perjantai 17. lokakuuta 2014

Herra Häntä

Kissaongelmat vain jatkuvat. Tai ei nyt mitenkään isoja ongelmia, mutta pientä jännitystä näyttää jatkuvasti olevan.  Arvon joku aika sitten kipeytynyt ja heti kohta parantunut häntä, alkoi jälleen roikkumaan. Muutama päivä sitä siinä katseltiin ja varasin jälleen ajan eläinlääkärille. Kerta numero kuusi jo tänä vuonna. Edelliset 12 vuotta selvittiin kahdella käynnillä, mutta kissojakaan ei ollut kuin kaksi tai kolme. Joka kerta on lääkäri maksanut vähintään 250 euroa ja siihen varauduttiin tälläkin kertaa, mutta selvittiin ihan kympeillä. Ja sitä kyllä jaksetaan kahvipöydässä päivitellä.

Lääkäri antoi saman diagnoosin kuin minä eli kissatappelun aiheuttama puremavamma, josta tullut paise. Eli ensin kissat raapaisevat toisiaan kasvoihin ja tästähän Arvolla olikin merkit eli raapimajäljet nenässä. Ja kun se toinen kissa lähtee pakoon (tässä tapauksessa Arvo), puree toinen kissa pakoon pötkijää takaosaan. Tämä häntäpaise on siis tyypillinen tappelun jälki ulkoilevilla kissoilla.

Eläinlääkäri ajoi Arvon hännän juuresta karvoja pois ja  kissa on nyt aika hassun näköinen hännänpääkaljuna ja roikkuvahäntäisenä. Saatiin kipulääkekuuri ja antibioottikuuri. Ja Arvo-raukalla kun oli vatsa jo ennestäänkin löysällä ja oltiin annettu sille sen takia juuri tehokas matokuuri (Axilur. On kuulemma tehokas, mutta sitä annettiinkin kolmen päivän ajan. Meillä nyt ensimmäistä kertaa.) sekä maitohappobakteerikuuri. Ja vatsa ehtikin jo toipua. No, nyt vatsa on taas löysällä ja odotetaan ensin antibioottikuurin loppumista ja mietitään sitten, kuinka pian toisen maitohappobakteerikuurin voi antaa. Arvolle on onneksi helppo antaa lääkkeet. Ja häntäkin se jo nousee vähän.

Huomenna haetaan kissoille jälleen viikonloppusilakat ja eiköhän se häntä viimeistään silakkailosta nouse taas muutaman sentin ylemmäs.



2 kommenttia:

  1. Voi Arvoa, toivottavasti häntä paranee pian ja tappeluhalut on vähissä, niin vierilta kun omista kissoilta. Kummasti sitä pitää aina vähän reviirinrajoja koetella.

    VastaaPoista
  2. Kyllä niitä välillä koetellaan. Pitkään meni, ettei tässä pyörinyt muita kissoja kuin omat, mutta nyt on tänne muuttanut pari perhettä, joilla kissat, joten näitä reviiritaisteluita on pakostikin. Häntä on jo parempi, muttei vielä nouse ihan ylös asti.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)