torstai 19. helmikuuta 2015

Kotiäidin arkiviikot

En ole viikkoihin tehnyt mitään muuta kuin imuroinut, pessyt ja viikannut pyykkiä, laittanut ruokaa ja leiponut, kyydinnyt lapsia harrastuksiin ja kavereille. Tai olenhan kaiken tuon lisäksi myös toiminut kissatappelun erotuomarina, kissoille oven avaajana, siivonnut kissojen hiekka-astioita ja lattialle pudonneita laseja, pyyhkinyt pölyjä ja silittänyt, selvittänyt riitoja ja ratkonut kiistoja. Ihan tavan juttuja, mutta tuo eteisen pitkittynyt tapetointi on tehnyt kaikesta jotenkin työläämpää. Ulkovaatteet ovat olleet vähän missä sattuu, pipot ja kaulurit hävöksissä. Eteisen tavarat aiheuttivat jokaisessa huoneessa hirveää sekasotkua ja pölyn määrän lisääntymistä. Vai onko se aurinko saanut pölyn esille? Tapetointipöytä seisoi pari viikkoa keskellä eteistä tukkeena ja kissojen painitatamina. Jouduin tilaamaan lisää tapettia ja kädet olivat muutaman päivän epäkunnossa, joten tapetoiminen venyi. Nyt seinä on kuitenkin valmis ja vaatteetkin kohta paikallaan. Ja elämästä tulee taas tavallista ja helppoa. Enkä loppujen lopuksi ole edes toiminut harrastuskuskina kuin ihan vähän. Ja mies leipoi laskiaispullatkin.

Arkiaskareiden lisäksi olen harrastanut sauvakävelyä ja lasten kanssa hiihtämistä sekä askartelua. Olen käynyt Tyynen kanssa Nallepartiossa leipomassa nallesämpylöitä ja perhekerhon laskiaismäessä ja muutenkin perhekerhossa. Olen leikannut Toivon hiukset ja harjoitellut lettien tekemistä Tyynen ihanilla pörröisillä hiuksilla. Olen bussimatkaillut Tyynen kanssa Lahdessa hankkimassa Toivon kavereille synttärilahjoja. Ärsytyskynnys ylittyi Sokoksessa, kun todettiin, että sieltä jo lopetetun lastenvaateosaston lisäksi on leluosasto lopetettu. Olen käynyt kangaskaupassa ostamassa tyynykangasta ja mekkokangasta, mutta en ole ehtinyt vielä edes pestä kankaita.

Jotenkin tuntuu siltä, että parissa viikossa on ollut enemmän arkea kuin tavallisesti. Joskus vaan on näin. Ensi viikolla on talviloma ja arki on ainakin hetken hiukan toisenlaista.

 










14 kommenttia:

  1. Nallepartio??? Enkä näköjään ole käynyt Lahdessa sokoksessa aikoihin... silloin kun mä kävin, niin ostettiin sieltä vielä lapsille lenkkarit! (ja tästähän ei taida olla kun vajaa vuos aikaa...) Kouvolassa lastenosastoa ei ole koskaan ollutkaan. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nallepartio on ainaskin meidän kunnassa partio alle kouluikäisille lapsille, jotka tulevat sinne vanhemman kanssa. Ja isosisaruksien myös. Kerran kuussa. Käytiin muutama vuosi sitten jokusen kerran, mutta nyt kun isoveli aloitti oikean partion, on Tyyneäkin sinne vietävä. Ihan kivaa se on :)

      Joo, Sokkari yrittää näköjään savustaa lapsiperheet pois asiakaskunnasta pois mummojen jaloista. Ja ainakin tän perheen kohdalla niillä on onnistunut alku.

      Poista
  2. Eikä ole enää urheiluosastoakaan Sokkarilla. Eikä mitään syytä mennä enää siihen suuntaan ostoksille. Kiehutti täälläkin kun asian huomasin pari viikkoa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipäs olekaan. Mitäköhän sieltä seuraavaksi lopetetaan.

      Poista
  3. Menimmepä myös me tyttöset viime perjantaina lahjanakureissuun Sokokselle. Aika kauan kesti kun tajusin kysyä, että minne se osasto on piilotettu. Ärsytysaste suuri.

    Ihana tapetti kerrassaan ja lettikin mallikas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jouduin myös kysymään ja kyllä veri kiehahti. Jo ennen joulua päiviteltiin, että miksi leluosasto on muuttunut niin huonoksi, mutta syykin sitten selvisi. Harmittaa, kun aika usein just siellä käytiin. Boikotoisin Sokkaria jos en olis jo näin vanha ja poikkea siellä ehkä joka kerta kun bussimatkailen Lahteen. Se kun on niin näppärästi pysäkin vieressä.

      Ja kiitos :) Oon tosta tapetista aika innoissani. Mutta nyt olisi pakko saada se uusi matto tapetin pariksi.

      Poista
  4. Kun näiden pienten mahatauti on ohi / ovat lähteneet, tulen katsomaan luonnossa teitä ja eteistäkin, jos kotosalla olette - Finlandian jälkeen tosin vasta ja su on vielä jp:kin mökkikunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotonahan me ollaan. Tervetuloa :)

      Poista
    2. Mieskin sai viime yönä mahataudin - molemmsita päistä ja tosi vaikeaa. Mitenkähän käy lauantain kisa?
      Emme aivan lähiaikoina taida päästä kuitenkaan - minulla ei vielä ole ollut...jokohan ensi yönä tai huomenna olen vuorossa. Pienet haetttiin tänään illansuussa kotiinsa.

      Poista
  5. Hei Minna
    Luin anrinkon blogista että asusteletkin samaalla paikkakunnalla kuin minä :)
    Ihana blogi sinulle ja olisin liittynyt lukijaksi mutta en löytänyt mistä olisin liittynyt :)
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :)

      Taas kerran kommentoin, että laitan sen lukijat-jutun kunhan siinä onnistun. Ja muistan :D Mulla oli sen kanssa ongelmia aluksi ja toisenkin kerran ja sen jälkeen olen unohtanut koko jutun. Jollekin muulle lupasin myös hoitaa asian mitä pikimmiten ja se taisi olla jo syksyllä. Nyt yritän muistaa.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)