lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kolme kesäretkeä

Linnaisten suo

Retki suolle kuului lomasuunnitelmiin. Siellä piti käydä jo heti loman alussa, mutta näin puolessa välissä oli myös oikein hyvä aika. Valittiin täydellinen puolipilvinen retkipäivä, ei auringon paahdetta, ei sadetta. Lasten kanssa kolmistaan käveltiin Linnaisten suon pitkospuulenkki perille ja takaisin. Se on kiva retki ja aina yhtä ihanaa kuulla lasten suusta suon kauneudesta ja jopa lause 'Rakastan suota'.

Nähtiin hämähäkkejä, muurahaisia, sisiliskoja ja varis. Lakat olivat raakileita, tupasvillat märkiä myttyjä. Eväitä syötiin pitkään ja hartaasti.

Ei ollut pitkospuilla näin heinäkuussa ruuhkaa. Vain yksi pariskunta käveli kaksi kertaa meidän ohi, kun oltiin evästämässä. Parkkipaikalla meidän auto oli ainoa. Kyllähän se meille sopi. Pääsi sinne suolle juoksemaan muutenkin, ilman, että tarvitsi ketään väistellä. Kaikilla oli märät kengät, kun päästiin kotiin.

Oli mukava retki.





Apulandia

Retki numero kaksi tehtiin niin ikään Lahteen ja tällä kertaa kohteena oli Apulandia, entisen Hennalan varuskunnan alueella oleva museo ja kahvila. Meillä oli suunnitelma aamupalan syömiseen kahvilassa, museokierros vaihtui piha-alueella olevan kirpparin kiertämiseen.

Kiva pieni kahvila, jossa oli kuulemma maailman parasta lihapiirakkaa. Kasvispiirakan pala, minkä itse otin, oli ehkä hiukan mauton ja vetinen, plussaa kyllä runsaasta määrästä oliiveja ja salaatista. Aiotaan kyllä vierailla toistekin ja otetaan silloin mieskin mukaan.

Hauska yksityiskohta kahvilassa oli vieraskirjaseinä, johon sai raapustaa oman nimensä. Lapset laittoivat omansa, minä tyydyin sotkemaan itseni tussilla. 

Apulandian ja kirpputorin jälkeen käväistiin vielä pikaisesti Launeen perhepuistossa. Täysi retkipäivä tuli tästäkin.





Strömforsin ruukki

Tänään oli retkikohteena Strömforsin ruukki ja lähinnä rompetori siellä. Kierrettiin tori, ostettiin jotain, käytiin (kalliilla ja huonolla) sämpyläkahvilla ja ajettiin kotiin. Oli aika pikainen käynti, mutta maisemat matkan varrella olivat kyllä reissaamisen arvoisia.

Kotoa lähdin suoraan ystävän viisikymppisille, jotka juhlittiin melkeinpä ulkosalla kauniin auringonpaisteen alla. Illalla vielä retkeiltiin miehen kanssa Lahti Cruisingiin Lahteen. Minä tosin käytin ajan pokemonien keräämiseen, mies patsasteli autoja.

Kolme peräkkäistä retkipäivää. Huomenna aion olla ihan koko päivän kotona. Tai kyllä pienen kävelylenkin teen, mutta omalta kylältä en aio poistua.



9 kommenttia:

  1. Strömforsin ruukki on meillä kesän yksi retkikohde. Sukututkimuksessa selvisi että esi-isiä on ollut monessa polvessa ruukilla suutarina. Sen takia haluan nähdä paikan. Harmi ettei tiedetty rompetorista, olisi lähdetty jo tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hienoa aluetta. Siellä oli tänään myös joku autojuttu, sellainen, missä on vanhoja autoja ja suurin osa ruukin alueesta oli pääsymaksun takana. Me ei käyty siellä ollenkaan, vaikka alkuperäinen suunnitelma niin olikin. Sen verran kauan vietettiin aikaa romutorilla ja huonossa kahvilassa, jonka asiakkailla oli aika kapea sanavarasto :D

      Poista
  2. Kovasti olette retkiä tehneet. Saas nähdä, milloin törmätään Pikkuveskulla Pokemon pelin tiimoilla ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkiputki ;)

      Sinäkin siia pelaat, kiva. Kyllä Pikkuveskulla tulee ainakin kerran viikossa käytyä.

      Poista
  3. Linnaistensuo ja Apulandia on ollut pitkään suunnitelmissa. Vielä ei ole käyty kummassakaan. Ehkäpä saadaan joku päivä aikaiseksi..
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli eka kerta Apulandiassa. Nää on niitä kun pitäis, mutta jostain syystä ei saa aikaiseksi.

      Linnaistensuolla ollaan muutama kerta käyty, mutta esim Hollolan pirunpesä on vielä näkemättä.

      Poista
  4. Linnaistensuo ja Apulandia on ollut pitkään suunnitelmissa. Vielä ei ole käyty kummassakaan. Ehkäpä saadaan joku päivä aikaiseksi..
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Kiva retkiä. Minuun vetoaa eniten suo, sellaiselle pitäisi päästä tänä kesänä minunkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suo oli kyllä ehdottomasti paras. Kuten tykkään yleensäkin metsäretkistä. Ne on kyllä enemmän sellaisia kevään ja syksyn juttuja.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)