torstai 3. elokuuta 2017

Visit Tallinn

Tein eilen pitkästä aikaa päivämatkan Tallinnaan. Tämä oli samalla eka kerta, kun kävin siellä yksin. Tosin törmäsin matkalla tuttuun, jonka kanssa vietin laivalla aikaa paluumatkalla.

Reissu oli ihan perusvalmismatka bussikuljetuksen kanssa. Kaikkine kuljetuksineen maksoi 19 euroa, ei mikään kallis matka. Eikä itse tarvitse tehdä muuta kuin olla ajoissa bussissa ja laivassa.

Kaikki viimeisimmät laivareissut ollaan tehty autolla ja pakko sanoa, että niin on paljon mukavampaa. Se tungos, mikä on laivaan mennessä ja sieltä pois tullessa, ahdista, vaikka kuinka jättäytyisi jonon viimeiseksi, eikä pidä kiirettä.

Tallinnassa en ole aikoihin käynyt ja olin tosi odottavalla mielellä. Oli luvattu sadetta koko päiväksi, mutta bussimatkaa lukuun ottamatta ei satanut ja aurinkokin alkoi paistaa puolen päivän jälkeen.

Minun oli tarkoitus vain kävellä ja katsella, poiketa syömässä ja tutustua entuudestaan uuteen alueeseen eli Telliskiveen ja Kalamajaan.

Vanhan kaupungin infosta hain kartan ja neuvoja ja suuntasin askeleet kohti Telliskiveä. Paikka oli kyllä juuri sen käymisen arvoinen kuin olin kuvitellutkin.

Kahviloita ja ravintoloita valtava määrä, ei tungosta, ei ruuhkaa. Antiikkiliikkeitä, designkauppoja, ateljeita, näyttelytiloja ja vaikka mitä kiinnostavaa. Sieltä löytyi Viron designkeskus, jossa oli näytillä ja myynnissä virolaista nykydesignia. Mukavaa vaihtelua pellava-, villa-, kataja- ja meripihkatuotteisiin. Ne on jo nähty.

Tein muutaman tuliaisostoksen, kävin syömässä ja kiertelin Kalamajan katuja ja kujia.  Ihastuin alueeseen. Kauniita 20-luvun taloja. No, ehkä aika rapsakoita ja haju ei ollut  parasta, mutta aluetta kunnostetaan kovaa vauhtia.

Ennen laivaan nousua olin suunnitellut käyväni vielä nykytaiteen museossa, mutta siellä oli näyttelyn vaihto ja tila oli suljettu. Jäi jotain ensi kerraksikin.

Kalamajan alueella on monta muutakin mielenkiintoista kohdetta, jonne olisi kiva päästä käymään. Tämä olikin tällainen tiedustelumatka, ensi kerralla lähdetään koko perhe - nyt osaan suunnistaa heti oikeaan osoitteeseen.  Ainakin must see -listalla on se nykytaiteen museo, Lentosatama, Noblessnerin satama, Kalamajan kirkkopuisto ja Patarein merilinnoitus.

Kalamajan alue oli kiinnostava ja kaunis. Turisteja oli hyvin paljon vähemmän kuin vanhassa kaupungissa ja keskustassa.  Menen taas seuraavallakin käynnillä - mene sinäkin.













6 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta reissulta! (: Täytyy itsekin uskaltautua Viroon joku kerta vaikka vaan miehen kanssa, kun nyt sain kunnon läpileikkauksen Saarenmaahan tässä männäviikolla. Mielenkiintoinen maa. Olin siis ihan ekaa kertaa Virossa ikinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, aikamoinen harvinaisuus kun vasta nyt vierailit Virossa ☺ Saarenmaalla me ytiin kun Tyyne oli puolivuotias. Muistan hyvin lasten telttahepulit iltaiain ja muutenkin niiden rantatouhut. Oli kaunis paikka. Kyllä kannattaa uskaltautua Tallinnaan, siellä onniin paljonkaikkea. Omalla autolla onnistuu parhaiten välttämään laivaruuhkat.

      Poista
  2. A-luokan matka! Lentosatamaan viekää ehdottomasti lapset, me on taidettu käydä jo vähintään 4 kertaa siellä. Paljon kokeiltavaa lapsille, jännittävintä on aina sukellusveneen sisällä käynti. Heinäkuussa käytiin Energian Oivalluskeskuksessa mikä on Kalasataman ja vanhan kaupungin välissä. Lapset tykkäsivät siitäkin, on vanha sähkölaitos ja toimii nyt museona. Salamashow oli se mitä mentiin katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin sun blogista siitä lukeneeni. Kävelin tuon Energian oivalluskeskuksen ohi ja laitoin merkin karttaan - kiva kuulla, että sekin on hyvä paikka. Saa nähdä koska mennään koko perheen kanssa,mutta ainakin kohteet on selvillä.

      Poista
  3. Mekin käytiin Tallinnassa kesäkuussa jo. Lounaalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna onkin kiva paikka ihan vaan katsella.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)