tiistai 9. helmikuuta 2016

Liina ja leipomista



Lauantaina ostettu lanka valmistui liinaksi sunnuntaina, pingottui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, päättelyt hoitui maanantaina ja jo nyt tiistaina liina pääsi blogiin asti. Tässä kai voisi todeta sen vanhan moton, että ainoa heikkouteni on ääretön nopeuteni.

Lanka on Schachenmayr Fashion Tahiti, 99% puuvillaa ja 1% polyesteriä. Koska lanka on melko ohutta, taitaa tuo polyesterrihma olla hiustakin ohuempi tuolla prosenttina seassa. Virkkuukoukkuna oli perintökoukku kokoa 1,75. Noin pienellä koukulla en olekaan koskaan virkannut. Eipä se sen hankalampaa ollut kuin paksummallakaan koukulla. Paitsi tuo ihan alku, mutta se on hankalaa koukulla kuin koukulla.

Koska pitsiliinaa oli päästävä aika heti virkkaamaan ja kaikki mahdolliset omat kässälehdet ja ne pari vanhaa virkkauslehteä ovat jossakin paikassa x, piti malli etsiä netistä. Vaikka neulon sujuvasti englanniksi, virkkauslyhenteet ovat erit ja nyt ei maltti riittänyt alkaa niitä opettelemaan, vaan piti etsiä sellainen ohje, jonka ymmärsin heti. Ohje löytyi Kodin kuvalehden sivuilta ja on ollut näköjään vuonna 2012 kuukauden retro. Malli on vuodelta 1982. Tuli aika ihana liina.





Sitten se leipomisosuus. Koululaisella oli tänään koulussa ystävänpäivädisko nyyttäriperiaatteella. Saa viedä jotain leipomuksia, mutta pakko ei ole. Minä tietty heti innostuin tekemään jotain. Ensin ajattelin tehdä viimeisessä Yhteishyvässä olleen ohjeen mukaisia marianneleivoksia. Tein pohjan ja tilasin pari puuttuvaa ainesosaa mieheltä puhelimitse. Sitten vasta ajattelin, että leivoksia on hanka syödä diskossa ja tuleeko niitä tarpeeksi, kun meidän pitää verottaa siitä ensin pois pienet maistiaispalat.

Päätinkin tehdä tattarimuffinsseja. Ne kun on helpompi syödä ja kuljettaa kouluun. Tein vain puolikkaan taikinan ja laitoin ne pikkuvuokiin ja koristeeksi teeman mukaisesti sydämiä. Muffinssit käyvät monelle allergiselle koska ne ovat maidottomia, munattomia ja gluteenittomia.



Tattarimuffinssit

2 purkkia vauvan hedelmäsosetta tai 2 banaania tai jotain muuta hedelmää
2 dl sulatettua margariinia
1½ dl sokeria
2 dl tattarijauhoja
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki aineet. Paista 200 asteessa 15 minuuttia.

Niin ja ne marianneleivokset. Tein sitten nekin kun olin jo aloittanut. Ja koska oltiin sovittu, ettei tehdä laskiaispullia, ne saisivat korvata pullat. Illalla kuitenkin keskustelu pullista jatkui ja kävi niin, että mies innostui Tyynen kanssa niitäkin tekemään. Eli tänään on varsinainen herkkupäivä. Päiväteen kanssa otettiin marianneleivokset ja kohta laitan lapsille välipalaksi laskiaispullat. Ja iltapalaksi on sitten laskiaispullaa ja marianneleivoksia.



10 kommenttia:

  1. Onpa kivat värit liinassa! Hieno on muutenkin. En ole koskaan itse pitsiliinaa virkannut. Jospa joskus koittaa sekin päivä!?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli niin hauskat värit tuossa langassa, että heti tuli ajatus tehdä pitsiliina. Ja hauska tuli siitäkin. Mä olen joskus nuorena pari liinaa virkannut, mutta olen todennut, että ei ehkä kannata kun noita saa kirppareilta niin edullisesti. Siis jos niistä vain tykkää. Ja mä tykkään. Mutta tällaisia monivärisiä ei ole vielä vastaan tullut.

      Poista
  2. Ihana liina! Niin värikäs, että piristää varmasti näitä harmaita helmikuun päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä tässä vähän väriä kaipaa tähän harmauteen. Saisi ainakin tuo VESIsade jo loppua.

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta. Nyt kohta hankkimaan tattarijauhoja ja kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Näihin ei enää tarttenut käyttää vanhalla päivämäärällä olevia jauhoja.

      Poista
  4. Herkkupäivä tosiaan. :) Välillä pitää olla.
    Liina on tosi kivan näkönen kaikessa värikkyydessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo yllättävät herkkupäivät on niitä parhaita. Ja kiitos, on vähän erilaisen värinen liina.

      Poista
  5. Kiva liina ja herkkuja olitte tehneet oikein olan takaa. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos kutsusta :) Kävinkin jo pikaisesti piipahtamassa. Ja huomenna sitten vähän isomman ajan kanssa.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)