lauantai 20. syyskuuta 2014

Syksyistä arkea

Vaikka harrastukset pyörähtivät jo muutama viikko sitten käyntiin, päästään lopulliseen harrastusaikatauluun vasta ensi viikolla. Toivo aloittaa partion, joka onneksi sopi aikataulultaan hyvin viikkoon. Lapsilla on viisi harrastusmenoa, mutta ne ovat vain kolmena iltana viikossa ja uiminen lauantaina aamulla. Ei tunnu kovin kuormittavalta. Ainakaan vielä. Ja eipähän se maailma kaadu, vaikka joskus jonkun kerran jättäisi väliin.

Olen tässä kerinnyt vähän kestitsemään ystäviä ja huipennus oli torstaina vietetty Tyynenpäivä, kun tytön paras ystävä kävi mustikkamuffinsseilla äitinsä kanssa ja vielä minun serkku tuli illalla yökylään ohikulkumatkallaan. Oli aika jännä tyynenpäivä. Mustikkamuffinssit leivottiin Tyynen toiveesta. Tyttö kävi itse edellisenä päivänä keräämässä mustikat isänsä kanssa, muffinssien verran niitä vielä metsästä löytyi.



Itse olen käynyt viikolla verotoimistossa, koska tarvitsen eläkeverokortin kuntoutustukea varten. Eihän se niin yksinkertaista ollut, vaan joudun menemään sinne uudestaan. Koska verotoimistoon meno ei kovin paljoa houkuttele, menen vasta ensi viikolla. Vaikka selvisin tällä ekalla kerralla jonottamatta.

Verotoimistosta menin suorinta tietä kirpputorille, koska en ole käynyt sellaisessa pitkään aikaan. Tuntui löytyvän vaikka mitä. Pari mattoa alakerran käytävälle. Ensin pitää saada käytävä tyhjäksi ja matot pestyä, ennen kuin ne pääsevät käyttöön. Mutta koska olen jo useamman vuoden yrittänyt etsiä 70 senttiä leveitä pitkiä mattoja, otin nämä heti, vaikka varastoon ensin joutuvatkin. Juomalaseja löytyi muutama ja yksi sievä kukkalautanen. Riihimäen lasin lumihiutalelasi meillä on jo aikaisemmin ollut ja hajonnut. Noita olisi ollut useampi ja ihan vähän jäin miettimään josko ostaisin varastoon seuraavaa hajoamista varten, mutten viitsinyt. Laseja löytyy kirppareilta aina. Ostin myös jotain pientä lasten joulukalenteriin. Koska en juuri kaupoissa kiertele, tuntui jopa ylelliseltä käydä ihan tavan Anttilassa shoppailemassa. Löytyi pari joululahjaa ja itselle lankesin ostamaan uutukaisen Muumimamma-purkin. Sitten vielä eilen klikklik netistä isänpäivälahja ja siinä meni loput rahat.

Verotoimisto/kirpputorireissun lisäksi minulla on ollut ylellistä omaa aikaa jopa kaksi kertaa syyskuussa. Edellisestä omasta ajasta taitaa olla kulunut jo muutamia kuukausia. Tyyne oli ystävällään kylässä Toivon kouluaikaan. Käytin ne pari tuntia hölmönä siivoamiseen. Toisen kerran Tyyne oli isänsä kanssa jäteasemalla käymässä, kun Toivo oli ystävällään ja sen ajan käytinkin sitten paljon järkevämmin ja nukuin päiväunet :)


6 kommenttia:

  1. Ihana muumipurkki! Tosi vähän tässä on ehtinyt kirppareilla kierrellä. Lähdettäiskö joskus yhdessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii oikein hyvin :) Viesritellään!

      Poista
  2. Muumimamma on kiva.
    Tyynenpäiville tulen myöhässä vielä...

    VastaaPoista
  3. Ensi kerralla kutsuttu kyllä meidätkin nimpparikesteihin ;).
    Voitais kyllä tulla muutenkin taas käymään. Nyt kuumeillaan, mutta kun ohi, niin sitten. :)
    Myöhästyneet nimpparitoivotukset ihanalle Tyynelle. Mä olen niiiiiii-iiiiin huono muistamaan mitään nimipäiviä, pahoittelen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh. Ei nimipäiviä tartte muistaa. En mäkään muista muita kuin näitä lasten. Ne on niin hauskoja kun ne suunnittelee noita tarjoiluita ja askartelee toisilleen kortteja. Ens vuonna tulee sitten kutsu :D Mutta tervetuloa heti kun kuumeet helpottaa. Täällä odotellaan!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)