tiistai 1. elokuuta 2017

Matkatuliaisia

Reissusta tuli jotain pientä ostettua, vaikka pääosin mentiin aika niukalla ostosmatkailulinjalla. Lapsilla oli omat rahasummat, joita käyttivät pehmoihin, petseihin, legoihin, pokekortteihin, pokehahmoihin, värityskirjoihin ja spinnereihin. Minäkin hellyin välillä jotain pientä pikkuisille ostamaan, mutta ei mitenkään suuria summia kulutettu leluihin.

Mies osti itselleen laatikollisen olutta ja muutaman teepaidan. Sovittiin jo kotona, ettei oteta tällä kertaa liikaa vaatteita mukaan täyttämään takakonttia, vaan pestään niitä reissussa ja mies ostaa itselleen paitoja, kun osa vanhoista alkaa olla jo aika, noh, käytettyjä. Minä jouduin ostamaan yhdet alushousut, kun laskin pesuun mennessä päivät väärin. Ihan laivalta alennuskorista löytyi ne viimeiselle päivälle viimeiset alushousut eli aika tiukille meni, etten joutunut käyttämään kahta päivää samoja.

Kävin reissun aikana yhdessä ainoassa vaatekaupassa ja just noiden alkkareiden vuoksi. Kaupasta tulin pois mekko kassissa. Lapsille ei vaatteita ostettu, koska yksinkertaisesti ketään ei kiinnostanut kaupoissa kiertäminen.

Spinnereitä lapset ostivat itselleen useamman. Edullisia ja erikoisia löytyi Venetsiasta ja Lyypekistä. Minäkin innostuin ostamaan itselleni yhden. Tietysti vaaleanpunaisen.



Olen onnistunut hävittämään meidän kärpäslätkän jonnekin ja se on ollut ostoslistalla jo koko kesän. Reissussa kun on pakko käydä ruokakaupassa joka päivä, tulee siellä samalla katsastettua läpi pikaisesti kaupan muukiin tarjonta. Puolasta ja Saksasta löytyi kummastakin kivat kukkaskärpäslätkät. Tarpeeseen tulivat.



Legolandista lapset ostivat itselleen varaosakaupasta kourallisen legoukkojen tarvikkeita. Minä ostin auton avaimeen avaimenperän, mitä olen kaipaillut siihen jo pidemmän aikaa.




Venetsiasta ostettiin käsityönä tehty naamio. Valinta ei ollut helppo. Olisi ollut vaikka mitä jännää tarjolla: eläimiä, koukkunokkia, ihmisten kasvoja. Päädyin tällaiseen linnunnokkaan. On hauska.



Lankakauppa löytyi Lyypekistä. Käytiin kysymässä turisti-infossa lankakaupan sijaintia, jottei aika kulu etsimiseen, kun mitään muuta ei tarvittu. Infon täti ei ymmärtänyt sanoja yarn tai knitting, mutta kansainvälisillä käsimerkeillä näytettynä selvisi heti ja saatiin osoite. Kauppa oli valtavan kokoinen, mutta en viitsinyt lasten ja miehen takia kiertää koko paikkaa, ainoastaan pienen osan. Ostoskoriin tarttui merinolankoja villatakkia varten.



Prahasta ostettiin vähän jotain Myyrä-aiheista. Värityskirja, rintamerkki ja kirjanmerkki. Minä ostin vielä emalimukin Myyrän kuvalla. Kuvassa oli menossa iltapala Prahan leirintäalueella auringonlaskussa.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Myyrä on ihana. Sai vähän aikaa haeskella, että löytyi muki kun en heti ekasta kaupasta ottanut. Niitä ei ollut ihan joka nurkalla.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)