sunnuntai 3. joulukuuta 2017

3. luukku - Adventtikynttelikkö

Adventtikynttelikkö



Meillä on ollut kaikenlaisia erilaisia adventtikynttelikköviritelmiä vuosien varrella. Kaikki ihan yhtä kivoja ja hyviä. Viime vuonna löysin kynttelikön kirpparilta, tänä vuonna kynttilät palavat itse tehdyissä kynttilänjaloissa.

Olen keräillyt Lidlin Nostia tomaattipyrepurkkeja jo jonkin aikaa, koska ne ovat mielestäni kauniita. Oli ajatuksissa tehdä niistä jonkinlainen valosarja. No, sitten Lidl vaihtoi merkkiä ja purkki vaihtui erilaiseksi. Ei niin nätiksi, mutta ei se uusikaan mikään ruma ollut. Valosarjaan ei ne ensimmäiset Nostiat riittäneet, mutta en raaskinut purkkeja poiskaan heittää. Sitten pongasin jostain muusta kaupasta tuon kivan Mutti-purkin ja siitä se idea tulikin. Vielä kun löytyisi kiva neljäs erilainen, niin adventtikynttelikkötarpeet olisivat kasassa.

Voitte uskoa, että aikaa kului eri kauppojen tomaattipyrehyllyjen luona. Minun aikaa ja mieheni aikaa. Eikä mitään löytynyt. Kunnes viime viikolla K-kaupassa osui silmiin tuo huippusöpö K menu -purkki. Siis oikeasti ihan kamalan ruma, mutta oikean kokoinen ja värinen. Se päätyi sitten ostoskoriin koska adventtisunnuntai painoi päälle.

Purkeista tehtiin kynttilänjalat yksinkertaisesti niin, että niihin valettiin betonia ja keskelle laitettiin askarteluliikkeestä ostetut kynttilänpidikkeet. Vuorokausi kuivumista ja valmista tuli.

Oikein mukavaa ensimmäistä adventtisunnuntaita kaikille.



12 kommenttia:

  1. Tää on tosi kiva. Menee to do -listalle. Meillä syödään paljon muttia ja oon käyttäny niitä jo yrttiruukkuina. Jostain syystä muttipurkki on miusta viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä ehkä vaihtaa hetkeksi merkkiä ja käydä lidlistä, sekin on sievä.

      Poista
    2. Muttipurkki on minustakin kiva, olen säästellyt niitä isompia 😁 Toi K-menu on ihan kamala, mutta toisaalta niin hassu, että sopii joukkoon.

      Poista
  2. Tää on tosi kiva. Menee to do -listalle. Meillä syödään paljon muttia ja oon käyttäny niitä jo yrttiruukkuina. Jostain syystä muttipurkki on miusta viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sori, täälläkin on tuhat miun kommenttia, en tiiä miten tää puhelin nyt sekoilee. Tuplat voi poistaa. Sorii :o

      Poista
    2. Ei haittaa mitään. Mulle on käynyt ihan samoin, mistä lie johtuu.

      Poista
  3. Onpa hauska ja taatusti erilainen adventtikynttelikkö! 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Ei varmaan joo monella ole samanlaista.

      Poista
  4. Tosi veikee ja hauska versio! :) Mahtava idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Tosiaan ensin ihan muuhun tarkoitukseen säästelin näitä, mutta tämä oli kyllä hyvä käyttökohde tölkeille.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)