torstai 13. heinäkuuta 2017

Kirppislöytöjä

Kirpputorien kiertely on näin kesäaikaan jäänyt tosi vähiin. Muutamalla romutorilla on käyty ja kerran poikettiin oman kylän kirpparille. Pari päivää sitten tehtiin lasten kanssa vähän pidempi kirppiskierros Lahdessa ja koluttiin kolme kirpputoria. Niistä löytyi koululaiselle Aku Ankan taskareita, tulevalle koululaiselle jokunen järkevä lelu, muutama pyyhe ja pari lautasta.

Oman kylän kirpparilta löytyi kiva pieni pöytäliina keittiöön. Tai paremminkin ajattelin sitä pihamökkiin, mutta ensitestaukseen otin sen tuohon. Ekaan pesuunkin jo joutui saatuaan miltei heti kahvia päälleen.




Kahvikuppi ei ole kirppislöytö, vaan sen sain tuliaisina Avoimien puutarhojen päivänä Instagramystävältä. Oli kyllä tosi ihana yllätys. Jälleen uusi erilainen kuppi kokoelmaan.



Maatuskoja enää nykyään harvemmin ostelen, hinnat ovat nousseet hurjasti ja niitä jo on riittävästi. Tämä hauska erilainen helisevä heilurimummo löytyi romutorilta kohtuulliseen hintaan. Kiva yllätys oli se, että myyjä oli myöskin Instagramtuttu. Pieni se on tämä maailma.



Mansikkakattila löytyi Lahdesta ja näin heti silmissäni, että laitan siihen ystävältä saadun mansikan. Just sopiva tähän tarkoitukseen.



Viimeisellä kirpparilla viimeisellä hetkellä ennen kassa tuli sitten vastaan Peppi-lautanen. Olen jo pidemmän aikaa metsästänyt Peppi-seinälautasta huonolla menestyksellä. Ovat joko menneet nenän edestä tai olleet liian kalliita. Ei tämäkään mikään markan löytö ollut, mutta meni pari euroa alle oman kipurajan, joten pois se oli heti ostettava. Sattui vielä se kaikkein kivoin näistä lautasista eli Peppi leipoo. Tätä voisin kutsua jo löydöksi.



Ihan kivoja löytöjä pikkurahalla. Syksyllä jos sitä vaikka aktivoituisi taas vähän enemmän kirppistelemään.

Tämä viimeinen ei ole kirppislöytö vaan löytö omalta pihalta. Meidän puutarhaan on meidän suureksi riemuksi ilmestynyt siili. Ensimmäisen kerran siihen törmättiin juhannusreissun jälkeen, kun se oli syömässä pihamökissä kissanruokaa. Toisen kerran se ilmestyi etupihalle viime viikolla ja taas oli kissanruokabaari auki. Viimeksi se tallusteli samaisessa etupihan pensaikossa eilen. Tuli melkein kinaa siitä, kuka saa laittaa ruokaa.

Hauskaa seurata tuhisevan kaverin ruokailua. Kissatkin katsovat siiliä kunnioittavan matkan päästä. Ainoastaan Alpo on eksynyt kerran samalle ruokakupille, mutta lähti siitä nopeasti pois kun huomasi ruokailevan ystävänsä. Siilin talvipesärakennusohjeet on jo etsitty netistä.

14 kommenttia:

  1. Ihana mansikkakattila. Liinasta tulee lapsuus mieleen. Ja tuo siili <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just hyvä mansikalle. Siili on kyllä tosi söpö <3

      Poista
  2. Aivan ihanat löydöt. Täälläpäin ei ole siilejä näkynyt pitkään aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on muutaman kerran siili näkynyt, mutta edellisen kerran taisi olla 2 vuotta sitten. Tämä näyttäisi tosissaan pesiytyneen meille.

      Poista
  3. Olipa kiva löytää blogisi, jota lueskelin pitkän aikaa.
    Kotoisaa ja kaunista.

    VastaaPoista
  4. On kyllä kaunis tuo keittiön pöytäliina! (: Ja voi ei, se sai sittenkin niitä kahvitahroja heti. :D Onneksi on pesuaineet. Ja ihana tuo mansikkakattila ja Peppi Pitkätossu -lautanen, löytöjä löytöjä. Ja siilit on suloisia vieraita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sai tahroja :D Meidän kahvipannusta valahtaa aina tippa ja jos ei ole tarkkana, se on siinä liinalla.

      Poista
  5. Saa nähdä, näkyykö siili lähipäivinä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :) Kissa-aukko on kyllä korkealla, mutta en yhtään tiedä siilien kiipeilytaidoista.

      Poista
  6. Oma pihasiili on ihan parasta! Toivottavasti hän viihtyy teidän baarissa pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta :) Oltiin pari viikkoa reissussa, kun tultiin kotiin, ei ole näkynyt. Pitää tänään taas yrittää laittaa kissanruokaa illalla tarjolle.

      Poista
  7. Kivoja löytöjä..ei sitä koskaan tiedä mitä ihanaa vastaan tulee. Onpas siellä suloinen kesävieras😍👌..Siilejä ei paljoa enää olekkaan näkynyt täällä meillä päin.. mukavaa kesän jatkoa☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta vuotta meni meilläkin, ettei siilin siiliä näkynyt. Taitaa olla laji harvenemassa, valitettavasti.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)