tiistai 21. heinäkuuta 2015

Matkakäsityöt ja matkassa olleet käsityöt ja käsityötuliaiset

Automatkalla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ehtii vallan hyvin neuloa apukuskin paikalla, koska ei tarvitse seurata karttaa kuin tiukan paikan tullen. Tällä matkalla ehtikin tosi paljon, koska en tällä(kään) kertaa ajanut kuin murto-osan matkasta. Valmista tuli ja jotain jäi myös vähän kesken.

Mutta jos ekaksi ne matkassa olleet käsityöt.

Kesäpipo, joka valmistui jo keväällä, mutta oli pitkään laatikossa käyttämättömänä. Tälle matkalle otin sen mukaan ja pidinkin sitä aika paljon. Tämäkin oli matkakäsityö, koska se oli mukana Türin retkellä. Lankana jotakin nimetöntä intialaista silkkiä, joka värjäsi neulojan kädet mustiksi. Päähän siitä ei ole jäänyt mustaa raitaa. Ekassa pesussa varmaan lähtee paljon väriä. Pipo on hyvä ja juuri sopiva. Tykkään.



Juuri tälle matkalle tehty käsityö on pieni pöytäliina retkipöydälle. Todellinen käsityötaidonnäyte. Tämä piti tehdä jo viime kesän matkan jälkeen ja joo, tavallaanhan sen teinkin. Onneksi reunan päärmäys on nopeaa, sillä ompelin liinan kaksi tuntia ennen kuin auto starttasi matkaan. Ja siitä kankaanpalasesta, joka ensimmäisenä osui käteen. Onneksi se oli kiva kangas ja melkein sopivan kokoinenkin.



Matkakäsitöitä sitten seuraavaksi.

Ensin tein valmiiksi kesken olleet sukat. Sukan neulominen sukkapuikoilla autossa on minusta aika arveluttavaa puuhaa. Mutta tein sukkia silti ja olen tehnyt niin ennenkin. Valmiiksi tulivat, ei mennyt puikko vatsasta sisälle jarrutustilanteessa eikä myöskään tällä kertaa yhtään kertaa puikko pudonnut jonnekin auton mustaan aukkoon. Varapuikot olivat kyllä mukana matkassa.

Lankana sukissa on Regia Design Line Ombre Stripe by Kaffe Fassett. Puikot olivat 2½ ja lankaa kului vajaa kaksi kerää. Jos matkassa ollut pipo oli myös matkakäsityö, niin näiden sukkien lanka on tuliaislanka viime kesän retkeltä Saksasta. Ekan kerän lanka oli huonosti kehrättyä. Langassa oli paksuja ja ohuempia kohtia vähän väliä. Solmuja ja kaiken maailman väkkäröitä. Voisin kai sen loppukerän lähettää valmistajalle, mutta en tiedä, jaksanko nähdä sen vaivan. Tai tiedänkö edes missä se loppunyssäkkä on. Toinen kerä olikin sitten jo ihan kunnollinen.



Kantalapun reunoille neuloin muutaman silmukan verran ainaoikeaa. Olen tehnyt niin muutamiin viimeisiin sukkiin ja tykkään tuosta koristeraidasta kantapäässä. Reunasta on ehkä vähän näppärämpi poimia myös silmukat.



Tuli ihan hauskat raitasukat.



Toinen valmistunut matkakäsityö oli kesäpipo Sandnes Garn Line langasta. Puuvilla/pellava/viskoosilangan ostin varta vasten tätä matkaa ja tätä pipoa varten. Minulla on jo pipo samasta langasta ja se on ollut tosi paljon käytössä. Luulen, että tämäkään ei jää hyllylle pölyttymään.




Viimeisenä matkakäsityönä uhmasin jälleen äkkijarrutuksia ja otin sukkapuikoille polvisukat Katia Storm langasta. Kesken jäivät, mutta alku on hyvä.



Käsityöaiheiset tuliaiset olivat tälläkin kertaa lankaa. Ja tietenkin muutama kynttilä Henningsvaerin kynttiläpajasta. Musta lanka on ruokakaupan lankahyllystä otettua norjalaislankaa ja ihan 100% norsk ull. Näistä voisin tehdä vaikka lapaset. Lanka oli ainoa edullinen ostos Norjan puolelta. Kirjo-Pirkan löysin Saarijärven Käsityökeskuksesta. Siellä oli paljon muutakin mielenkiintoista käsityötarviketta ja kotimaista käsityötä myytävänä. Ihastuttava puoti kauniilla paikalla. Kaiken kruunasi kaiteissa olevat neulegraffitit.


 





4 kommenttia:

  1. Paljon noita käsitöitä saitkin tehdyksi reissussa. Tuo pipomalli on mukavan tuntuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon :) Tuommoinen pipo on ihan paras. Kunhan siitä tekee vaan tarpeeksi löysän.

      Poista
  2. Bongasin retkipöydältä kasvinkin :D Pitää olla pöytä koreana reissussakin! Nätti tuo vihreä tuliaislanka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin bongattu :) Asuntovaunut ja -autot on aina varustettu kaiken maailman kukilla, vähintäänkin maljakossa on jotain. Meilläkin oli kerran mukana ruukkukukka, mutta Serbian tullimiehet takavarikoivat sen. Sen jälkeen ei ole kukkaa ollut kattausta kaunistamaan. Tällä matkalla löysin ruotsalaiskaupasta tuollaisen tekokaktuksen ja ajattelin, että tuohan on hyvä retkikukka :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)