Neljän kissan talo

Kolme tyttökissaa on työllistänyt meitä runsaasti viime ajat. Syksyn tullessa, ulko-ovi on käynyt tiuhaan. Koska eihän siellä ulkona nyt niin kamalan pitkiä pätkiä voi kerralla olla. Tulee kylmä. Tosin aurinkoinen, lämmin ja kuiva syksy on helpottanut trafiikkia huomattavasti. Pakkasaamuina on kulkua enemmän, muuten ne oleskelevat melkein koko ajan ulkona. Vanhaa Almaa lukuun ottamatta.

Alma on jo tottunut muihin tyttöihin ja suhisemiset, murinat sekä läpsyt ovat jo jääneet melkein kokonaan pois. Eskosta on tullut rohkeampi ja aika usein Esko menee Alman viereen nukkumaan. Sellaisen viiden sentin päähän. Torstaina tapahtui niinkin kummia, että kaikki kissat nukkuivat kylki kyljessä. Ja se oli vielä niin, että Alma meni siihen ryhmään viimeisenä. Voi että. Jätin sängynkin petaamatta pelkästä ilosta.




No se oli torstaina se. Jo perjantaina tuli takapakkia Alman kehityksessä muita kissoja sietäväksi tytöksi. Meille kotiutui silloin pieni poikakissa. Viralliselta nimeltään Alpo Kauko-Aulis, kutsumanimenä Alpo.

Nyt ollaan kaikki innostuneita ja koko ajan Alpo sitä, Alpo tätä, Alpo kävi kakalla, Alpo kävi syömässä, Alpo meni tonne, Alpo tuli tänne. Tai ei sentään ihan kaikki. Tyttökissatrion kanssa ensikohtaamiset (ja toiset, kolmannet, neljännet ja niin edelleen) olivat pelkkää suhisemista sekä murisemista ja Aamu yritti jopa paeta Alpoa ikkunan läpi. Alma murisee nyt myös toisille ja jakaa läpsyjä sille lähimpänä olevalle kissalle aina kun näkee Alpon. Vanha kunnon mörri-Alma is back.

Alpo on reippaana poikana tutkinut jo joka paikan ja jatkaa taloon tutustumista edelleen. On hyvin kiinnostunut muista kissoista niiden murinoista huolimatta. Nukkui yön meidän sängyssä yhdessä Alman ja Aamun ja Tyynen kanssa (ja joo, oli ahdasta), on käynyt syömässä ja hiekalla. Tällä hetkellä Alpo pesee itseään minun sylissä ja kehrää. Alpo on ihana. Superkehrääjä. Tehtiin paluu neljän kissan taloksi. Tehtiin paluu punaisen kollin omistajiksi. Olikin jo korkea aika.