torstai 20. huhtikuuta 2017

Puutarhassa

Olen ihan huomaamatta saanut siistittyä pihaa talven jäljiltä niin, että enää on vain pari kulmausta jäljellä. Kiva kun on ollut aurinkoisia kelejä, niin ulkonakin on kiva olla.

Luvattoman paljon tulee tuolla pihalla ajatuksiin kaikenlaisia uusia suunnitelmia. Vanhojakin on vielä pitkä lista toteuttamatta. Mutta jos silti haravointiurakan jälkeen aloittaisi yhden perennapenkin kunnostamisella. Eli kaikki perennat ylös, uutta multaa ja korotusta ja perennat takaisin. Sitten palaisi niihin vanhoihin suunnitelmiin.

Ja kuten joka kevät, niin tänäkin vuonna päätän, että pieniä kevätkukkijoita on saatava lisää. Vaikka krookuksia, kevättähtiä ja lumikelloja. Pitää muistaa vielä syksylläkin, kun motivaatiot on kadoksissa, että nämä on ihan sitä parasta keväisin.






10 kommenttia:

  1. Sama fiilis kevätkukkijoista! Niitä olisi kiva olla lisää. Sisällä kukkineet helmililjat ja narsissit olen laittanut ulos. Hauska nähdä lähteekö ne ensi vuonna kukkimaan! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös laittanut narsissit ja helmililjat pihalle. Narsissit nousivat hyvin kunnes toissatalvi vei ne. Helmililjoosta olen saanut pelkkiä varsia. Viime vuonna laitoin eri paikkaan, josko nyt nousisi kukkiakin ☺

      Poista
  2. Mieluummin viileää ja aurinkoista kuin vesisadetta. Kevätkukkijoita kun voisikin istuttaa keväisin lisää kun into on suurinta. Alpollakin näkyy alkavan kevätfiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vähän enemmän päälle ja hyvin tarkenee. Voisi kyllä pieni puhdistava sade tulla vaikka yöllä 😁

      Alpolla on tosiaan KEVÄT. Se on ollut kaikki päivät pihalla heti kun maa oli sulaa ja illalla makaa lattialla kaikkensa antaneena 😃 Saalistakin on jo tullut.

      Poista
  3. Vaikka joka syksy lisää aikaisia kevätkukkijoita, joka kevät niitä kaipaa enemmän. Syksyllä vaatimattoman näköiset pienet sipulikukat eivät vaan ole aina mielessä, kun suurempiakin olisi tarjolla. Hyvin olet saanut tehtyä kevättöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta. Joka syksy niitä tulee aina vähän laitettua. Enemmän kyllä pitäisi kun ovat helpompia ja nopeampia laittaakin kuin isot sipulit.

      Poista
  4. Minäkin merkkasin jo itselleni kalenteriin muistiin, että istuttaisin aikaisia kevätkukkijoita ensi syksynä. Tähän aikaan vuodesta olisi niin ihana nauttia ensimmäisistä pienistä väriläiskistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen minäkin nyt laittanut puutarhamuistikirjaan ylös kohtaan syksy. Tarkemmat koordinaatit minne ja vähän kirjannut myös mitä. Jännä nähdä syksyllä, ajattelenko taas, että onhan noita jo laitettu :)

      Poista
  5. Juu, sama ajatus. Pikkukukkijoita ehdottomasti lisää. Tietää urakkaa syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja isoa urakkaa. Viime syksynä poika laittoi osan, mutta silloin laitettiin muutenkin vain vähän narsisseja.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)