keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Tammikuu

Eipä ole varmaan koskaan venähtänyt bloggaustauko näin pitkäksi. Mitään ihmeitä ei ole tapahtunut, mutta monesta asiasta on pitänyt kirjoittaa. Ensin se kirjoittaminem vain jäi ja sitten tulin kipeäksi. Olin niin kipeä, etten jaksanut lukea, katsoa telkkaa, neuloa tai edes roikkua somessa. Makasin vain sängyssä selkä ja pää kipeänä.  Toipuminenkin on vienyt aikaa.

Oma postaus piti kirjoittaa lapsen synttäreistä, varmaan vielä tähän aiheeseen palaan. Oma postaus piti kirjoittaa myös kielosta, jonka syksyllä kaivoin maasta ruukkuun hyötymään, mutta sekin jäi. Oma postaus piti kirjoittaa uusista maihareista, jotka sain joululahjaksi ja siitä kuinka hyvät ne on ja kuinka paljon tykkään niillä kävellä. Oma postaus piti kirjoittaa myös reumatologilla käynnistä ja siitä mitä siellä juteltiin. Ehkä sen vielä kirjoitankin. Oma postaus piti kirjoittaa myös parista neulotusta joululahjasta ja kesken olevista neuleista. Senkin ehkä vielä kirjoitan.  Ja oma postaus piti kirjoittaa Pokemon gosta, jonka ansiosta ulkoilen päivittäin muuallakin kuin postilaatikolla. Voi olla, että tähänkin aiheeseen palaan vielä.

Helmikuussa lupaan postata ahkerammin. Onhan noita aiheita mistä kirjoittaa, kun vaan löytyisi jostain jälleen tämä bloggaamisen motivaatio







5 kommenttia:

  1. Minulla taas olisi motivaatiota mutta ei aikaa ottaa kuvia. Tai iltaisin on aikaa mutta ei valoa. Yhdistelmä josta en pidä, onneksi valoa kohti mennään.
    Nyt on ollut rankkaa tautia liikkeellä, minä sairastin parvorokon mutta ainoat oireet oli näppylät, selvisin vähällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä itsellekin pari kertaa käynyt niinn että olisin blogannut, mutta jäi kuvat valoisalla ottamatta. Ja salamalla illalla otetut kuvat ei oikein omaa silmää miellytä.

      Rankkaa tautia todiaan. Mulla kesti kuume viikon, Kimmo oli pois töistä 2 viikkoa. Tauti on jo onneksi voitettu, kotikvaan näyttää kaatopaikalta.

      Poista
  2. Voimia. Talvi on kauneimmillaan? Kevättä kohti mennään ja vähitellen alkaa kuntokin tulla kohdilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä jo kunnossa olen, jostai pitäisi löytäälvaan motivaatiota siivoamiseen. Meillä on vielä kaikki synttärisotkuista asti siivoamatta. Kolmen viikon sotkuts

      Poista
  3. Take it easy.. tuttu tilanne. Tulihan tuossa jo lyhyesti monta asiaa kerrottua ja Instan kautta ollaan päästy noista myös osallisiksi. Jaksuja toipumiseen, tuntuu olevan pitkäksi venyvää sorttia tämän talven taudit.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)