tiistai 11. huhtikuuta 2017

Puikoilla ja koukulla

Kevät. Se on sitä aikaa kun neulominen vähenee ja virkkaaminen lisääntyy, kunnes lopulta kesää kohti kaikki vähenee. Pihatyöt uuvuttavat aluksi niin kovin, että iltaisin ei enää jaksa neuloa telkan ääressä. Eikä juuri muutenkaan. Onneksi on neuletapaamiset, siellä jaksaa neuloa. Onneksi on autoreissut, niilläkin tulee neulottua. Ja onneksi joskus jaksaa iltaisinkin ottaa käsityön esille. Ja välillä sen ehtii ottaa jopa päivälläkin. Ei täällä vielä olla ihan kokonaan kesätauolle käsitöiden osalta jääty.

Maaliskuussa osallistuin Eukalyptussukat KALiin ja sukat valmistuivatkin melkein maaliskuussa. Vain kärkikavennukset jäivät huhtikuun puolelle. Sukista ei nyt tämän tarkempaa kuvaa tällä kertaa, koska ne ovat menossa lahjaksi. Tarkemmat tiedot niistä kun lahja on annettu.



Pitkähkö käsityötauko sukkien valmistumisen jälkeen päättyi oman kylän neuletapaamisessa, jonne kaivoin mukaan viime kesänä aloitetun isoäidinneliöprojektin. Neliöitä valmistui tuolloin parissa päivässä kasa, sittemmin en ole koko virkkaukseen koskenut. Kunnes nyt. Enää puuttuu kaksi palaa ja voin alkaa yhdistämään. Ellen nyt sitten innostu tekemään tyynyn toisellekin puolelle samoja paloja, lankaa kyllä vielä olisi.



Tammi-helmikuun vaihteessa osallistuin valtavan määrän neulojia villinneeseen Ystävänpäiväsukka-KALiin. Ja sainkin neulottua mielestäni varsin onnistuneet Ystävänpäiväsukat. Silloin jo mallin suunnittelija Niina Laitinen lupaili pääsiäissukista yhteisneulontaa. Pääsiäissukka KAL starttasi viime sunnuntaina ja ohjeen viimeinen osa julkaistaan ensimmäisenä pääsiäispäivänä.

Lähdin tähänkin mukaan, vaikka etukäteen ei oikein innostanut ajatus neuloa kirjoneuletta Seitsemän veljestä -langalla. No tönkköähän siitä tulee, olisi pitänyt ottaa suosituskokoa puoli numeroa suuremmat puikot. En nyt ala purkamaan, kyllä nämäkin jalkaan menee ja onhan tuo malli ihan hauska. Värit on tälläkin kertaa sitä, mitä omista varastoista löytyy. Seuraavaan kerran aion ostaa uudet langat enkä tyytyä siihen epämääräiseen valikoimaan, mitä omassa lankalaatikossa on. Kyllä nämä kuitenkin näyttävät jo nyt kivoilta - kaikesta huolimatta.



PS. Vielä ehtii osallistua blogissa arvontaan, jossa voi voittaa sisäänpääsylipun Lapsimessuille.

2 kommenttia:

  1. Kivan värisiä isoäidinneliöitä. (: Ja minun silmiin on tosi kauniin väriset Pääsiäissukatkin tulossa! Lopputuloksia jään odottelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo isoäidinneliölanka on minusta aivan ihana. Siksi sitä ostin silloin joskus tietämättä lainkaan mitä siitä tekisin. Tulee vähän liikaa harrastettua just tuollaisia järkeviä lankaostoksia :D

      Ja kiitos, tykkään kyllä noista väreistä, mutta kun siellä pääsiäissukkaryhmässä katselee niitä kuvia, tuntuu, että lähestulkoon kaikilla muilla on nätimmät värit. Ensi kerralla tiedän jo mistä teen ja niitä lankoja ei ole varastossa.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)