lauantai 7. helmikuuta 2015

Ekat sukat tänä vuonna

Tämän vuoden neulomistavoitteena taisi olla saada valmiiksi kahdet sukat. Nyt on jo kolme valmista sukkaa, joten tavoite näyttäisi täyttyvän. Nämä ekat valmistuneet ovat tavan nilkkasukat itselle.



Lankana Mokkasukkalankaa nimeltä Winterlong. Lankaa ei taida enää olla saatavilla, ainakin Villa Mokka lankakauppa on lopettanut toimintansa. Korjatkaa jos olen väärässä. Joka tapauksessa, lanka sisältää E- ja F-vitamiineja, jojobaöljyä ja aloe veraa, joiden luvataan kestävän 10 - 30 pesukertaa. Puikot olivat vääntyneet bambutikut kokoa 2½ ja ohje sukkiin löytyy Suuri Käsityö -lehdestä 8/2014. Ohje on tehty paksummalle langalle, mutta pienellä laskutoimituksella ja säätämisellä löytyi sopiva silmukkamäärä tällekin langalle.

Omasta mielestä nämä ovat aika onnistuneet sukat. Kuviot ruudutus ei kovin hyvin näy tuossa kirjavassa tummassa langassa, mutta se ei haittaa. Sileetä sukkaa en olisi jaksanut varmaan koskaan  neuloa valmiiksi. Kuvio oli sen verran helppo, että neulominen onnistui telkkaa katsellessa.

Seuraavaksi aloitan eteisen tapetoimisen uudet sukat jalassa.






7 kommenttia:

  1. Ohuen ohuet puikot on ollut sinulla neuloessasi. Taitava olet kuviossakin.
    Todella sisätyöilma!
    Tänään on aikamoinen viima - tuuli puhaltelee vähän väliä tosi voimakkaasti - oksaroskaa piha täynnä.

    VastaaPoista
  2. Ohuella langalla :) Olisi voinut olla ohuemmatkin puikot, mutta ei onneksi tullut liian löysää näilläkään. Meillä jäi ulkoilut tänään väliin muista syistä kuin tuulesta.

    VastaaPoista
  3. Muistan vielä mokkasukkalangan; minulla on yhdet siitä tehdyt sukat; tosin lahjaksi saadut. Kauniit ovat sukkasi :)

    VastaaPoista
  4. Kyl se kuvio sieltä pilkottelee, luonnossa varmaan viel paremmin ku kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän pilkottaa. Luonnossa tosiaan näkyy ehkä vähän paremmin.

      Poista
  5. Moikka Minna!!
    Olisitko halukas myymään helmiverhosi minulle? Ihastuin siihen valtavasti:)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)