maanantai 21. elokuuta 2017

Arki alkoi

Pari viimeistä lomaviikkoa meni niin nopeasti, ettei mukana meinannut pysyä. Muu perhe oli useamman yön partioleirillä, minä jäin kotiin hoitamaan kissoja. Yhtenä kissanhoitopäivänä retkeilin Tampereelle ihan muuten vaan. Kävin Muumimuseossa (joka oli lievä pettymys) ja kiertelin kaupungilla. Koko päivän satoi ja vaatteet olivat sateenvarjosta huolimatta märät. Oli silti kiva retkipäivä.

Muuten loppuloma kului lähinnä rannalla ja koulutarvikkeita sekä vaatteita haaliessa. Helsingissä ollaan käyty parin viikon sisällä jo kaksi kertaa koska Pokémon go. Ekalla kerralla ostettiin sentään Tyynelle lenkkarit, toisella kerralla jäätelöt.

Kirppiksillä en ole juuri kierrellyt. Vain sen verran, että kahvikuppikokoelmaan on tullut lisäystä neljän kupin verran ja tupaan saatiin uusi nojatuoli. Jännitettiin aluksi, että kuinka kissat sitä alkavat kohdella, mutta kukaan ei ole vielä siihen kynsiään iskenyt. Alpo otti tuolin tosin heti omakseen ja on nukkunut siinä kaikki yöt sen jälkeen kun tuoli meille kotiutui. Alpon oma tuoli.

Omassa puutarhassa ei ole vielä minkäänlainen sadonkorjuu vielä alkanut. Mustikoita olen vähän lähimetsästä kerännyt. Sen verran, että olen jotain päässyt leipomaan ja parit smoothiet tehnyt.

Ja se arki. Kymmenen viikon kesäloma loppui ja koulu alkoi. Meillä asuu nyt kaksi koululaista: neljäsluokkalainen ja ekaluokkalainen. Minulle on ollut tosi kova paikka Tyynen koulun aloitus. Ja edelleenkin välillä itkettää. Ehkä tämä jossaain vaiheessa helpottaa.














4 kommenttia:

  1. Alpo sai hienon nojatuolin, luulen että rakastui väriin. Koulunaloitus helpottaa jossain kohtaa mutta onhan tuo yhdenlaisen surutyön paikka kun kuopus lähtee kouluun. Elämä on sen jälkeen erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen ihan samaa, niin hyvin kissa siihen maastoutuu, ettei itekään aina huomaa sen siinä olevan :D

      Silloin kun Toivo aloitti koulun, luulin, että eka koulunaloitus on se pahin, niin koville sekin otti. Mutta tosiaan tämä viimeisen vauvan itsenäistymisaskeleet ovat vaikeita x3. Niin minä tänäkin aamuna saatoin Tyyneä tuohon puoleen väliin mäkeä ja nenäliinan kanssa.

      Poista
  2. Yksi päivä muuttaa: koulunaloituspäivä tekee isoksi tytöksi. Itsenäisesti liikkumaan saman matkan, minkä viime vuonna piti saattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuttaa. Vielä ei halua yksin kulkea ihan koko matkaa. Onneksi on hyvä ystävä samalla luokalla, jonka kanssa kulkevat koulumatkat. Eilen pyysi kävelemään vastaan, kun olisi joutunut kulkemaan yksin kotiin. Menin kyllä mielelläni.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)