keskiviikko 21. joulukuuta 2016

21. luukku - jouluisia tunnelmia

Tässä luukussa poikkeavasti vähän meidän joulunodotustunnelmia.

Jouluaskarteluja ollaan tehty joulukuussa melkein joka päivä ja kaikki joulukoristeetkin on laitettu paikoilleen. Muita käsitöitä en juuri ole tehnyt. Lapsille virkkasin joulukalenteriin pokepallot, kuten myös koulun pikkujoulujen lahjasäkkiin.













Itsenäisyyspäivänä pidettiin oman perheen pikkujoulut. Laitettiin vähän herkkuja ja annettiin pikkujoululahjat.











Ollaan käyty Lahdessa ihastelemassa joulutoria, käytiin partion tonttuillassa ja ehdittiin aloittaa hiihtokoulu. Eskarilaisella oli joulujuhla, jossa käytiin kyynelehtimässä. Taisin tosin olla meistä ainoa, joka joutui pyyhkimään silmäkulmaa.














Ai niin, ostin pari kahvikuppia. Kiintiö oli jo täynnä, mutta näitä mulla ei vielä ollut :D Kyllä näistä on hyvä joulukahvit juoda.











Nyt tuntuu jo niin joululta. Hiukan näitä viimeisten joulunaluapäivien tahtia hidastaa neljä päivää kestänyt kuume. Tänään näyttää jo hyvältä, mutta aika heikko olo on tuon sairastamisen jälkeen. Onneksi saatiin piparin tuoksua kotiin lasten ja miehen toimesta. Muuta ei nyt enää taida tarvitakaan. Kaikki valmista (paitsi muutama paketti) joulu saa tulla <3






6 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia. Ja hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa <3

    VastaaPoista
  2. Olipas ihana postaus, sai hyvälle mielelle! (: Pikaista paranemista ja levollista joulunaikaa koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  3. Kuumeessa täälläkin. Molemmat olemme olleet flunssassa. Minä vielä sairaslomalla. Paranemisia sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää ohi jossain vaiheeasa menee. Saapahan hyvällä omalla omallatunnolla nukkua sohvalla kaiket päivät :) Paranemisia!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)