torstai 6. heinäkuuta 2017

Kivikko

Olen suunnitellut loppukesälle käyväni läpi jokaisen pihan eri kohdan osa kerrallaan. Jokaiseen osaan on tulossa kunnon kitkeminen sekä mahdollinen kasvien siirtäminen tai muu suunnitteilla oleva asia. Ajattelin samalla päivittää blogin puolelle edistymistä tai edistymättömyyttä.

Ensimmäinen (ja helpoin) kohta on jo siistitty. Tämä on se osa pihasta, josta yleensä aloitan kitkemisurakan. Tai keväisin kevätsiivouksen. Pieni alue ja hyvin vähään tyytyväinen. Kitkemistäkään ei juuri ole, koska istutukset ovat tiheässä.

Talon eteläseinustan edessä on kapea kaistale pihapolun vieressä, jossa on kuivassa viihtyviä istutuksia. Paikka on kuuma ja aurinkoinen ja alueen alla on parin metrin kerros soraa ja multatilaa hyvin vähän. Paikka on saanut nimekseen kivikko, vaikkei siinä kovin paljon varsinaisia kivikkokasveja ole.

Tällä hetkellä kivikossa kukkii hopeahärkki. Se on levinnyt jo jonkin verran pihan sora-alueen päälle eli se kai on sellainen oikea kivikkokasvi. Toinen nyt kukkiva on kellokärhö. Sormustinkukka on siihen myös ilmestynyt ja on kukassa. Jännä nähdä, kuinka monta sormustinkukkaa siinä on ensi kesänä. 






Aikaisemmin keväällä kivikossa kukki pinkkinä ja vaaleanpunaisena mattona kahta eri sammalleimua. Vielä löytyi yksi 'Candy stripes' sammalleimun kukka. Kovin oli jo haalistunut. Jo kukkineisiin kuuluu myös alppikärhö. Siihen tuli jälleen tänäkin vuonna kärhöpistiäinen ja koska en nyt viitsisi aina olla myrkyttämässä, pistiäisen toukat söivät kärhön aivan lehdettömäksi. Mokoma vitsaus. Aion leikata kärhön alas, toivottavasti se jaksaa tästä elpyä.

Mennyttä kukintaa oli myös pilariomenapuussa, jolle kaivoin pari vuotta sitten hiukan isomman multatilan. 'Punainen helminauha' tuotti neljän omenan verran satoa jo viime vuonna. Nyt näyttää omenan raakileita olevan yhdeksän.



Tulevaa kukintaa kivikossa on myös luvassa. Suurimman osan alueesta peittää ystävältä vuosia sitten saatu kangasajuruoho. Aivan ihastuttava maanpeittokasvi. Tuoksuu ihanalle, kerää hyönteisiä ja  kukkii pitkään. Kukat tosin eivät tuoksu vaan haisevat, mutta kauniita ne ovat.

Myös tiukukärhössä on pari nuppua, samoin valkoinen ja lila lehtosalvia lukeutuvat tuleviin kukkijoihin. Ainoa elossa säilynyt punahattu kasvaa kivikossa ja edes yhtä kukkaa odotan tänä keväänä istutetulta pallo-ohdakkeelta.

Meidän puutarhassa viihtyvät hyvin erilaiset jaloangervot. Olen tykännyt ostella niitä siksi lisää. Ja senkin takia, koska lehtokotilot eivät niistä pahemmin välitä. Kivikossakin kasvaa yksi. Vuosi sitten Türista ostettu jaloangervo 'Rhythm and blues'. Tykkään ostella näitä nimien perusteella. Koska omaan silmään monet jaloangervoista näyttää aika samoilta.




Olen istuttanut kivikkoon tavallisen metsäkuusen taimen. Siitä on tarkoitus ajan kanssa kasvattaa varren päässä oleva pallo. Nyt jo karsin alaoksia ja hentoisia uusia kasvuja alempaa. Kun puu on sopivan korkuinen, aloitan muokkaamaan siitä palloa. Vielä ollaan tässä puuhassa ihan alussa.



Oikea kivikkokasvi kivikossa taitaa olla mehitähti. On sinne istutettu joku maksaruohokin, mutta melkein saa suurennuslasilla katsoa sitä, niin onnettomasti se viihtyy. Maksaruoho on tehnyt uusia palleroita tuohon ruosteiseen vatiin. Toinen maksaruohopaikka kivikossa on suuren kiven päällä. Siinäkin se viihtyy. Eskarilainen vaan keräsi viime keväänä kaikki pienet pallot siitä omiin leikkeihinsä, mutta näyttää tehneen jo uusia.

 



Kaiken edellä luetellun lisäksi kivikossa kasvaa isosiniheinää, morsiusharsoa ja ranskalainen rakuuna. Sekä kolme matalaa havukasvia. Vasemmalla on siilikuusi, keskellä laakakataja 'Green carpet' ja oikealla kääpiöserbiankuusi 'Karel'. Serbiankuusi on ollut paikallaan jo kolme vuotta. Kaksi vuotta sitten keväällä hakkasin petkeleellä jäätä pois sen päältä (kun en muistanut koko kuusta) ja sen keskiosa vaurioitui pahoin. Nyt sen kalju keskiosa on jo hienosti kasvamassa umpeen. Siilikuusen siirsin viime kesänä ahtaasta paikasta tähän valoon ja näyttää viihtyvän. Laakakatajan siirsin eilen. Sillä oli hyvä kasvupaikka muuten, mutta en ollut muistanut rajoittaa sen vieressä kasvavaa syysasteria ja se työntyi jo ikävästi katajan väleistä. Nyt on jokaisella omaa tilaa ja aurinkoa. Hopeahärkistä tuskin tulee ongelmaa, on sen verran helppo nykäistä pois, jos liikaa alkaa havuja ahdistelemaan.



4 kommenttia:

  1. Kivikko on kaunis paikka, toivottaa vierailijat tervetulleeksi. Kääpiöserbiankuusi kiinnostaa, sitä katselin taimimyymälässä. Kasvaako oikeasti ministi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kasvaa kyllä ministi. Siinä on tosi pienet vuosikasvutkin, osta ihmeessä.

      Poista
  2. Ihanasti sopii pinkit kukat teidän talon värin kanssa. Ootko tehnyt nuo betonikukat itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitos :) Olen ajatellut ihan samaa, keltaisen ja pinkin sävyt sopivat kivasti yhteen. En ole tehnyt kukkia itse, ne on kukkakaupasta ostettu, valitettavasti en muista mistä. Betoniaskartelut on kivoja, pitäisi keksiä joatain hyviä muotteja.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)