maanantai 30. tammikuuta 2017

Puutarha tammikuun lopussa

Kiertelin tänään puutarhassa pitkästä aikaa katsastamassa, onko tullut puputuhoja. Ei niin minkäänlaisia, ei edes pupujen jälkiä näkynyt. Taitaa olla niin vähäluminen talvi, ettei niiden tarvitse etsiä pihoilta ruokaa.

Tosi säälittävän vähän sitä lunta olikin. Vaikka tänä talvena ollaan jo päästy luistelemaan useaan kertaan, kuten myös hiihtämään ja mäkeä laskemaan, edelleenkin odotan sitä, että talvi alkaisi. Jos talvet olisivat olleet tällaisia, kun lapsien kanssa oli pakko olla pihalla, olisin kuollut tylsyyteen. Lumitöitä ei ole tänä talvena vielä montaa kertaa päässyt tekemään. Toisaalta on ollut paljon muuta ulkoiluohjelmaa, mutta silti kaipaisin tuota lunta hiukan enemmän.

Talvisen näköistä pihalla sentään on, vaikkei lunta ole kuin ohut kerros. Toivottavasti riittävän suojaava.

Siemenpusseja ostin vinon pinon yhtenä päivänä ja ne ajattelin huomenna laittaa multaan. En siis tietenkään noita kaikkia, mutta jotain jo nyt kylvettävää siellä on. Saa sitten keväällä kauhistella honteloita venähtäneitä taimia. Eli vaikka tässä kaipailenkin oikeaa talvea ja lunta, ajatukset ovat toisaalta jo siellä keväässä. Varmaan kylvöpuuhien jälkeen vieläkin enemmän.




 

6 kommenttia:

  1. Mulla on vielä siemenet ostamatta, kohta varmaan käy niin että jään nuolemaan näppejäni. Vaan kun ei ole ollut asiaa isolle kirkolle. Keltaista porkkana ja jotain kirsikkatomaattia pitää ainakin ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän ne parhaat siemenet kai viedään käsistä, mutta vielä oli hyllyt pullollaan.

      Poista
  2. Ilmeisesti linnut tekivät meille vattumaan, kun varaston takaa löytyi viime kesänä komeita vadelmantaimia. Luulen että luonnon kiertokulku toimitti ne juuri siihen. Kivaa siinä oli se, että niitä on koko seinän matkalla ja ovat vielä kauniissa rivissäkin. No niitten annettiin olla ja herkuteltiin ajatuksella ensi kesänä syötävistä omista vadelmista (kaikki on parasta suoraan maasta tai pensaasta). Pari päivää sitten huomasin että jänöpuput ovat sitten katkoneet ne kaikki ja lannoitettakin olivat jättäneet... Ensi kesänä ei sitten ehkä syödäkään omia vadelmia, harmin paikka.
    Terveisin Varma Vieras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Meillä ei ole puput muutamaan talveen vierailleet. Oon kyllä miettinyt, että voisko noi kissat pitää niitä loitolla tai sitten naapurissa on paremmat eväät.

      Poista
    2. Varma vieras: jos ne puput eivät ole juuria myöten syöneet, niin saaneet kuitenkin vattuja -luulisin.
      Minna: Mitä siemeniä olet jo kylvänyt?

      Poista
    3. Vielä on kylvämättä, mutta joskos sitä huomenna ehtisi. Laitan ainakin kaikenlaisia versoja: hernettä, krassia, punajuurta ja olikos siinä rucolaakin. Sitten aattelin kokeilla onnistuiskos chili.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)