keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kukkasipulit

Omenapuun alle on tarkoitus istuttaa kevään kukkaloistoa. Muutama sata sipulia krookuksia, kasvitieteellisiä tulppaaneita ja helmililjoja. Näillä on pakko saada nätti kevätkukinta. Ostettu ihan tavan kaupoista: Hong Kong, Robin Hood ja Terra. Terrasta löytyi myös kiva kumikassi alekorista. Nyt kuljetan siinä sipuleita, keväällä istutan siihen kukan. Noista kaupoista paras valikoima oli Honkkarissa, myös hinta oli edullisin. Huonoin valikoima Robbarissa ja kalleinta Terrassa.

Näiden lisäksi tulee toiseen paikkaan keltasävyiset sipulit. Samat parisataa kappaletta. Jos näiden kukinta onnistuu, laitan ensi syksynä lisää. Aikaisemmat sipuli-istutukset eivät ole ihan täysin onnistuneet. Vaikka olen ne oikeiden ohjeiden mukaan laittanut. Yhtenäkin syksynä laitoin parisataa krookuksen sipulia erääseen kukkapenkkiin ja keväällä peräti viisi kukkaa tuli. Toivottavasti näiden kanssa onnistaa paremmin.





8 kommenttia:

  1. Meillä ei ole koskaan onnistunut sipulikukat. Aina ne sipulit ovat talven aikana hävinneet jonnekin. Nyt koiran tähden piha on aidattu, joten voisi kokeilla josko sipulit pysyisivät maassa. Myyrät tietysti kulkevat maan alla, joten niitä ei taida haitata, mutta puput ainakin pysyvät poissa.
    Ihana tuo kassi ja odotan innolla kevätkuvia kukkivista krookuksista. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdet sipuli-istutukset tärväänyivät meillä, kun kissat kävivät kaivelemassa kuohkeaa ja pehmeää multaa. Myyristä ei ole ollut ongelmia. Nyt pitäisi olla niin kohopenkissä, että ei senkään takia pitäisi mennä pieleen. Kevättä voi nyt jo alkaa odottamaan :)

      Poista
  2. Harkittu on sipulien laittoa, vaan katsotaan nyt, kerkiämmekö. Ja tuohon marjaomenan allehan ne tulisivat etupihalle - siis jos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistäkää ihmeessä, siinä ne olisi just kivan näköisiä. Kahtena päivänä noita laitoin, ehkä tunti meni/päivä. Eikähän niitä tarvi niin paljoa laittaa. Vaikka paljon on kyllä nättiä noissa krookuksissa.

      Poista
  3. Mulla ei taho krookukset kukkia. Olen laittanut ainakin kolmena vuonna ja kukinta on just tuota tyyliin sadasta sipulista kukkii viisi. Tänä vuonna en sitten laittanut lainkaan vaikka Lidlissä oli ihania raidallisia krookuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se mullakin valitettavasti on. Silti vielä kokeilen. Ihan ekoina vuosina laitoin vähän krookuksia ja ne on kyllä kukkineet ja jopa lisääntyneet, mutta niitä on vain yhdessä kohdassa vähän.

      Poista
  4. Kiinnostaako TulipaTardan siemenet? Leviää sivusipuleilla ja siementämällä. Siemeniä saat jos haluat. Kukkii kelta-valkoisin kukin. T. Varma vieras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on niitä jo ja ostin lisääkin just siksi kun ne ainakin kukkii. Ja leviää :) Voisit kyllä tulla käväsemään ilman siemeniäkin?

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)