sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Koululaisen huone

'Mä olen tyhjentänyt pojan huoneen komeron. Nyt olisi hyvä hetki remontoida se.'

Yllätin miehen eräänä päivänä iloisesti ylhäällä olevalla ilmoitusluontoisella asialla. Talomme yläkerran viimeinen koskematon paikka, lapsen huoneen komero, on ollut jo pitkään tarkoitus remontoida. Aloittaminen on aina vaikeaa, mutta nyt on komero jo sähköjä vaille valmis. Samalla olen supersiivonnut huoneen ja käynyt läpi joka ikisen tavaran ja lelun, lajitellut niitä poistoon, kerännyt kassikaupalla roskia, paperia ja pahvia lelujen seasta ja puunannut huoneen muutenkin. Pieniä juttuja siellä pitää vielä tehdä, mutta nyt on siistiä, on ollut jo pari viikkoa.



Aku Ankan taskukirjoille pitää vielä tehdä seinälle jonkinlainen hylly, toistaiseksi suurin osa niistä on pinossa jakkaran päällä. Myös ovistopparina toimiva pöllö pitää uusia, koska tuo nykyinen on alkanut vuotamaan täytteenä olevia herneitä lattialle. Ja uusi päiväpeitto on ostoslistalla, silläkään ei ole mikään kiire, kunhan sopiva osuu kohdalle. Tietty minä haluaisin vaihtaa huoneen tapetit, mutta koska poika on tyytyväinen näihin nyt oleviin, tyydyn odottelemaan sitä hetkeä, kun minulta pyydetään uudet tapetit. 

Hiukan järjestelin huonekaluja uudelleen. Kovin isoa muutosta ei pysty tekemään, koska sängylle ei oikeastaan ole muuta mahdollista paikkaa kuin tuo missä se on. Koulupöytä on jälleen ikkunan edessä ja se on ainakin kissoille ja kukille mieleinen juttu. 

Koska vihdoinkin päästiin eroon kissojen rikkomasta automatosta, oli käytävä matto-ostoksilla. Huoneessa oli väliaikaisesti jokusen päivän ajan mummon kutoma vanha pikkumatto. Koska se on aika rispaantunut, en pitänyt sitä oikein sopivana vaihtoehtona lapsen huoneeseen. Lahden torilta kävin pojan kanssa ostamassa kotikutoisen räsymaton lattialle. Juuri sopivan kokoisen eikä hintaakaan tällä matolla ollut juuri mitään.

Maton lisäksi uutta huoneessa on vanhoista verhoista uudelleen ommelltu verhokappa. Myös tuolin päällystin uudelleen pojan valitsemalla vanhalla kankaalla.

Hankalat ja sotkevat liitutaululiidut heitin pois ja ostin tilalle liitutaulutussit. Sen jälkeen liitutaulumaalilla maalattu komeron ovi onkin saanut pikku hiljaa runsaasti uutta kuvitusta. Tussit on kyllä paljon kätevämmät kuin liidut.

Uutta huoneessa on myös aaltopeltipalanen muistitauluna ja isompi naulakko. Naulakko olikin hyvä ratkaisu repulle ja muille kasseille ja muistitaulukin on jo täynnä kortteja.

Huoneeseen laitettiin pieni emaliastia sitä varten, että minä voin siivotessa ja imuroidessa ja muutenkin laittaa siihen lattialta ja muualta löytyneitä lapsen tavaroita. Ollaan sovittu, että poika tyhjentää siitä tavarat vähintään kerran viikossa oikeille paikoilleen. Toimii ainakin vielä. Samoin sovittiin, että lapsi huolehtii itse oman roskiksen tyhjentämisen ja roskien lajittelun kerran viikossa. Vielä ei roskista ole tyhjennetty, mutta olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että huoneessa on roskis ja ne roskat ovat menneet siinne eikä enää lejujen joukkoon. Tai sänkyyn.

Ollaan tyytyväisiä uuteen siistiin huoneeseen ja uuteen järjestykseen. Ja kohta kun komeron remontti on valmis, saadaan lapsen vaatteetkin vihoidoin sinne minne ne olen jo pitkään halunnut.


 

 







11 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää, tykkään rennosta tyylistäsi sisustaa! 😊 Kyllä tuolla kelpaa leikkiä, touhuta ja lueskella akuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Kyllä kelpaa. Akuja siellä etenkin luetaan paljon.

      Poista
  2. Siisti huone! Meillä saisi tehdä saman läpikäynnin. Kurkkasin E:n tavarakaappiin ja huh huh mitä sinne on säilötty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on siistiä :) Komero, josta koko siivouspallo lähti vyörymään, oli aivan järkyttävässä kunnossa. Tiedät varmaan kaapin, jonne vaan työnnetään ja sullotaan tavaraa koko ajan lisää. Sieltä kyllä löytyi jos jonkinlaista roskaa. Kyllä löytyi myös monia kauan kadoksissa olleita leluja. Sama urakka on vielä omassakin komerossa :D

      Poista
  3. No nyt on siistiä! (: Miulla on tuota samaa vihreää omppukangasta tyynyliinassa, jonka tein vanhasta saunan paneliverhosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Tänäänkin illalla järkkäili tavaroitaan. Lapsi tykkää itekin kun on siistiä ja jutut löytyy huoneesta helpommin.

      Toi on Finlaysonin vanhaa, Optinen omena nimeltään. Mulla löytyy sitä myös keltaisena ja mustana 😁

      Poista
    2. Voih, nyt oon vähän kade. :D Mustanana ja keltasena ois aika mageet... Min piti se tyynyliina tehä, ku alko verhosta vähän jo päivä paistamaan läpi, kun tosiaan pihasaunan pukeutumishuoneen ikkunassa oli ollut vuosia, niin ei enää oikein ikkunaan käynyt, eikä ollut oikeankokoista ikkunaakaan. :D

      Poista
  4. Mukavan värikäs huone. Erityisesti tykkään tuosta liitutauluovesta piirroksineen ja siitä aku-päällysteisestä tuolista.

    Minulla olisi kaikenlaista kotiin liittyvää hommaa puuhalistalla, mutta en ole päässyt vielä edes alkuun :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ☺ Tuo liitutauluovi on kyllä kiva. Nyt siinä on jo paljon enemmän piirrustuksia kuin kuvaamishetkellä.

      Kyllä se alkuun pääseminen on kaikkein vaikein osuus. Sitten kun aloittaa, ei loppua meinaa tulla.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)