lauantai 31. joulukuuta 2016

Joulun aikaan

Joulu piti päivittää jo tapaninpäivän iltana, mutta kun ei jaksanut niin ei jaksanut. Jo kaksi viikkoa on meillä ollut tautia, joku enemmän kipeänä, mutta kukaan ei vähemmän. Eilen laitoin pari viestiä, että parempaan päin menossa, tänä aamuna oli kurkku taas kipeä. Tämä joulu oli siis tätä. Tautia.

Jouluna sentään jaksettiin pari kertaa syödä hyvin, mitään en leiponut, paitsi tortut aattoaamuna. Mies kävi lasten kanssa haudoilla. Lapsetkin lähtivät mukaan innostuneina koska Pokemon Go. Ja hautausmaillahan on tunnetusti paljon pokemoneja ja pokestoppeja. Pukki kävi tänäkin vuonna ja joulupuuroon laitettiin manteli.

Lahjaksi sain toivomani Ystävyys-lautasen ja Kastehelmituikkukuppikokoelmakin täydentyi yhdellä.

Siinä ne isoimmat. Joulukuusi ja koristeet otettiin pois jo heti tapaninpäivän jälkeen. Koskaan ei näin aikaisin ei olla kuusta heivattu, mutta tähänkin oli syynsä. Siitä myöhemmin. Jospa tästä taas bloggaustahtikin virkistyisi, tässä meidän joulua kuvina.






















Neljä vuotta sitten Tyynellä oli jouluaattona sama mekko, mikä tänä vuonna tunikan kokoisena oli päällä. Taisi olla viimeisiä kertoja kun vaate mahtuu vielä päälle. Siksi laitettiin se tänäkin vuonna jouluvaatteeksi.

perjantai 23. joulukuuta 2016

23. luukku - virkattu sydän

Sydän











Virkattuja sydämiä piti tehdä kokonainen joukkio pieneen kuuseen - ainakin 15. Niitä on nyt tasan tämä yksi ja pari erilaista koeversiota eri langoilla. Flunssa vei jaksamisen, joten jos ne loput 14 saisi tehtyä ensi jouluksi tai sitten tämä päätyy lahjapaketin koristeeksi, jos (ja kun) en näitä enää ensi vuonna muista.

Koukku oli 2,5 ja lankana puuvillaa. Ohje tähän löytyy Dropsin sivuilta.


torstai 22. joulukuuta 2016

22. luukku - kuusivarkaat

Kuusivarkaat



Netti on ollut tänä vuonna pullollaan kuvia, joissa on auton katolle köytetty kuusi. Tosi kiva joulukoristeidea ja itsekin jo katselin noita meidän pikkuautoja sillä silmällä. Hyviä autoja olisi ollut, mutta puuttui se kuusi.

Kauppoja kierrellessä yritin etsiä sopivaa kuusta auton katolle, mutta eipä niitä vastaan tullut. Joko ne oli kaikki jo ostettu, tai etsin vääristä paikoista. Siinä kierrellessä idea hiukan muuttui ja auto jäi suunnitelmista pois. Kuusen puutteessa ostin pulloharjan, jonka harjasosat leikkasin kuusen muotoon. Mies lyhensi varren sopivan mittaiseksi. Ensin ajattelin spraymaalata kuusen vihreäksi, mutta koska meiltä löytyy sopiva valkoisten kuusien metsä, jätin kuusen maalaamisen. Sen sijaan maalasin kourallisen lasten leikkieläimiä. Kaikki on joskus kirpputorilta ostettu, eikä näillä enää juuri leikitä. Tosin siinä vaiheessa, kun ensimmäinen maalikerros oli maalattu, just tuo kameli olisi ollut eräälle tärkeä. Eläimiä jäi vielä iso laatikollinen, joten en pode huonoa omaatuntoa.

Eläimet on maalattu useaan kertaan valkoisella spraymaalilla ja niistä tuli oikein sopivia tähän tarkoitukseen. Punaiset tonttulakit ompelin vanhasta puserosta ja saman värisellä narun pätkällä sidoin kuusen kiinni sarvikuonoon ja kulkusen tiikerin häntään.

Ei tullut autoa kuusi katollaan, vaan metsän eläimet kuusivarkaissa.









keskiviikko 21. joulukuuta 2016

21. luukku - jouluisia tunnelmia

Tässä luukussa poikkeavasti vähän meidän joulunodotustunnelmia.

Jouluaskarteluja ollaan tehty joulukuussa melkein joka päivä ja kaikki joulukoristeetkin on laitettu paikoilleen. Muita käsitöitä en juuri ole tehnyt. Lapsille virkkasin joulukalenteriin pokepallot, kuten myös koulun pikkujoulujen lahjasäkkiin.













Itsenäisyyspäivänä pidettiin oman perheen pikkujoulut. Laitettiin vähän herkkuja ja annettiin pikkujoululahjat.











Ollaan käyty Lahdessa ihastelemassa joulutoria, käytiin partion tonttuillassa ja ehdittiin aloittaa hiihtokoulu. Eskarilaisella oli joulujuhla, jossa käytiin kyynelehtimässä. Taisin tosin olla meistä ainoa, joka joutui pyyhkimään silmäkulmaa.














Ai niin, ostin pari kahvikuppia. Kiintiö oli jo täynnä, mutta näitä mulla ei vielä ollut :D Kyllä näistä on hyvä joulukahvit juoda.











Nyt tuntuu jo niin joululta. Hiukan näitä viimeisten joulunaluapäivien tahtia hidastaa neljä päivää kestänyt kuume. Tänään näyttää jo hyvältä, mutta aika heikko olo on tuon sairastamisen jälkeen. Onneksi saatiin piparin tuoksua kotiin lasten ja miehen toimesta. Muuta ei nyt enää taida tarvitakaan. Kaikki valmista (paitsi muutama paketti) joulu saa tulla <3






tiistai 20. joulukuuta 2016

20. luukku - viirinauha kuuseen

Joulukuusen viirinauha











Viirinauhasta joulukuuseen olen haaveillut jo useamman vuoden, mutta siinä vaiheessa kun kuusi tuodaan tupaan, on turha enää tehdä mitään. Tänä vuonna ennätin vihdoin tehdä nauhan ennen kuusen saapumista.

Vanhan lehden sivuista, kirjasta, nuottivihkosta, tapetinpaloista ja kuviopapereista leikkelin kaksinkertaiset kolmiot. Liimasin ne kiinni paperiliimalla nauhaan ja koristelin teipeillä ja kiiltokuvilla. Tuli tosi kiva nauha. Vihdoinkin.





maanantai 19. joulukuuta 2016

19. luukku -- tonttulakit

Tonttulakit

'Äiti, mä en enää halua käyttää harmaata tonttulakkia. Kellään muulla ei ole harmaata, KAIKILLA on punaiset.'

No niinhän se on. Tämän äiti ymmärtää. Sovitaan, että harmaata tonttulakkia voi käyttää kotona.

Pikavisiitti kirpparin teepaitaosastolla ja ostoskoriin kaksi punaista trikoopaitaa. Vähän saksimista ja ompelua ja niin on punaiaet tonttulakit valmiit. Tyttölakkiin kiinnitin vielä virkatun koristeen ja helmiä, kumpaankin kulkuset.

'Äiti, mä haluun sellasen tonttulakin, jossa on valkoinen karvareunus, KAIKILLA on sellaset. En haluu pitää tätä kun tässä ei ole karvaa, tää ei ole aito tonttulakki.'

No nyt nousi äidillä verenpaine. Luento halvoista kiinalaislakeista, kiinalaisista hikipajoista ja lapsityövoimasta sekä kierrätyksestä ja siitä kuinka maailma silloin pelastuu. Onneksi tonttuillassa parhailla kavereilla ei ollut karvareunalakkeja vaan toisella hieno itse kuvioitu ja toisella tavan punainen.

'Äiti, tällainen kierrätetty lakki on tosi hieno ja ihan paras. Maailma pelastuu nyt.'

Tonttulakkiaivopesu maailman pelastumisesta onnistui lopulta hyvin.