torstai 28. syyskuuta 2017

Askartelukaappi

Pari vuotta sitten kannettiin vaaleanpunainen kaappi alakerrasta tupaan ja järjestettiin siihen tila askartelutarvikkeille. Eli tehtiin siitä askartelukaappi. Tästä kirjoittelinkin jo silloin. Kaappi on ollut hyvin tarpeellinen ja ahkerassa käytössä. Se vaan pääsi viime kevään ja kesän aikana täyttymään kaikella ylimääräisellä, eikä sieltä enää löytänyt mitään. Viikonloppuna levitin kaapin sisällön lattialle ja järjestelin pikku hiljaa tavarat takaisin paikalleen. Ja sinne kuulumattomat tavarat laitoin pois ja kassillisen roskia roskikseen, korillisen paperia paperinkeräykseen ja aikamoisen kasan pahviakin kierrätin eteenpäin. Mutta nyt on vaaleanpunainen askartelukaappi taas järjestyksessä siivottuna. Kaikki tarpeellinen löytyy helposti.




Ovien sisäpuolet pysyivät samoina kuin aikaisemminkin. Toisella puolella on liitutaulumaalilla maalattu osa ja toisella puolella magneettitaulu. Suuri määrä magneetteja, jotka tuossa ovessa on ollut, on pudonnut ja hajonnut. Ehjiä löytyi kolme. Käytössä tuo magneettitaulu on ehkä hiukan hankala, eikä siinä oikein mikään pysy kunnolla kiinni, joten voi olla, että sekin vaihtuu liitutauluksi jossain vaiheessa.




Kaapissa säilytetään edelleen kaikki mahdollinen askartelutarvike: liimat, kynät, rautalangat, helmet, paperit, pahvit ja mitä kaikkea mahdollista meillä nyt onkaan. Jonkin verran laitoin pois asioita, jotka ovat olleet vuosia käyttämättä. Tuskin niille enää käyttöä tulee. Tavarat ovat purkeissa ja kupeissa. Helpottaisi varmaan askartelijaa, jos purkkien kylkiin tekisi nimilaput, mitä missäkin on, mutta en nyt halua. Ei se niin kovin paljon aikaa vie, jos joutuu pari purkkia avaamaan ensin turhaan.

Askartelukaapista löytyy myös itse askarreltuja säilytyspurkkeja. Kuten asiaan kuuluukin. Ja vihdoinkin sain maalattua pienen puisen lokerikon vaaleanpunaisella ja pinkillä spraymaalilla.








Kaapin sisäseinäkin on otettu käyttöön laittamalla siihen vanha maustelokerikko sekä koukku. Tasolla olevalla tarjottimella on pieniä korjattavia ja liimattavia asioita: leluja, heijastimia ynnä muuta. Tai seuraavaan askarteluun tulevia osia.




Kaappi on nyt siisti ja olen siitä tosi iloinen. Lapset ovat hyvin innoissaan myös siitä, että kaikki on nyt järjestyksessä ja kaapin ovi onkin käynyt nyt tiuhaan. Aikaisempaa sotkukaappia kukaan ei halunnut tutkia. Mietin tässä, että olisipa selkeän ja siistimmän näköistä, jos kaikki säilytyspurkit olisivat samanlaisia ja vaikka yksivärisiä. Mutta tämä on nyt näin ja kelpaa kyllä meille.

11 kommenttia:

  1. Voih, oispa miullaki askartelukaappi. Nyt ei oo tilaa millekään semmoiselle. Askartelutarvikkeet on aina jossain hankalasti saatavilla. :D Noo, lisätään tämä asia sille "sitten joskus" -listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan koskaan on mahdollosta laittaa askartelutarvikkeet näin niin suosittelen. On kyllä näppärä. Mulla on täällä lisäksi pieni työkaluvarasto, niitäkin usein tarttee erilaisiin askarteluihin.

      Poista
  2. Olet ahkeroinut siivoamalla momenmoista. Sama homma meneillään, mutta mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tosin askartelukaappeja vaan yleistä kaappien ja laatikoiden siivoamista

      Poista
    2. Joo, nyt käyn läpi kaikki kaapit ja laatikot. Niihin kun on jokaiaeen työnnetty kevään siivoamisen yhteydessä kaikki näkyvä irtotavara ja mitään en enää löydä. Alakerran ompeluhuone on pahin. Sinne on viety kaikki 'ylimääräinen' siitä asti kun aloitettiin laajennus eli yli viisi vuotta. Sitä onkin sitten jännä tyhjentää.

      Poista
  3. Tuo on sellainen sormet syyhyää-kaappi. Innostaa jo kun näkee sisällön. ja miten ihana kun kaikki tarvikkeet löytyy yhdestä ja samasta paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Vähän lopahti siivousinto nyt kun eteen tuli lukuisa joukko askarteluideoita :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ja on kyllä tosi tarpeellinen ja paljon käytössä.

      Poista
  5. Onpa ihana kaappi sisältöineen :)
    Ja sinulla on tuo pieni punainen lokerikko hopeisilla pikkuvetimillä!!! Minulla oli samanlainen lapsena, mutta se on hävinnyt jonnekin matkan varrelle. Kirpparilla kuljen aina toiveikkaana, jospa samanlainen vielä joku päivä tulisi minun kohdalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :) Tuo Palaset-lokerikko oli minullakin lapsena. Juuri samanlainen punainen. Omani hajosi, mutta löysin tilalle samanlaisen fb-kirpparilta. Toivottavasti sinäkin löydät omasi. Näitä punaisia ainakin joillain fb-kirppareillaa näkee silloin tällöin.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)