maanantai 1. elokuuta 2016

Puutarhamekon korjaussarja

Ostin keväällä kirpparilta mustan mekon, josta tuli kesän luottomekko puutarhapuuhiin. Onnistuin repäisemään siihen palkeenkielen, jota en ole laiskuuksissani saanut korjattua. Olen virkannut rannalla istuessani kukkia ohuesta langasta ja keksin, että laitan nämä kukat peittämään reiät. Joita on mekkoon tullut jo kaksi. Jatkan kukkien virkkaamista, sillä jos repeämiä tulee vielä lisää, on paikkatarvikkeetkin valmiina.




Kuvassa olen puutarhapuuhissa sateenvarjon kanssa, koska, kuten kuvasta näette, sataa.

Samaa kukkamallia olen käyttänyt tämän kesän aikana jo  kännykän suojapussissa sekä kukkaviirinauhassa. Suojapussin kukka on virkattu samalla ohuella langalla ja 1,25 koukulla, viirinauhan kukat on paksummalla langalla ja nelosen koukulla tehtyjä. 

Ohjeen kukkaan olen löytänyt jostain netin syövereistä, enkä enää muista mistä. Tulostettu ohjekin on päässyt häviämään tai on hävitetty, koska osaan kukan ohjeen jo ulkoa. Mutta piirsin kaavion, jos joku on kiinnostunut. Älkää kiinnittäkö huomiota epäsymmetriseen kuvaan, vaan tutkikaa ainoastaan pylväiden, ketjusilmukoiden ja kiinteiden silmukoiden lukumääriä.

Omiin kukkiin en tee koskaan ketjusilmukka-aloitusta vaan virkkaan pylväät suoraan lankalenkin ympärille. Sen saa kiristettyä sopivaksi, kun minulla meinaa nuo ketjusilmukka-aloitukset jäädä epäsiisteiksi. 

Toivottavasti tästä on iloa jollekin.

2 kommenttia:

  1. Värinpäästö ei ole mukavaa - mutta onneksi ei ollut mitään erittäin tärkeää mukana.
    Ihan mukavia hankintoja - tuo Marimekon pöytäliinakin minusta aivan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin noita värjäämisiä tapahtuu, enemmän meillä kutistetaan. Vahakangasliina on kyllä loistava keksintö.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)