maanantai 19. syyskuuta 2016

Repovesi

Tehtiin lasten kanssa keväällä lista, mitä kaikkea voitaisi tehdä kesän aikana. Lähinnä kesäloman. Repoveden retki oli yksi listan asioista ja se toteutettiin eilen. Edellisen kerran käytiin Repovedellä miltei tarkalleen neljä vuotta sitten. Tällä kertaa lapset olivat tietenkin neljä vuotta vanhempia ja jaksoivat paremmin. Kierrettiin Kettulenkki ja tällä kertaa ei oikaistu. Kaikki suuremmat kivet kiivettiin ja melkein koko matka piti yrittää kävellä pomppien kivien ja juurien päällä. Tai ehkä paremminkin juosta. Minulla oli tällä kertaa kengissä tukipohjalliset ja jalat eivät kipeytyneet ihan kamalan paljon.

Sää oli kivan aurinkoinen ainakin osan aikaa. Viileämpi kuin olin ajatellut. Kylmä ei kuitenkaan tullut kenellekään. Eväitä oli tällä kertaa runsaasti ja ekaa kertaa ikinä kävi niin, että kaikkea ei retkellä syöty.

Paljon oli ihmisiä liikkeellä aurinkoisena syyspäivänä. Oli mukava retkipäivä. Seuraavaksi voisi retkeillä vaikka oman kunnan metsissä.

 





 

6 kommenttia:

  1. Upeat maisemat ja tuo riippusilta! Oliko hirvikärpäsiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on kaunista. Riippusillan yli menee helposti kun pitää silmät kiinni :D Ei ollut hirvikärpäsiä. Viikko sitten niitä tuli metsäretken tuliaisina, nyt onneksi ei.

      Poista
  2. Oliko tuossa riippusillassa jo paljon lukkoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No öööö, en tiedä kun menin silmät kiinni.

      Poista
  3. Tulee mieleen meidän perheen retket, kun lapset olivat pieniä. Lapsille jää retkistä kivoja muistoja 😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on. Täälläkin puhuttiin jo menomatkalla riippusillasta ja lossista ja sama jatkui kotimatkalla. Toki muutenkin hieno paikka, mutta nuo jutut ne just jäi lasten mieleen. Ja tietty eväät. Itselläkin parhaat muistot lapsuudesta on sieniretket isän kanssa.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)