sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Trikoopipot

Eilen aamulla harrastin pienimuotoista trikoopipotehtailua. Vaikka vasta huhtikuussa tein ensin koko perheelle trikoopipot ja vielä lapsille tähtipipot. Nyt on taas pipoja sen verran, että riittää. Lapset ovat itse valinneet Kärkkäiseltä pipotrikoot, kuten myös minä omani. Miehelle ei kelvannut mikään varastossa olleista trikookankaista - mikään ei ollut tarpeeksi harmaa tai kuvioton. Ehkä tässä vielä jonkinlaisen trikoovirityksen saan hänellekin aikaiseksi.

Tyynen pipokangas siis Lahden Kärkkäiseltä. Vuorikangas on myös pöllökangasta, omaa vanhaa varastoa, jonka ostopaikka on jo unohtunut. Piposta tuli kääntöpipo, koska kerrankin viitsin ommella kääntöaukon käsin nätiksi, enkä surauttanut sitä saumurilla. Kun tyttö itse valitsi kankaan, sai ainakin tarpeeksi vaaleanpunaisen.




Oma pipokangas on myös samasta paikasta, vuorikangas vuosikertavelouria omasta varastosta. Tämä ei ole kääntöpipo, vaan kääntöaukossa sisäpuolella on ruma saumurisauma. Ja itse valitsin itselle pinkin pihahatun.



Ja sitten yhteiskuva, jonka jälkeen menin katkomaan perennat raivaussahalla ja Tyyne tienasi taskurahaa kuskaamalla katkotut kasvit auton lavalle. Oli kyllä tosi ahkera tyttö, perennoja ei ole meillä mitenkään vähän. Hiukan toimintaa sekoitti kesken kaiken löytynyt elävä leppäkerttu, jota oli pidettävä toisessa kädessä koko loppuajan.



Toivo sai kaksi pipoa, joiden päällyskankaat on samasta paikasta kuin meidän tyttöjenkin. Niistäkin tein kääntöpipoja, mutta koska kummankin vuoripuoli on vähän tylsää kangasta, niitä tuskin tulee pidettyä 'nurinpäin'. Toisessa vuorina musta-harmaaraidallinen Eurokankaan trikoo ja toisessa minun vanhasta puserosta leikattu vihreä trikoo.

Kilpikonnakuviollinen pipo oli tänään Toivolla päässä, kun hän auttoi minua korjaamaan loput perennat pois. Samat taskurahat poikakin tienasi ja oli ihan yhtä ahkera kuin siskonsakin.





Tähän asti olen tehnyt pipot ilman minkäänlaista oikeaa kaavaa. Mitannut pään ja leikannut kankaasta jotain. Aina on tullut hyvät ja sopivat. Nyt käytin ensimmäistä kertaa kaavaa ja kaikille samaa, Tyynelle tosin hiukan pienensin leveyttä. Toivon pipot ovat ehkä pikkiriikkisen reilut, mutta koska eivät kovinkaan valu silmille, en alkanut niitä pienentelemään. Kaava kyllä hiukan helpottaa jopa näinkin yksinkertaisen ompeltyön tekemistä kuin nämä pipot ovat.

2 kommenttia:

  1. Kivoja pipoja - tekisi mieli saada myös sellainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Mikähän kuvio tai väri olisi kiva? Varastosta löytyy paljon muitakin kuoseja :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)