keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lokakuun alkua pihalla

Kuvat on otettu eilen syyskuun puolella, mutta näyttää siltä, että myös nyt lokakuun ekana, on tulossa aurinkoinen päivä. Nyt on puutarhassa kaikkea. Ruskan värejä, vihreää, kukkia ja lehdettömiä puita. Varmaan jo parin viikon päästä leikkaan raivaussahalla perennat alas. Haravoimisen voi aloittaa, samoin lehtien puhaltamisen pihatieltä. Pupuverkot ja runkosuojat asennan, sekä kompostorin ja ruukut tyhjennän tällä viikolla, nurmikko leikataan vielä kerran. Pihamökin ja leikkimökin tyhjennän osittain ja laitan syysvalot pihalle. Siinäpä ne lokakuun pihapuuhat ovatkin.

















6 kommenttia:

  1. Samoja puuhia olisi edessä. Haravoinnin kyllä jo aloitin vaikka puissa on vielä lehtiä, en malttanut olla tekemättä. Ja nyt kokeilen ekaa syksyä laittaa siperiankurjenmiekkapehkot nurin jo syksyllä. Keväällä inhoan sitä puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime syksynä pistin ekaa kertaa perennat mataliksi raivaussahalla ja oli kätevää ja nopeaa. Kotiloiden takia niitä ei jätetty omiin nurkkiin vaan vietiin iso kärryllinen perennanvarsia jäteasemalle. Meilläkin on lapset jo aloittaneet haravoimisen :)

      Poista
  2. Paljon kivoja luontokuvia pihamaalta. Ja ne mukulat ja juuret tulossa joinakin päivänä.

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo ruskan värit!
    Kun olimme viikon Kajaanissa siellä saatiin jo ensilumi. Tosin vain päiväksi, mutta kuitenkin....

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)