maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kevättä keittiön pöydällä ja kuistilla

Ollaan jo kaiveltu vähän pääsiäiskoristeita esille. Oikeastaan toin koristelaatikon varastosta, kun halusin laittaa noidan kuistille roikkumaan, mutta Tyyne oli sunnuntaiaamuna laittanut muutkin koristeet esille sillä aikaa kun nukuin. Osan laitoin vielä takaisin laatikkoon, koska haluan niitä munia ja pupuja roikkumaan pajunkissoihin enkä kaappien nuppeihin. Mutta lasten kerhoissa askartelemat tiput jätin esille.

Keittiön pöydällä alkaakin olla jo hieman ahdasta. Viljelysten ja pääsiäistipujen lisäksi hain autotallissa talvehtineen pelargonian valoisampaan. Leikkasin kuihtuneet lehdet pois ja aika hyvältähän tuo Drottning Ingrid näyttää. Kaksi muuta pelargoniaa olivat kuivuneet, mutta tämä oli kuulemma kukkinutkin koko talven.

Kevättä ja kesän odotusta pöydälle tuo myös uusi pöytäliina, jonka ostin joku aika sitten. Olen katsellut vahakangastarjontaa sillä silmällä jo pitkään, mutta sopivaa ei vain meinannut löytyä. Siis sellaista, joka on sopivan värinen, ohut pinnoitettu kangas eikä mikään paksu kerni ja hinta kohdallaan. Tähän olen tyytyväinen.






Kuistin siivosin viikko sitten. Eli heitin pois callunat ja lakaisin talven roskat pois. Pääsiäisnoita roikkuu nyt ikkunassa ja iso noita tolpassa. Ostin kuistille narsissit lähiruokakaupasta ja huomasin, että ne olivat siellä paljon edullisempia kuin halpakaupan supertarjouksessa. Ensimmäiset neljä yötä kukat viettivät muovipussissa tuulikaapissa, koska yöpakkaset alkoivat. Meillä on joka aamu ollut mittarissa pakkasta yli kymmenen astetta, joten en uskalla jättää kukkia ulos. Laitoin ne kuitenkin viikonloppuna ruukkuihin ja nyt nostelen niitä yöksi sisälle. Jos muistan. On niitä aikaisempinakin vuosina unohtunut ulos pakastumaan.





6 kommenttia:

  1. Ihanat narsissit! Meillä ei ole vielä mitään pääsiäiskoristeita laitettuna, ehkä ne voiskin kaivella jo esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan, että joulukoristeita kaivellaan esiin jo kuukausi ennen joulua ja aikaisemminkin, mutta pääsiäisjutut vasta usein pääsiäiseksi. Nyt kerrankin ollaan ajoissa ja kyllä tulee keväinen mieli.

      Poista
  2. Kiva tuo asetelma portailla. Katselin narsisseja kauppareissulla viikonloppuna, mutta olivat niin pieniä, etten ottanut. Vain 3 pientä sipulia ruukussa. Meillä on ollut noin viittä pakkasastetta öisin ja minulla tietysti unohtui kaksi kevätesikkoa ulko-ovelle. Ovat vielä täysvarjossa, että eivät ole tainneet päivälläkään sulaa. Että se taas siitä ajatuksesta, että saisin ne joskus maahan. Sisällä ne kuolevat kyllä vielä nopeammin.

    Täytyisi myös hakea pääsiäiskoristelaatikot vintistä. Taisi mennä useampi kevät, ettei niitä tullut haettua ollenkaan. Lapset sentään toivat koulusta kevätaskarteluja, että ihan ilman koristeita ei ole oltu. Josko tänä vuonna saisi ruohonkin ajoissa kasvamaan, kun yleensä sekin tahtoo unohtua liian myöhäiseen ajankohtaan.

    Kirjailin muuten eilen pitkät kommentit edelliseen postaukseen ja sitten painoin Julkaise, mutta en ollut kirjautuneena Googleen, joten kaikki katosi. Nyt huomasin sentään kopioida tekstini talteen ennen tuota kirjautumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, että mitä järkeä on ostaa kukkia rappusille ja sitten nostella niitä yöksi sisälle, mutta kaljut rappuset eivät vaan ole kivat.

      Saakohan kukaan pidettyä esikoita sisällä pitkään hengissä? Ne on kauniita, mutta viimeksi kun meillä oli sellainen, se kuoli alle viikossa.

      Toi kommentin häviäminen on ärsyttävää. Varsinkin jos se on pitkä. Muistan parikin pitkää kirjoittamaani kommenttia, jotka katosivat ja jaksoin uudestaan kirjpittaa vain kiva :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)