Kansallismuseossa

Se on talvilomaviiko nyt. Ja kuten syyslomalla, kysyin tälläkin kertaa lomalaiselta, mitä tehdään. Toiveet eivät viimeksi suuren suuria olleet, kuten ei tälläkään kertaa. Toivo halusi johonkin museoon ja tehdä ison palapelin minun kanssa. Museoksi valittiin Suomen kansallismuseo ja siellä käytiin eilen. Palapeli on vielä tekemättä.

Helsinkiin mentiin omalla autolla, mutta jätettiin auto parkkiin hiukan kauemmaksi keskustasta. Koska se on hyvin paljon edullisempaa ja päästiin ajamaan ratikalla. Mikä taisi olla retkessä melkein kivointa.

Museon parasta antia oli Toivosta asehuone, kuplavolkkari ja työpajan toiminnallinen näyttely, jossa erityisesti hevonen kärryineen ja hoitovälineineen kiinnosti kovasti. Tyyne innostui eniten työpajan hevosesta, kuninkaan valtaistuimesta, kirjoituskoneella kirjoittamisesta ja eväistä. Mies puolestaan istui kuplassa niin kauan, että luulin sen jo kasvaneen autoon kiinni. Oman volkkarin korjaaminen ajokuntoon pääsi työlistalla seuraavaksi. Kunhan saadaan ensin nämä muut puhdetyöt tehtyä. Minua kiinnosti eniten pronssikautiset korulöydöt ja ilahdutti oman kotikunnan alueelta tehty käätylöydös. Toinen mielenkiintoinen aihe oli 1900-luku ja tuttujen esineiden pongailu.

Oma tutustuminen museoon lasten ollessa mukana on melkoinen pikakelaus. Edetään ripeään tahtiin, lapsia on pidettävä koko ajan silmällä ja vastailla kymmeniin tai satoihin kysymyksiin. Retki oli silti mukava ja kannatti käydä. Alkumatkan takapenkkikinastelun jälkeen reissu auringonpaisteiseen pääkaupunkiin sujui mukavasti, vaikka lapset - ja aikuisetkin - väsyneitä iltapäivällä olivatkin.

Työkalupakki

Nyt yksikätisenä tulee aika harmittavan paljon hengattua netissä. On kiva, kun löytää ja pongaa uusia ideoita, toisaalta harmittaa, kun en tiedä, ehdinkö ideoita koskaan toteuttamaan. Toivottavasti ainakin osan. Liikaa ideatulvaa pahempi asia tässä saikussa on liika nettikirppiksillä roikkuminen. Ja kun koko ajan on kone päällä, tekee tahtomattaankin löytöjä. Eli oon ostellut kaikenlaista ja meillä jo ennestään pursuavat paikat vain täyttyvät. Toivo totesi osuvasti eilen Äiti, meillä alkaa olla tuvassa aika ahdasta. Yksikätisyyttä on hyvällä onnella jäljellä enää neljä viikkoa ja ei voi sanoa kun voivoi. Sen jälkeen läppäri ei ole auki aamusta iltaan. Konetta ei avata edes päivittäin.

Tänään käytiin hakemassa vanha työkalupakki, jollaisesta olen haaveillut pienten puutarhatyökalujen, narujen, saksien ynnä muun, mitä nyt pihalla tarvitsee, säilytyseen ja kuljettamiseen. Toivo kuitenkin otti pakin Hot wheels -autoille ja radalle ja toiselle puolelle voi laittaa jotain muuta tarpeellista. Saan sen ehkä takaisin sitten, kun pikkuautoleikki-ikä on ohi. Pakki ei ollut kallis, joten tämä nettikirppisostos ei minua vielä konkurssiin vienyt. Muista löydöistä en voi sanoa samaa. Niistä kerron joskus myöhemmin.

Valaisimia

Meille on kotiutunut viime aikoina (lue kolmen tai useamman kuukauden sisällä) jokunen uusi tai uudistettu valo. Uusia kattovalaisimia on vielä pakko hankkia, kunhan laajennuksen puoli valmistuu. Niistä kaikista onkin jo suunnitelmat.

Tuvassa on valaisimena ollut tämän talven vanha peritty kattokruunu, joka koki muodonmuutoksen ennen kattoon ripustamista. Alun perin valaisin messingin värinen, siinä roikkui useita kymmeniä kristalleja ja lamppujen päällä oli varjostimet. Nyt on varjostimet otettu talteen muuta käyttöä varten, kristallit askarreltu pois ja runko maalattu valkoisella spray-maalilla. Yhden kristallin toisesta kattovalaisimesta laitoin tuohon, mutta se riittää. Tämän loppusijoituspaikka tulee olemaan joko makuuhuone tai Tyynen huone tai ehkä joku muu. Katsotaan, kunhan nuo huoneet ensin valmistuu.



Tammikuun Unelmien Talo&Koti -lehdessä oli ohje valosarjaan tehtävistä kukista. Idea oli hauska ja innostuin saman tien kokeilemaan sitä. Eli aidosta polyesteriorganzasta leikkasin kukka-aihiot, joiden reunat poltin kynttilän avulla. Kukkia en kiinnittänyt valoihin mitenkään, mutta se varmaan pitää tehdä jossain vaiheessa. Ainakaan nuo alimmat kukat eivät meinaa millään pysyä paikoillaan, koska kissat nuohoavat päivittäin tuossa ikkunalla (ovella). Ja kun valoaiheessa ollaan, on siinä lipaston päällä myös joulupukilta saatu pöytävalaisin. Loppusijoituspaikka sillekin vielä iso kysymysmerkki.





Ja viimeisin valotulokas meillä on Mirja Orvolan Talo. Kuuluu minun mittapuussa liian kalliiseen hintaryhmään. Mutta joskus on vähän tuuria ja tämä sattui olemaan (ja on yhä) melkoisen hyvässä alessa hobbyhallissa, joten klikklik ja nyt se on meillä. Olen melkoisen tyytyväinen.

Mekko ja huopatossut

- Mulla olis yks tehtävä. Sä et tykkää siitä.
- Mistä en tykkää?
- Pitäisi ottaa kuva tästä mekosta.
- No en tykkää.

Se ainoa asia tässä maailmassa, kun yhteistyö minun ja miehen välillä ei suju: kuvan ottaminen jostain käsityöstä, joka on minun päällä. Muuten kuvaaminen sujuu hyvin, mutta valmistunut käsityö ja kuvaaminen - ei vain toimi. Enkä tiedä miksi. Liikun kuulemma liikaa. En ymmärrä. Kuvat kuitenkin otettiin ja melkein sovussa.

Mekon ompelin jo tammikuussa, kaava löytyy kirjasta Kauniit puserot ja mekot. Tämä oli myös viimeinen-päivä-ennen-käsileikkausta -käsityö, joten hiukan jäi korjaamista, kunhan siihen pystyn. Vähän pitää lyhentää ja kaventaa, muuten on kiva kotimekko. Ja kaupassakäyntimekko. Kouluunilmoittautumismekko. Toimintaterapeuttikäyntimekko. Kuvissa ei näy, mutta mekossa on pikkuinen takatasku, joka on ihan näppärä. Kankaana on vuosikertapellavaa. Samainen kangas on ollut Toivon kaksilla synttäreillä pöytäliinana eli sitä on jo muutaman kerran pesty ennen ompelua. Silittäminen on kuitenkin tainnut jäädä väliin.

Sitten huopatossut. Sellasia olen pitkään halunnut ja vihdoin sain ne ostettua. Ihanat oikeat suomalaiset Lahtiset. Kelit eivät ole kovin suosineet huopatossuilijaa, mutta kyllä niillä voi sentään postin hakea laatikosta. Toivon kovasti pakkasia vielä tälle talvelle.

Uusi alku

Tuli sitten mittari täyteen Vuodatuksen puolella. Olisin kovasti halunnut jatkaa vanhassa blogissa, jossa oli jo yli seitsemän vuoden ajalta tekstiä ja kuvia. Ja kaikki elämäni tähtihetket. Vuoden takainen muutos, joka aluksi vaikutti lupaavalta, on ollut ihan syvältä. Alkuun sain ylläpitäjältä vastauksia ja korjauksia ongelmiin. Mutta sitten kaikki jämähti. Pitkään aikaan en ole saanut kysymyksiin vastauksia, eikä mitään uutta tai muutosta ole tullut. Jos luvataan, että asia hoidetaan ihan lähiaikoina, ei mielestäni vuoden odotus ole kovin lähiaikaa. Siispä muutin tänne. Pohja kun on ollut valmiina jo aika kauan. Että se siitä suomalaisesta laadusta tällä kertaa.

Ja nyt jos joku osaa kertoa, miten saan vanhan blogin tekstit siirrettyä tänne, olisin oikein, hyvin ja isosti kiitollinen. Tiedän sen olevan mahdollista, mutta en vain ite osaa. Ja Vuodatukselta on turhaa kysellä neuvoja.

Nyt on uusi blogi ja kaikki hyvin. Seuraavaksi voin keskittyä nillittämään oman kunnan koulukyytimuutoksista ja sen uudistuksen toimimattomuudesta :)



Kuva: Helsingin Sanomat.

Kevätkukka

Kevättä on ilmassa, vaikka onkin vasta helmikuu. Liekö syynä ohuen ohut lumikerros ja vettä tippuvat räystäät vai kumisaappaiden paluu vai lintujen laulu. Vai se, että ainahan se helmikuun puoliväli tuntuu jo keväältä.

Tänä vuonna siirsin suosiolla kaikki siemenkuvastot paperikoriin. Ajattelin, että en ehdi ensi kesänä kasvattaa mitään. Eilen kuitenkin lankesin siemenostoksiin koo-kaupassa, kun odottelin miestä parkettiosastolta. Eli ensi kesänä ainakin yritän kasvattaa uudenmallista kesäkurpitsaa, porkkanaa, tilliä, kiinansipulia (joka ilahdutti olemalla monivuotinen), auringonkukkia, tuoksuhernettä (jonka kasvattaminen ei ole koskaan onnistunut), uuden väristä kehäkukkaa ja unikkoa. Tyyne valitsi itselleen kesäkukkaseoksen ja pääsiäisruohot. Minäkin voisin vielä ostaa ruusupapua ja sipulit. Vanhaa siemenvarastoakin löytyy vielä, joten ei se mene ensi kesäkään ilman kylvöjä.

Ja ostin myös sen jokakeväisen valkoisen helmililjan. Jonka kukat ovat vielä aika vaatimattomat. Tämäkin helmililja päätyy lumien sulettua etupihalle pensaiden alle - sinne, missä kaikki edeltäjänsä ovat.

Kaapelikela

Kuukausi sitten tuli sähköpostiin viesti: Tarvitaanko kaapelikeloja, tuossa olisi yksi. Vastaus oli TIETENKIN TARVITAAN! Aika kauan siihen meni, kun mies muisti tuoda sen töistä kotiin ja vielä pestä kaupan päälle. Sunnuntaiaamuna se oli kuitenkin vihdoin ilmestynyt tupaan ja ainakin neljä meidän perheestä ihastui siihen heti. Minä siksi kun se vain on niin ihana, lapset siksi kun sen kanssa voi leikkiä vaikka mitä (ja myös koko päivä leikittiin, paitsi silloin kun käytiin ulkona tai pelattiin) ja Almakin sai uuden kynsienteroitusalustan. Kyllä sen päälle oli illalla hyvä laittaa iltapalavoikkoleivät ja telkun kaukosäädin. Oijoi miten tylsää elämä olikin ennen tätä uutta sohvapöytää.