keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Tammikuu

Eipä ole varmaan koskaan venähtänyt bloggaustauko näin pitkäksi. Mitään ihmeitä ei ole tapahtunut, mutta monesta asiasta on pitänyt kirjoittaa. Ensin se kirjoittaminem vain jäi ja sitten tulin kipeäksi. Olin niin kipeä, etten jaksanut lukea, katsoa telkkaa, neuloa tai edes roikkua somessa. Makasin vain sängyssä selkä ja pää kipeänä.  Toipuminenkin on vienyt aikaa.

Oma postaus piti kirjoittaa lapsen synttäreistä, varmaan vielä tähän aiheeseen palaan. Oma postaus piti kirjoittaa myös kielosta, jonka syksyllä kaivoin maasta ruukkuun hyötymään, mutta sekin jäi. Oma postaus piti kirjoittaa uusista maihareista, jotka sain joululahjaksi ja siitä kuinka hyvät ne on ja kuinka paljon tykkään niillä kävellä. Oma postaus piti kirjoittaa myös reumatologilla käynnistä ja siitä mitä siellä juteltiin. Ehkä sen vielä kirjoitankin. Oma postaus piti kirjoittaa myös parista neulotusta joululahjasta ja kesken olevista neuleista. Senkin ehkä vielä kirjoitan.  Ja oma postaus piti kirjoittaa Pokemon gosta, jonka ansiosta ulkoilen päivittäin muuallakin kuin postilaatikolla. Voi olla, että tähänkin aiheeseen palaan vielä.

Helmikuussa lupaan postata ahkerammin. Onhan noita aiheita mistä kirjoittaa, kun vaan löytyisi jostain jälleen tämä bloggaamisen motivaatio