tiistai 20. kesäkuuta 2017

Tuvan järjestys uusiksi

Muutaman viikon ajan touko-kesäkuun vaihteessa käytin kylmät ja sateiset päivät tuvan täydelliseen muodonmuutokseen. Eli siirtelin huonekalut yhtä lukuun ottamatta uusille paikoille. Siihen järjestykseen, mitä olen laajennuksen aloituspäivistä alkaen ajatellut. Tai no ei nyt mitään tarkkaa järjestystä ollut etukäteen ajatuksissa, mutta toimintojen sijoittuminen kyllä. Tammikuisesta synttäripäivityksestä taitaa näkyä kaikkein parhaiten ennen-kuvia. Tuoreita ennen-kuvia ei tullut otettua koska järjestelyhommiin piti ryhtyä heti kun se innostus iski. Ja oli niin kamalan sotkuistakin, ettei mieli tehnyt paljon kuvailla.

Huoneiden järjestys meni uusiksi niin, että pöytäryhmä tuli tuvan puolelle ja televisio sekä sohvat siirtyivät peräkammariin. Tilan tuntua ja väljyyttä on nyt paljon enemmän, vaikka huonekalujen määrä pysyi samana. Kolme siirtyi pois, mutta kolme tuli myös tilalle.



Järjestelyn yhteydessä mies laittoi tuvan puolelle puuttuvat listat paikoilleen. Muutama toki vielä puuttuu ja naurettiinkin, että meneekö taas pari vuotta ennen kuin ne ovat siellä missä pitää. Nähtäväksi jää.

Tuvassa on nyt pöytäryhmä ikkunan edessä. Vanhan seslongin jalkoja lyhennettiin viisitoista senttiä ja siinä on nyt paljon mukavamapi istua kuin ennen. Seslongista näyttää muotoutuvan ainakin minun ja pojan sekä Alpon suosikkipaikka.

Pöydälle ompelin uuden kaitaliinan Marimekon kangaspalasta. Kattovalaisimeksi laitettiin Aarikan Reitti, jonka joulupukki minulle toi.

Muuta uutta tuvassa on jokusen vuoden varastossa odottanut kirpputorilöytöräsymatto ja niin ikään kirpputorilöytö emännän kaappi. Kaappi on aika rapsakassa kunnossa ja se onkin tarkoitus jossain vaiheessa kunnostaa ja maalata uudelleen. Kunnostus siirtyy ainakin ensi kesään, jollei jopa seuraavaan.

Varastosta sain kaivettua myöskin siellä jokusen vuoden pölyttymässä olleet Mariskoolit. Vitsit oli jo melkein ikävä niitä.

Ainoa paikoillaan pysynyt huonekalu on nurkassa oleva vitriinikaappi. Sitä ei siirrelty, koska en jaksanut tyhjentää sitä ja muutenkin sen oli tarkoitus jäädä tuohon. Vaikka en jaksanut tyhjentää sitä mahdollisen siirtämisen takia, tyhjensin sen kuitenkin hylly kerrallaan pölyjen pyyhkimiseksi ja uudelleen järjestelemiseksi.


 
 


 




Ikkunaa vastapäisellä seinällä on muutama lipasto ja vasta maalattu seinähylly. Lipastoihin on tarkoitus säilöä lasten vähemmän leikeissä olevia leluja kuten junanradat ja dublot sekä palapelit. Tämä osuus on vielä vaiheessa. Seinähyllyn maalasin vanhalla Helmi-kalustemaalilla, joka oli jo muuttanut koostumustaan melko jämäkäksi. En jaksanut alkaa läträämään vedellä ja olihan paksussa maalissa se hyvä puoli, ettei kovin helposti valunut. Hyllystä tuli ihan hyvä.

Sohvatuolin haluan vaihtaa johonkin pienempään ja sirompaan. Tuo saa nyt toistaiseksi kelvata. Uusi ostetaan kun se vastaan kävelee.

Kiva on tässä uudessa järjestyksessä myös se, että saatiin uunin viereen tyhjää tilaa säilytellä polttopuita. Jonkinlainen kehikko niille pitää rakentaa, etteivät revi tapettia. Tämäkin on työ, jonka voi siirtää syksylle. Polttopuille ei ole kesällä tarvetta.

Vanha ovikin saatiin nyt näkyvämmälle paikalle. Siitä haaveilin tekeväni pöydän tuvan puolelle, mutta en tiedä, kuinka tuo levy kestää pyyhkimistä tai sen päälle mahdollisesti kaatuvaa limua tai mehua. Lasilevyä en päälle halua, joten voi olla, että ovi saa olla ovena.



 


Peräkammarin puolelle laitettiin sohva, sohvapöytä, rahi ja televisiokaappi samaan järjestykseen, kuin ne olivat toisellakin puolella. Sohvapöytäkin on ollut muutaman vuoden evakossa autotallissa, mistä se nyt kaivettiin käyttöön. Vähän me ollaan puhuttu myös jonkinlaisesta divaanisohvasta. Tällä omatekoiseslla rahilla nyt mennään kuitenkin toistaiseksi.

Mummon vanha keinutuoli on ollut minulla jo pitkään haaveissa saada omaan tupaan. Meillä on ollut aikaisemminkin keinutuoli, miehen mummon vanha. Se vietiin mökille laajennuksen alkaessa. Se olisi ollut myös hyvä vaihtoehto muuten, mutta siinä olisi ollut paljon isompi kunnostustyö. Tässä selvittiin ilman osien liimaamista. Vaikka tuolin pesu ja hiominen olikin varsin massiivinen tehtävä. Keinutuoli on maalattu Uulan kalustemaalilla, johon on sekoitettu Tikkurilan värikartaston banaani-sävy. Tuli oikein kiva.

Ja vaikka mies ensin vastustikin keinutulin kotiutumista, on hän tyytyväisenä siinä jo istunut lukemassa.

Kattovalaisin puuttuu vielä peräkammarin puolelta. Sellaisen olen aikeissa tehdä itse ennen syksyä. Kesän ajaksi riittää lattiavalaisin sohvan takana ja onhan katossa kolme pientä kiinteää lediä jos nyt ihan kamalan pimeää tulee.







Sohvaa vastapäätä oleva seinä on täynnä kaappeja. Rivissä on askartelukaappi, televisiokaappi, askartelukaapin laajennusosa ja vanha pulpetti. Ehkä oma silmä on tässä viime vuosien ahtaassa asumisen aikana tottunut liikaan tavaraan, joten tämäkään rivistö ei näytä liialta tai ahtaalta.

Televisiokaapissa on myös pleikka ja soittimet sekä vahvistin, joten huone on aika tiiviissä lasten käytössä ja kivaa on nyt se, että saavat olla rauhassa tuolla peräkammarissa, eikä kukaan kulje häiritsevästi koko ajan ohi.

Vaaleanpunainen iso kaappi on täynnä askartelutarvikkeita kamalassa sekamelskassa. Kaappi pitää siivota ja laajennusosaksi sille on tulossa vasemmalla oleva pieni valkoinen kaappi. Kaapin päällä oleva arkku on täynnä lankaa.

Ikkunan eteen laitettiin siihen pikkuisen liian korkea perintövitriini, mutta halusin sen nyt ainakin toistaiseksi tuohon. Sen päälle mahtuu monta huonekasvia hyvään valoisaan paikkaan ikkunalle.






Nyt on uuteen järjestykseen totuteltu jo muutaman viikon ajan ja kyllä tykätään kaikki ihan hurjasti. Tilaa on ja toiminnot sijoitettu järkevästi. Pieniä huonekalujen vaihtoja pystyy hyvin tekemään ja varmaan teenkin, mutta isot linjat on kunnossa ja se on kiva se.



11 kommenttia:

  1. Oi miten kiva blogi sulla onkaan! Olet jo vuosia kirjotellut mutta vasta nyt löysin Instagramin kautta. Jään siis seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ☺ Blogeja on kyllä niin paljon, että kyllä itsekin mietin kuinka monta hyvää on vielä löytämättä.

      Poista
  2. Kyllä sinulla on värejä.Sinä varmaan ikävystyisit meillä
    Ihana keinutuolin väri, en kyllä itse olisi koskaan hoksannut käyttää tällaista väriä enkä uskaltanut. Me ollaan myös haveiltu emännän kaapista.Jos kohdalle sattuu.Rohkea olet ja pirteä. Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 En usko, että ikävystyisin. Tykkään monenlaisesta ja kyllä joka kodista löytyy kaunista paljon. Hyvää juhannusta.

      Poista
  3. Emännänkaappi on kyllä aika symppis tuon näköisenä. Ja banaaninkeltainen keinutuoli, mä rakastuin vaikka keltainen ei ole lempivärejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että emännän kaapista ajattelen välillä jättää se kunnostamatta.

      Keltainen on mum toinen lempiväri, mutta kamalan vaikea sisällä ja pihalla ja vaatteissa. Ei saa olla liikaa tai väärässä paikassa. Kun taas vaaleanpunaista saisi olla vaikka kuinka paljon 😁

      Poista
  4. Kauniita vanhoja huonekaluja! Tuo turkoosi ovi on niin ihana! Pitää tutustua vielä puutarhaasi ajan kanssa ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ovi oli kyllä todellinen löytö. Puutarhapäivityksiä kyllä enemmänkin luvassa kesän edetessä.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)