lauantai 17. joulukuuta 2016

Tupaan tehty joulusiivous

Melkoisen vilkasta on ollut nyt joulukuussa. Joululahjat on hankittu jo hyvän aikaa sitten, paketoiminen on edelleenkin vaiheessa. On ollut joulujuhlia, tonttuiltoja ja kaikenlaisia joulumenoja. Jouluaskartelut ovat vieneet oman aikansa ja tietty kaikenlainen muu jouluun liittyvä: kortit, ruokien suunnittelut, koristelut ja kaikki sellainen. Oman lisänsä toi tähän se, että niksautin selkäni yli viikko sitten. Tai ehkä se on sitä issiasta tai noidannuoli on minusta hauskempi sana. Jos tästä nyt jotain hauskaa pitää löytää. Selästä polveen asti säteilee kipu oikealla puolella. Kävely on hankalaa, nukkuminen on hankalaa, istuminen on hankalaa. Särkee ja viiltää. Tänään on eka aamu, kun pystyin nousemaan sängysyä kivuitta. Toki tilalle olen saanut eilen illalla alkaneen flunssan ja kuumeen. Mutta tämä menee ainakin nopeasti ohi.


Tuvan siivosin kunnolla joulukuntoon pari päivää sitten, kun sain viimeisetkin askartelut tehtyä. Täkit on vaihdettu puhtaisiin, samoin osa tyynynpäällisistä. Pöytäliina on pesty ja onnettomat joulukukat kasteltu. Tai ne mitä niistä on jäljellä. Joulutähti otti osumaa ja heitettiin pois. Jouluruusu - noh - jotain sille kävi. Lehdet kellastuivat ja siitä tuli niin ruma, että heitin pois. Joulukaktus on enää jäljellä, mutta onhan se aika onneton. Tai no sain hyasintin, mutta koska allergia, sitä on pakko pitää lasikuvun alla, joten se siitäkin ilosta. Olen kyllä salaa päivällä pitänyt sitä poissa kuvun alta kun mies on töissä.

Tänään tuodaan kuusi tupaan ja sitten se olisi valmiina jouluun.







2 kommenttia:

  1. Mun joulusiivouksen on ensi viikolla, jos ehdin :D
    Esko ainakin näyttää ottavan lähestyvän joulun rennolla otteella vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää meidänkään joulusiivous tavan siivousta kummempi ole. Pöytäliinan ja tyynynpäällisiä vaihdoin ja siivosin askartelujutut pois. Jos pakkasta riittää saatetaan viedä matot vielä ulos.

      Joo, Esko ei paljon stressaa :) Eipä muutkaan kissat - paitsi Alma Alpon takia :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)