torstai 4. toukokuuta 2017

Lankainventaario ja neulekuvahaaste

Viikko sitten innostuin lankavaraston täydellisestä inventaariosta ja järjestämisestä. Oli ehkä jo korkea aika siihen koska lankojen erilaisia säilytyspaikkoja löyty neljätoista. Edelleenkin niitä on enemmän kuin yksi. Jossain kohtaa huonejärjestelyjä toivottavasti vapautuu langoille iso kaappi, mutta nyt niitä on vielä siellä täällä.  Ja keskeneräisten on pakko olla ainakin vähän näkösällä, että niitä tulisi edes joskus tehtyä. Purin aika monta aloitusta ja kesken olevaa neuletyötä tai virkkausta. En nyt sentään ihan kaikkia, mutta aika moni lanka päätyi uudelleen kerälle. Kesken olevia neuletakkeja löytyy edelleen ne neljä. Kirpputorilaatikkoonkin päätyi jokunen lankakerä.



Suurin osa langoista päätyi isoon puiseen arkkuun. Puuvillalangat menivät kaikki samaan koriin ja jämälangat värien mukaan omiin lasipurkkeihinsa. Keskeneräisiä neuleita on omissa koreissa ja kulhoissa. Nyt ei enää pitäisi löytyä lankoja mistään eteisen kaapeista tai yöpöydän laatikoista.

 
 
 
 


Lankainventaarioon sain potkua Instagramissa pyörivästä neulekuvahaasteesta. Toukokuun ensimmäisenä päivänä alkoi Nonnu neulojan innostava neulekuvahaaste, jossa jokaiselle päivälle on oma aiheensa.  Koska tykkään kuvista, olen mukana haasteessa.



Tämäkään haaste ei ole tiukkapipoisille, ei ole mitenkään välttämättä ottaa kaikkia haasteen kuvia, osallistua voi vaikka vain osaan. Meillä on toukokuu kovin ohjelmantäyteinen, joten en itse lupaa olla mukana joka päivä. Yritän kyllä.

Päivitän kuvat myös tänne blogin puolelle. En joka päivä, mutta pieninä ryppäinä. Tässä nämä ensimmäiset neljä.

Aloitus. Vappuna aloitin neulomaan raidallisia polvisukkia. Yksi keskeneräinen tuli noiden monen puretun tilalle.



Inspiraatio. Värit on se suurin innostus aloittaa joku neule tai virkkaus. Tietysti myös kiinnostavat mallit innostavat, mutta kun löytyy kivan värinen lanka, siitä innostuu aloittamaan jotain, vaikkei sitten sitä ikinä valmiiksi asti saisikaan. Kuvassa ihanasta monivärisestä langasta aloitettu isoäidinneliöprojekti, joka alkaa olla jo yhdistämisvaiheessa.



Lempineule. Eniten tykkään muutama vuosi sitten neulotusta keltaisesta paksusta neulehupparista ja viime kesänä virkatusta huivista. Niitä käytän pihalla, kaupungilla, lenkillä, juhlissa, kauppareissuilla ja oikeastaan ihan missä vaan.



Tunne. Auringonpaiste, kahvi ja neule. Onnea ja iloa. Tänäänkin.



6 kommenttia:

  1. Jämälankojen kerääminen lasipurkkiin kuulostaa hyvältä idealta, täytyypä joskus testata. Ihanan näköiset sukat sulla työn alla. (: Kivoja haastekuvia myös! Itse en nyt osallistu, ei jotenkin napannut tähän hetkeen, mutta on kiva nähdä muiden haastekuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Noista sukista tulee varmaan ihan lempparit. Sinne muiden lemppareiden joukkoon.

      Onhan tää toukokuu pikkuisen haastava kuukausi tällaiseen haasteeseen, saa nähdä miten käy.

      Poista
  2. Ihania kuvia sulla, niin haasteessa ku blogissakin 😊

    VastaaPoista
  3. Raikkaat värit noissa uusissa tulevissa polvisukissa

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)