keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Miesflunssaa ja arkea

Vuoden takaisen tautiputken jälkeen meillä ei ole sairastettu ennen kuin viime viikolla. Ja taisi alkaa  taas pienoinen sairasputki. Ensin Tyynellä puhkesi vesirokko. Onneksi selvittiin helpolla ja tyttö raapi itseään ja nukkui huonosti vain yhden yön. Ei ollut kuumetta eikä rokot kutisseet paljon. Jo maanantaina näppylät olivat arpeutuneet, mutta kerhoon tyttö pääsi vasta tänään. Alkuviikolla saatiin tavallinen flunssa taloon. Koululainen yskii ja on kovin nuhainen, kouluun on kuitenkin jaksanut mennä. Tyyne yskii vähän. Minulla on sentään kunnon miesflunssa. Eli vähän nuhaa ja yskää eikä ollenkaan kuumetta, mutta kamala olo ja vielä kamalampi valitus päällä koko ajan. Jospa nämä nyt tästä ja vältyttäisiin kaiken maailman antibiootteja vaativilta jälkitaudeilta.

Maanantaina kävelin Tyynen kanssa lähisekatavarakauppaan ostamaan uusia muumimukeja, joita ei siellä kuitenkaan ollut. Ostettiin korvaavana tilalle pari pakettia rusinoita ja orvokit kuistille räntäsateeseen nuokkumaan. Pitää vielä yrittää metsästää niitä tarjousmukeja toisestakin kaupasta. Sen verran paksu kerros oli satanut loskaa, että otin pulkan mukaan matkaan ja sainkin vetää tyttöä suuren osan matkasta pulkan kyydissä. Taisivat olla viimeiset pulkkailukerrat tänä keväänä.

Eilen kävi päivällä yksi kummitäti virvottavana ja illalla ystävä tuomassa itse tehtyä leipää. Minä makasin suurimman osan päivästä sohvalla ja valitin.

Tänään mentiin Lahteen kenkäostoksille sekä torille markkinoille kiertelemään vaalikojuja. Kahdet pahvimukikahvit join - yhden kylmän kahvin ja yhden kuuman. Ja kotiin tuli tuliaisiksi uusien kotimaisten kevätkenkien lisäksi taskullinen vaalilupauksia.



8 kommenttia:

  1. Kivat kengät. Lähtevätkö pohjalliset irti noista?
    Kiva oli vilaukselta nähdä teitä torilla. Isolleveljelle paranemisia myös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Taitaa klähteä kaikista Sievin kengistä.

      Poista
  2. Paranemista! En muistanutkaan että tänään oli markkinat, olisi ollut vapaapäivä mutta se meni siivoamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Parempaan päin jo menossa koska jaksoin aamulla jo siivota. Olin eka kertaa markkinoilla tuolla väliaikaIstorilla. Ja olen aika innoissani siitä kin tori on ihan pian taas torin paikalla.

      Poista
  3. Ne vaalit, ne vaalit. Pitäisi alkaa kiinnostua asiasta :) Onneksi selvisitte vesirokosta helpolla, meillä toinen lapsista sairasti lievänä, toinen kovana. Kolmas rokotettiin. Parane sinäkin pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitäisi alkaa kiinnostaa. Tuolla markkinoilla pääsi hyvin tunnelmaan, mutta en vielä tiedä ketä äänestän kun en ole jaksanut vielä oikein perehtyä. Tosiaan selvittiin helpolla. Hankalaa oli vain se kotona kökkiminen. Meilläkin on koululainen rokotettu, samoin minä, koska en ole rokkoa sairastanut. Paremmassa kunnossa jo :)

      Poista
  4. Mä ostin saman firman kengät itselleni kevääksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on niin vaikea löytää kenkiä, mutta noilla oli monet sopivat. Piti vain valita ne mieleisimmät. Ja parasta on se kun ne on kotimaiset :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)