöitä.

Olen varannut kirpputorilta pöydän ja pyysin lisää hintalappuja, koska tuota myytävää tavaraa tuntuu riittävän. Tämä päivä onkin mennyt hinnoitellessa.



Vanhempia kirpputorilöytöjä kuvailin myös. Livekirpparilöytöjä ja nettikirppuostoja. Kankaita sekä kahvikuppeja. Onnistuin myös saamaan yhden Fabuland-legon asialliseen hintaan. Voi kun niitä löytyisi jostain lisää.



2 kommenttia:

  1. Kirppareilta voisi löytyäkin jotain tarvittavaa - joskus olisi kiva tehdä kierros - normaalisti käyn vain silloin tällöin Missiokaupan kirpputorilla Rakokivessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina löytyy jotain. Tarpeellista tai tarpeetonta.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)