tiistai 31. maaliskuuta 2015

Tupaan uusi järjestys

Se päivä sitten vihdoin koitti, kun piti saada käyttöön toinenkin kulkuaukko laajennuksen puolelle. Sehän tarkoittaa sitä, että tuvan laajennusosan seinä levytetään umpeen ja ihan kohta minä pääsen sinne tapetoimaan. Ja sehän tarkoitti myös sitä, että tuvan järjestys piti laittaa uuteen uskoon. Yhden päivän siirtelin huonekaluja paikasta toiseen pyyhkeiden avulla ja pari päivää sen jälkeen pyyhin pölyjä, siivosin kaappeja ja järjestelin pikkutavaroita. Nyt on uusi järjestys ja edelleenkin haen puhelimen laturia väärältä seinältä.

Pöytäryhmä siirtyi leivinuunin viereen ja kulku tupaan on nyt kapea käytävä, mutta muuten huone muuttui tilavamman oloiseksi. Yksi pieni lipasto vietiin huoneesta pois, mutta nojatuoli tuli tilalle, joten huonekalujen määrä on sama. Vain ylemmässä kuvassa näkyvä vitriinikaappi ja uunin vieressä oleva pulpetti jäivät entisille paikoilleen.

Onhan tuossa uunin vieressä lämmintä istua kahvilla, mutta lämmityskausi on jo loppupuolella eikä enää tarvitse ihan täysiä pesällisiä polttaa.

 


Uuden järjestyksen ansiosta innostuin puunaamaan joka paikan huoneessa ja samalla innostuksella maalasin sohvapöytänä toimivan kaapelikelan valkoiseksi.

Kaipasin myös uuden värisiä palloja Happy Lights -valoihin. Olen jo pariin otteeseen käynyt Lahdessa eräässä sisustusputiikissa niitä kyselemässä. Viime kerrallakin vastaus oli eioo, enkä enää jaksanut käydä varta vasten kyselemässä, kun muuten ei ole samaan suuntaan asiaa. Joten klikklik nettikaupassa ja uudet iloiset pallot saapuivat päivässä tuohon lähimatkahuoltoon. Ylemmässä kuvassa on vanhat pallot, jotka valittiin Toivon kanssa huolella viime kesänä Tanskassa. Uudet ovat hiukan keväisemmän väriset. Kiva kun nyt on kaikenvärisiä vaihtopalloja.

Uudistusta tehdessä saapui juuri sopivasti päiväkerhossa otettu lasten yhteiskuva. Oli kiva saada uusi kuva kaksi vuotta vanhan tilalle. Lapsista on otettu kerhossa yhteiskuvat jo siitä asti kun Tyyne oli yhden, mutta viime vuonna onnistuin sähläämään kuvauspäivän ja kuvan ottaminen jäi väliin. Ihan pikkipikkiriikkisen harmittaa, ettei yhteiskuvista ole täydellistä suoraa. Oli se tiukilla, että kuva saatiin tänäkään vuonna.

 

 


Näkymä sohvalta katsottaessa on muuttunut vain pikkuisen. Suurin muutos näössä on laajennuksen oviaukon edessä olleen seslongin siirtyminen tuolle seinustalle. Sen maalaaminen valkoiseksi on ollut taas kovasti ajatuksissa. Seslonki on vaan niin iso ja painava, että jos sen meinaa maalata, on se tehtävä tuossa paikoillaan ja se taas tarkoittaa kaikenlaisia järjestelyjä etenkin lasten liikkumisessa ja oleskelussa tuvan puolella. Mietitään ja suunnitellaan vielä.

Seslongin edessä on pidettävä Viron tuliaislammasta, että Alma-kissa pääsee sinne nukkumaan. Vanha kissa ei enää pysty lattialta saakka sivustavedettävälle hyppäämään. Se on kuitenkin kissan toinen suosikkipaikka. Toinen on sohva, jossa se tälläkin hetkellä pötköttää.

Muuten on sohvalla istujan näöstä hävinnyt yksi kaappi, jonka päällä majaili runsaslukuisesti Tyynen tavaroita. Sekä jättikokoinen tyttölelulaatikko, jota romulaatikoksi kutsuttiin. Enää on tytön Legot silmissä. Toistaiseksi ne ovat pysyneet järjestyksessä. Kaikki muu tyttösälä saatiin mahtumaan lipastoon ja pariin laatikkoon samaan kulmaan nukkekodin kanssa.

Valkoisen kaapin päällä säilytän kaikkea sitä, mitä en halua kissojen tuhoavan. Kuten keskeneräisiä neuleita ja hyötymässä olevia koivunoksia. Pöydän päällä olleet höyhenoksat olivat saaneetkin taas viime yönä kyytiä.

Kaapin päältä löytyy myös yksi meidän neljästä pääsiäisruohoviljelmästä. Taittelin sanomalehden kahvipaketin sisälle, kastelin sen läpimäräksi ja lopulta kylvin ruohot. Hyvin on lähtenyt kasvamaan. Olisi kiva tuliaisvieminen pääsiäiseksi, mutta nyt ei taida olla menoa juuri mihinkään, joten jääköön itselle.


 
 




Pieniä ompelujuttuja tein myös uudistusinnostuksissani. Säkkituoliin uuden päällisen ja myöskin yhden uuden tyynynpäällisen. Kumpaakin on ostettu kankaat Eurokankaasta. Myyjä suositteli säkkituolikankaaseen ostettavaksi mattojen ja sohvien suojasuihketta, ettei likaantuisi niin nopeasti. En ostanut, koska säkkituolin päällistä joutuu pesemään kuitenkin vähän väliä, kun kissat nukkuvat siinä. Kangas on jo ennen leikkuuta pesty 60 asteessa ja rumpukuivattu, joten ei se enää tuosta kutistu eli voi huoletta pestä vaikka kuinka usein. Kangas on puuvillasekoitetta, joten ei se ainakaan ensimmäisen pesun jälkeen näyttänyt mitenkään muuttavan ulkonäköään.

Tyynynpäälliskangas on japanilaista Liisa Ihmemaassa -puuvillaa. Sitä voisin ostaa vielä pienen pätkän varastoon.

 


Ja tässä se laajennuksen puolelle johtava oviaukko, jonka vuoksi koko uudelleenjärjestely tehtiin. Muovi siinä on edelleenkin ja on niin pitkään, kunnes pölyävät hiomistyöt on tehty. Mutta kun tapetointi alkaa, lähtee muovikin aukosta. Jo pelkästään seslongin siirtäminen muovin edestä ja toisella puolella olevien rakennustarvikkeiden siirtäminen toi paljon valoa tuvan puolelle. Ja varmasti muovin poistaminen tuo sitä runsaasti lisää.

Oviaukon vasemmalla puolelle oleva vanha tuoli on ollut jo pitkään pukuhuoneessa. Ja nyt se on tuossa siitä syystä, että järjestelyinnostus jatkui pukuhuoneeseen asti. Se on nyt tyhjennetty kaikista tavaroista ja siellä on aloitettu seinien ja katon maalaaminen.

 



Tupa on nyt siisti, keväinen ja viihtyisä. Vaikka se on edelleenkin liian täynnä ja liian varastona ja liian listaton. Tykätään silti tosi paljon ja koululainen sekä hänen ystäväkin kehuivat sitä kivaksi. Vain uusi matto olisi saatava ja tällä kertaa se sopiva on jo löytynyt. Enää ei tarvitse kuin säästää muutama euro ja matto on meillä. Sitten huone on täydellinen.

6 kommenttia:

  1. Monenlaista kivaa muutosta. ja tuo kuva!
    Meillä rairuoho on talouspaperilla kasvamassa - olisinpa muistanut sanomalehden käyttöä siinäkin, mutta eipä tullut silloin ajatuksiin. Fiksu idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Muut rairuohot meillä kasvaa kyllä mullassa.

      Poista
  2. On tuo teidän sivustavedettävä ootrattu. Meidän on ollut todennäköisesti saman värinen, tykkään tuosta pähkinänruskeasta tosi paljon, mutta omasta tuli miltei musta pieleen menneen pohjamaalin takia. Mustakin onneksi sopii lähes mustan klahvipiirongin kaveriksi.

    Teillä on remppa harpannut ison askeleen eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän ajattelinkin sen jälkeen kun näin sen sun kunnostetun.

      Joo remppa on edennyt ja levy on jo kitattu kertaalleen kiinni eli hyvällä onnella (olen flunssassa eli onnella tarkoittaa tässä kohtaa paranemista) pääsen pääsiäisenä tapetoimaan :)

      Poista
  3. Siis munkin täytyy päällystää säkkituoli. Tuo on kyllä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toi on sellainen halpa keinonahkasäkkituoli, joka on vielä nettikirpputorilta ostettu. On jo kolmas mun tekemä päällinen eli vaihtaa voi kun kyllästyttää. Piirsin siitä silloin joskus kaavat ja vasta nyt kirjoitin niihin kuinka paljon kannattaa olla kangasta, jos haluaa tehdä kaikki kappaleet kokonaisina eikä paloista kuten taas tässäkin tein :D Eli kolme metriä on sopiva kangaspala.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)