maanantai 18. toukokuuta 2015

Türi Lillelaat

Jo kolmannen kerran kirjoitan blogipostaukseen tämän saman otsikon. Se ei kuitenkaan ole otsikkonimiennätys, joka taitaa mennä kohtalaisen ylivoimaisesti otsikolle Asioita. Eli tänäkin vuonna retkeilin Viron puolelle Türiin kukkamarkkinoille. Saman ystävän järjestämällä bussimatkalla, kuin kaksi kertaa aikaisemminkin. Samat kaksi laatikkoa oli mukana kasviostoksia varten ja markkinoita kiertelin samassa hyvässä seurassa kuin edellisellä kerralla. Paikalle mentiin samalla Tallinkin laivalla ja yövyttiin samassa hotellissa nimeltä Susi.

Tällä kertaa sää ei ollut helteinen, mutta ei kylmäkään. Puolipilivistä, aurinko porotti välillä. Takki sai olla päällä, pipo päässä ja lapaset käsissä. Kylmä ei ollut.

Hinnat olivat mielestäni kohonneet. Enää ei löytynyt türilaismummoja euron esikkojen kanssa, vaan kiskoivat niistä jo kolme euroa. Hyviä löytöjä tein sieltä hinnoista huolimatta. Myös tavarapuolella.

Paluumatkalla poikettiin Hansaplant-puutarhamyymälään, josta löytyi vielä muutama kasvi bussin täytteeksi. Koska bussin alakerta oli siinä vaiheessa jo täynnä, ei auttanut muu kuin ottaa ostokset bussiin syliin. Siinä meni osa matkasta mukavasti rinkka jaloissa, käsilaukku, jousipyssy ja kasvit sylissä.

Matka oli tälläkin kertaa mukava ja rento. Ainoa asia, mikä jäi harmittamaan oli se, kun kotimatkalla vatsa täyttyi pääruoasta jo niin paljon, etten jaksanut edes maistaa jälkiruokaa.

 
 
 


 
 








Varsinaista ostoslistaa en kirjoittanut, mutta joitakin ajatuksia oli etukäteen hankinnoista. Esikkoja piti ostaa, mutta nousseet hinnat tekivät sen, että ostin vain yhden ja senkin vain siksi, koska oli niin erikoinen. Särkynyt sydän oli ostoslistalla, mutta en osannut päättää otanko valkoisen vai punaisen ja vähän pelotti sen ehjänä säilyminenkin matalassa kuljetuslaatikossa, joten ostamatta jäi. Sipulikukat olivat etukäteen myös ajatuksissa, mutta nekin jäivät Türiin, kun en muka löytänyt mielestäni kivoja. Joku puu olisi myös ollut kiva tuliainen, mutta koska olen menossa ensi viikonloppuna Mustilaan, ostan puuni mielummin sieltä.

Kun en ostanut oikeastaan mitään, mitä olin etukäteen Türin markkinoille suunnitellut, piti ostaa sitten kaikkea muuta. Ostoskoriin löytyi kuitenkin sellaisia kasveja, mitkä ovat olleet kesto-ostoslistalla kuten pilarimänty, liljoja, alppikärhö, syysleimu, pari punahattua, pioni, keltainen mansikka ja valkoinen ukonhattu.

Ostin myös muutaman kesäkukan eli vaaleanpunahtavia orvokkeja ja tähkälaventelin. Laventelia kyllä yritän talvettaa autotallissa. Jos se pysyy kesän yli hengissä.

Noiden lisäksi tein ostoksia  kasvien hauskojen nimien perusteella. Löytyi tiarella 'Pink skyrocket', sammalleimu 'Amazing grace white with pink eye', kymmenen senttiä korkeaksi kasvava hostavauva nimeltä 'Teeny weeny bikini' ja jaloangervo 'Alive and kicking'.

Oikein hyviä ostoksia. Liljat ovat jo istutettu, samoin kesäkukat ja mansikka. Huomenna laitan taas jotain paikoilleen. 


4 kommenttia:

  1. Tulppaaneja oli heikommin kuin muina vuosina, ja hinnat oli kohonneet. Huomanneet että esikot kiinnostaa suomalaisia. Joillain kasveilla on kyllä ihan mahdottoman hauskoja nimiä.

    En tiedä tuon alemman postauksen Arabian astiaston nimeä, mutta meillä oli aikoinaan mökillä ihan samanlaisia. Lautasia ja pari kulhoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei löytynyt sopivia tulppaaneja eikä narsisseja, joita ei jo mulla olisi. Tai ei ainakaan osunut silmiin. Esikkojen hinnat oli kyllä nousseet ihan törkeästi. Kolme euroa oli parillakin mummolla. Olisin voinut maksaakin, mutta jätin nyt väliin. Se minkä ostin, maksoi 6 euroa, mutta olikin joku harvinaisuus ja nättikin.

      Minäkään en tiedä astiaston nimeä. Olen siitä useasti juonut kahvit mummon luona ja tykännyt siitä pikku Minnasta asti. Lähinnä kai vaaleanpunaisen värin vuoksi. Kahvikuppeja en halunnut, koska niille ei ole käyttöä, mutta kun serkku kaivoi lautaset ja kulhot kaapista (en tiennyt, että siellä oli sellaiset), meinasin kirkua ilosta. Isoja kannujakin oli kaksi, mutta otin vain yhden, että täti sai toisen. Olen noita yrittänyt etsiskellä kirpputorilta, mutta huonoin tuloksin. Yhden pikkukupin olen vuosien varrella löytänyt vain. No, nyt ei tarvi enää etsiä :)

      Poista
  2. Ompa väriloistoa! miten nuo saa kuskattua kotimaahan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väriloistoa siellä kyllä riitti. Me oltiin matkalla bussilla ja mulla oli varattuna kaksi muovilaatikkoa taimia varten. Bussin alakerta olikin aivan täynnä taimilaatikoita. Ja kyllä niitä riitti sinne yläkertaankin. Vähän erilaista täytettä bussiin kuin tavallisella oluenostomatkalla :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)