lauantai 30. tammikuuta 2016

Kevyt keittiöremontti

Olen lueskellut sisustuslehtiä, jonka jälkeen perinteinen 'meillä on ihan tyhmä ja ruma koti' -masennus tuli hetkeksi. Lehdet olivat taas pullollaan ihania värikkäitä ja seesteisiä koteja. Ja oma kun on kuin varasto. Ollut jo neljä vuotta. Motivaatio minkäänlaiseen järjestämiseen, siivoamiseen tai sisustamiseen on nolla. Sohvatyynynpäällisiä olen tässä viimeisen neljän vuoden aikana ommellut, mutta kaikki muu uusiminen ei vaan kiinnosta. Verhoissakin on vuosien pölyt, eikä niitä voi pois ottaa ilman astmakohtausta. Vaikkei ole edes astmaa.

Päätin tehdä asialle jotain. Aloitin sisustusmasennuksen häätämisen kaivamalla esille keskeneräisen palapeiton. Purin siitä väärällä värillä tehdyt yhdistämisyritykset, joiden takia peitto on seissyt keskeneräisenä yli vuoden. Vaihdoin yhdistämislangan värin ja otin virkkuukoukun käteen. Jo alkoi valmistumaan. Valmistumiseen ei enää pitäisi montaa päivää mennä. Saadaan kohta vähän väriä ja uutta tupaan.



Mutta siitä keittiöremontista. Vuosi (tai kai siitä on jo enemmänkin) sitten suunniteltiin pikkiriikkistä keittiöremonttia, joka jäi suunnittelun tasolle. Tarkoitus on saada kissojen ruokailupiste parempaan paikkaan, nyt se on häiritsevästi jääkaapin oven edessä. Ovi ei ole se ongelma, koska se aukeaa kuppien päältä, mutta vastapäätä oleva tuoli on usein kuppien päällä ja kolonen on ahdas ja hankala.



Eli jääkaappi siirretään vastapäiselle seinälle ja pistorasioita vähän siirrellään parempiin paikkoihin. Kissojen ruokailupaikka tulee jääkaapin tilalle. Tämä osa remontista on helppo nakki.



Tällä puolella on pikkuisen enemmän puuhaa. Jääkaappi on tulossa tämän kaappirivistön vasempaan reunaan. Siitä puretaan pois mustaovinen ylähylly sekä avohylly ja alapuolelta yksi kaappi. Vasemmanpuoleinen laatikosto myös vaihdetaan leveämpään laatikostoon. Ja koska tästä vähän puretaan, jotain muutakin on tehtävä. Hiukan tasoitettava, maalattava ja tapetoitava. Ostettava rulla tapettia, laatikosto ja pari ovea. Asennettava laatikosto ja vähän niitä sähköjä. Ja sitten - tadaa - valmista on.

Kun tämä kevyt keittiöremontti on valmis, pääsisin vihdoinkin sisustamaan. Siivoan ja pesen ja järjestän kaapit sekä laatikot, laitan kirpputorilaatikkoon runsaasti tavaraa, pesen ikkunat ja ompelen uudet verhot sekä pöytäliinan ja varmaan tilaan uuden matonkin. Tuskin maltan odottaa.

Mutta ennen sitä, pitää remontti aloittaa ja saada valmiiksi. Otin asian puheeksi perjantaina. Mies oli revetä innostuksesta. Mutta siitäkin huolimatta nyt näyttää jo tältä.



Olen iloinen :) Ja toivottavasti mieskin, kunhan on saanut oman osuutensa tehtyä.

torstai 28. tammikuuta 2016

Polvisukat



Nämä polvisukat valmistuivat jo viime vuoden puolella, olisko ollut jo marraskuussa. Jäivät pyörimään keskeneräisten neuleiden astiaan, vaikka olin jo päätellytkin ne. Tiedän kyllä miksi niiden käyttöönotto tai kuvaaminen ei innostanut. Ja se on siksi kun lanka loppui kesken ja jouduin vähän soveltamaan toisella langalla, että saisin valmiiksi. Voi kun olisin aloittanut nämä kärjistä. Mutta kun en, niin tän kanssa on vain elettävä.



Lankana näissä oli Katia Storm ja jatkoraidat on tehty Nallella. Neulottu puikoilla 3 ja lankaa kului just marjapuuronväristen raitojen verran yli sen 150 grammaa, mitä Katia-kerässä oli.

Toinen syy, miksei sukat päässeet suosioon on tuo väri. Tuli valittua vähän turhan hailakka väri. Mutta kun se näytti kerässä oikein kivalta. No, aina ei voi onnistua. Kyllä sukat käyttöön tulee, mutta luulen, että puhki nämä eivät kulu.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Makuuhuone valmistuu ihan pian

Tai siis mikä nyt kenellekin on pian. Meille se on ehkä vähän venyvämpi käsite kuin monelle muulle.

Laajennusosan makuuhuone on talven aikana valmistunut pikku hiljaa. Mies on sitä tehnyt aina iltaisin töiden jälkeen kun on vapaata eli noin kerran viikossa. Ja sellaisina viikonloppuina kun ei ole mitään muuta. Kuten vaikka toissa sunnuntaina ja ehkä ensi sunnuntaina seuraavan kerran. Mutta huone valmistuu väkisinkin, jopa hitaammalla tahdilla.



Katto maalattu, seinät maalattu, parketti asennettu. Vaatekomeron karmit ja ovi paikoillaan. Enää puuttuu tapetit, vaatehuoneen hyllyt ja vähän listaa. Ja no, kröhöm, vessa on vielä ihan vaiheessa, mutta tää muu osa on nyt näin hyvin edennyt. Kuvassa oleva sälekaihdin ei sitten jää tuohon, vaan on kirpputoriostos ihan siksi, ettei uteliaat ohikulkijat näkisi ihan niin hyvin. Kun kylillä jo muutenkin puhututtaa tämä laajennusosan valmistumisen kesto.



Vaatekomero se vasta jännittävä paikka onkin. Siellä on ikkuna ja ledspotit katossa, joten valoa riittää. Nyt kun tämä huone on jo siinä kunnossa, että sinne saa mennä ilman kenkiä, niin varmaan arvaatte mikä on ollut ihan paras leikkihuone viime päivät.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Arkea

Järkyttävä kylmyys on vihdoinkin ohi. Vaikka kuinka monta kerrosta pisti vaatetta päälle ja yritti sijoittaa itsensä uunin viereen, paleli koko ajan. Ja kun oli pakko välillä käydä ulkonakin. Oli kaikenmaailman kuljetusta, hakemista ja viemistä ja sitten vielä itselläkin hammaslääkäri kahtena päivänä. Nyt on kuitenkin hampaat kunnossa. Kuljettaminen jatkuu tälläkin viikolla, mutta nyt ei enää palele. Ainakaan niin paljon.

Kissat saivat viikonloppuna silakkaa pitkästä aikaa ja Almakin meni monen päivän tauon jälkeen ulos. Oli varmaan vanhalle Almalle liian kylmää se parikin pakkasastetta, koska tyttö oli kovin ärhäkkä ulkoilujen jälkeen. Murisi minullekin ja läpsi muita kissoja mennen tullen.



Lapset ovat säästäneet pitkään rahaa ja nyt kun oli kauppoihin ilmestynyt uusia Legoja, oli aika käyttää säästöjä. Kumpikin osti itselleen paketit ja säästäminen seuraavaan kohteeseen on jo alkanut. Minä puolestani ostin koululaiselle uuden pulkan hajonneen tilalle ja rasiallisen muumipipareita.




Olen yrittänyt olla pienimuotoisessa karkkilakossa Tyynen synttäreiden jälkeen ja siinä melko hyvin onnistunutkin. Eilen lasten serkun synttäreillä otin muutaman ja lauantaina lapset tarjosivat omista pusseistaan, mutta itselle en ole karkkia ostanut. Koska en missään sokerinsyömättömyystilassa ole, kokeilin perjantaina paikallislehdessä olleen ohjeen mukaisia suklaavohveleita. Oli aika hyvää.


Viikonloppuna mies vietti yhden yön partion hallituksen talviriehassa. Vai seminaariko sen oikea nimi oli. Olin ekaa kertaa ikinä kahden lapsen kanssa yksin kotona yön yli. Suoriuduin tästä yh-viikonlopusta melko puhtain paperein. Vain paukkumaissien tekeminen aloitti hysteerisen tulipalon syttymisen pelon, enkä kuulemma enää saa ikinä tehdä pop corneja sekä riisipuuron maustamisesta tuli sanomista. Tosin plussan puolelle mentiin siinä, että minun kyydissä ei pelota niin paljon kuin isän kyydissä.
Miehen piti antaa minulle viikonloppuseteli, kun olin menossa lankakauppaan ostamaan parit puikot, villatakkilangat ja pipolankaa. Raha unohtui miehen lompakkoon, mutta eihän kaksikymppinen lankakaupassa riitä alkuunkaan. Takki- ja pipolangat sain sekä puikot, mutta muutama muukin kerä sekä ihanan väriset vihreät puikot päätyivät myös ostoskoriin. Kaikista langoista on jo jotakin aloitettu. Mustan reumalangan aloituksen purinkin jo, mutta eiköhän näissä uusissa ja niissä kaikissa vanhoissa keskeneräisissä riitä joksikin aikaa tekemistä.


perjantai 22. tammikuuta 2016

Muumimukeista. Taas.

Olen nyt jonkin aikaa kuulunut Muumimuki-ryhmään fb:ssä ja sen ansiosta todennut, että mukien keräämisen pitää olla totista puuhaa melkein veren maku suussa. Eli olen tehnyt kaiken aivan väärin.

Minulla keräily on sitä, että ostan kaikki mahdolliset mukit, joita ilmestyy ja harvakseltaan hankin jonkin vanhemman, jota ei vielä ole. Siis jos se on inhimillisissä hinnoissa ja ehjä. Meillä on kaikki mukit arkikäytössä ja juhlakäytössä. Myös ne vanhemmat ja arvokkaammat. Ja näinhän sitä ei pitäisi missään nimessä tehdä. Siis ottaa niitä mukeja käyttöön. Etenkään niitä, joita ei enää valmisteta.

Mukit pitäisi hankkia tarrallisina ja sen jälkeen laittaa esille vitriiniin, mielellään niin, että se tarra näkyy. Jotta kaikki tietävät, että mukia ei ole käytetty ja se on arvokkaampi kuin sellainen muki, josta on hörpitty sumppia. Ja jos todella keräät niitä, kaikkia tarrallisia mukeja pitää olla kaksi. Että jos se toinen vaikka vahingossa hajoaa siellä vitriinissä.

Voi tsiisus.

Ei sillä, kyllä minuakin harmittaisi jos muki hajoaisi, mutta toistaiseksi ovat kaikki säilyneet ehjinä. Ja jos hajoaa, niin sitten hankitaan uusi tilalle. Jos olen omistanut ekan muumimukin jo yli 20 vuotta sitten ja yksi hajoaa kerran vaikka kahdessakymmenessäkahdessa vuodessa, niin eiköhän budjetti sen mukin ostamisen kestä.

Vielä Tyynen synttäreihin asti olin siinä uskossa, että meiltä löytyy kaikki vuoden 2006 jälkeen ilmestyneet mukit, mutta kun laskin mukeja saapuvan juhlavierasmäärän mukaan, totesin, että hui kauhistus - Talviyömuki puuttuu.

Sattui sitten niin somasti, että muumitavaranettikirpputorilla oli just tuo muki myytävänä ja vieläpä lyhyen automatkan päässä ja ehdin kerrankin ekana kommentoimaan, että mulle. Eipä se muki mikään ilmainen ollut eikä edes edullinen, mutta ei minusta vielä törkyhintainenkaan. Ja koska siinä ei ollut sitä tarraa, se oli 'arvoton'. Siis ainakin keräilijän silmissä.

Jos minä olen hämmentynyt mukien keräämisen vakavuudesta, oli tämä keräilijä varmaan enemmän järkyttynyt minun tavastani käytää muumeja. Hän myi Talviyön pois, koska siinä ei ollut sitä tarraa ja oli saanut nyt itselleen saman mukin tarrallisena. Kerroin, että en tarvitse tarraa, koska tietenkin otan tarrat pois sillä mukit tulevat käyttöön. Kyllä siinä myyjän silmät laajenivat. Jatkoin jutustelua ja kerroin, että meillä juodaan näistä talviaiheisista mukeista tietenkin talvisin aamukahvit ja lapsetkin juovat kaakaonsa. Nyt loksahti suu auki. Että siis lapset. Minkä ikäiset. Kuusi ja kahdeksan. Kun näytti siltä, että täti alkaa pyörtymään, päästin pienen valkoisen valheen ja sanoin, että ei ne kuitenkaan näistä vanemmista saa juoda.

Seuraavaksi päädyttiin keskustelemaan kannuista, koska ne ovat se juttu, mitä kunnon muumikeräilijän pitää kerätä myös. Ai jaa. No on mulla pari muumikannua, tuokin Mymmelikannu. Ostin sen melkein heti kun ne tuli kauppoihin. Se on se, jossa on mitta-asteikko ja numerot. Ei siinä tarraa ole, se on mehukannukäytössä. Tässä vaiheessa tajusin, että nyt en kerro enempää meidän muumiastioiden käyttötottumuksista, vaan työnnän Talviyön käsilaukkuun ja lähden.

Sen verran vielä, että en laittanut mukia käsilaukkuun. Täti ehti nappaista mukin kädestäni, kun näki mitä olin sille tekemässä. Vuorasi sen huolellisesti erilaisilla pehmikkeillä, ennen kuin antoi minulle.  Kiitos näkemiin. Ehkä nähdään vielä toistekin muumimukien merkeissä.



Ps. Vielä en ole raaskinut antaa tätä kaakaonjuomiseen. Alkaakohan minustakin pikku hiljaa kehittyä kunnollinen mukinkerääjä.

torstai 21. tammikuuta 2016

Ihanaa kun äiti neuloo mulle vaatteita.

Voi että tulin iloiseksi tuosta lauseesta. Kerholainen luetteli eilen kaikki päällänsä olevat vaatteet, jotka olivat minun neulomia ja olihan niitä. Otettiin niistä oikein kuvat ilman takkia, toppahousuja ja kenkiä.



Olen tosi iloinen siitä, kun lapset tykkäävät noista minun neulomista jutuista ja vielä muistavat mainita aina muillekin, että äiti teki. Ja jatkuvasti on jompi kumpi pyytämässä jotain uutta. Mutta muistan kyllä, että itsekin tykkäsin äidin tekemistä neuleista. Ja edelleen itsekin muistan aina mainita, jos sellainen on päällä. Vaikkei niitä montaa enää ole jäljellä. Tälläkin hetkellä on käsissä äidin neulomat kynsikkäät, koska vain ne käsissä tarkenen edes jotenkin tässä koneella. Niin ja jaloissa on mummun neulomat sukat. Pitää kyllä laittaa vielä toisetkin, koska yhdet eivät vielä lämmitä tarpeeksi. Kylmä on.

Viimeisin neulos tytölle oli hänen pyynnöstään villasukat. Vaikka isoveljen vanhoja oli jo ennestään riittävästi, tein yhdet, koska nopeastihan nuo valmistuivat.



Vähemmänkin tarkka lukija huomaa, että kuvassa on eriparisukat. Oikeanpuoleinen sukka on uusi, neulottu langalla Drops Fabel Long Print, puikoilla 2.75 ja lankaa kului noin 40 grammaa. Sukkia tein tietenkin kaksi, mutta toinen hävisi ja kaveriksi tyttö otti vanhan sukan. Eilen nuo eriparisukat unohtuivat tytöltä tanssitunnin jälkeen koulun aulaan, mutta illalla se kadonnut pari löytyi pukuhuoneesta. Eli yksi sukka meillä kuitenkin vielä on. Täytyy käydä katsastamassa koulun löytötavaralaatikko, lankaa ei jäänyt tarpeeksi, että saisin vielä kolmannenkin sukan tehtyä. Olen kyllä varmuuden vuoksi aloittanut toisenväriset tyttösukat, että ei tässä koko talvea tarvitse eripareilla kulkea.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Neulepusero tokaluokkalaiselle

Tammikuun alku tuo tullessaan valmistuneita neuleita. Seuraavaksi on esittelyvuorossa tokaluokkalaiselle tehty neulepusero, joka valmistui juuri sopivasti ennen pakkasten alkua. Puseron on ollut käytössä pari viime viikkoa melkein joka päivä - ja on ollut mieluinen.

 


Ohje puseroon lötyy kirjasta Kaikki lähti lapasesta! ja mallin nimi on Illike. Pusero on tehty suurimman ohjeen mukaan, mikä on tarkoitettu 7-vuotiaalle, mutta koska minulla on iso käsiala, tästä tuli reilu seitsenvuotias, mikä oli tarkoituskin.

Langaksi valikoitui Drops Karisma, joka on 100% villaa. Erilaisia lankoja testattiin pojan kanssa ja tämä oli sellainen, missä osui värit kohdilleen ja mikä tärkeintä - se ei kutita. Neuleen voi myös pestä koneen villapesuohjelmalla, mutta koska se on pusero ja täyttä villaa, ei pesua varmaan kovin usein tarvitse.

Neuloin puseron nelosen pyöröillä ja lankaa kului vajaa puoli kiloa. Yksi kerä harmaata ja hitunen sinistä jäi jäljelle, joten onnistuin aika hyvin langankulutusarviossa, vaikka taas jännittikin, että riittääkö. 




Pusero on reilun kokoinen tokaluokkalaiselle, ei kuitenkaan liian iso. Kun muotoilin tuota kosteana, tuli venytettyä hiukan ehkä liikaa tuota vartalo-osuutta. Mutta se hyvä puoli on reilussa puserossa, että se sopii varmasti vielä ensi talvenakin ja ehkä jopa seuraavana. Ainakin hihoissa on vielä varaa venytykseen.

Tämä olisi valmistunut nopeasti, jos en olisi pitänyt välissä yhdeksän kuukauden taukoa. Ohje oli selkeä ja tykkään siitä, että pusero valmistuu yhtenä kappaleena eikä tarvitse ommella paloja yhteen. Tässäkin on pienet saumat ainoastaan kainaloissa. Olen tähän tosi tyytyväinen. Ja niin on tokaluokkalainenkin.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Pihapipo pakkaspihalla

Koska vihdoinkin ollaan saatu lunta, olen vihdoinkin päässyt lumitöihin. Lumityöntekopipoja kyllä riittää laatikossa, mutta uutta teki mieli. Lähinnä sen takia, koska sain pakkomielteen vihreän pihatakin ostamisesta. Sellaista ei tietenkään ole löytynyt mistään mahdollisesta kaupasta. Musta löytyisi heti ja pinkki myös melko helposti, mutta että vihreä. Aivan mahdoton ajatus. Ja etenkin kun takin kriteerilistalla on myös pari muutakin pientä seikkaa kuin vain väri. Ja koska ei vihreää takkia löydy, piti neuloa korvikkeeksi vihreä pipo.

Vihreää lankaakin löytyi omista varastoista akuuttiin pipotarpeeseen, vaikkei mitään ihannelankaa. Onneksi en kutise helposti, joten seiskaveikkakin menee päässä. Tosin kastelin pipon varmuuden vuoksi myös hoitoainevedessä. Langan hyvä puoli on se, että sen voi nakata pesukoneeseen ja myös kuivausrumpuun. Ja onhan se vihreä. Oikein mainio pihatyöpipo.



Vastaavanlaiseen pipoon löytyy ohje Novitan nettisivuilta. Ohje oli tarkoitettu huomattavasti paksummalle langalle kuin tuo seiskaveikka. Mutta kun hiukan lisäilin silmukoita, hyvä tuli. Resorin tein nelosen puikoilla ja loppupipon vitosella. En tiedä, onko käsiala tiukentunut viime aikoina, mutta tuo viitosen puikko oli juuri hyvä tuolle langalle, ei tullut peltipipoa.

Hiukan nuo oikealle kallistuvat raidat ovat epäsiistejä. Vaikka miten tekisin sen, epätasaista tulee. Tässä kohtaa ei edes neuleen kastelu saanut epätasaista jälkeä tasaantumaan. Jospa pesukone sen tasaa ekassa pesussa. Nyt on vain nopeasti päästävä hikoilemaan pipoon, että saan sen pesuun.

Pihalla on nyt sen verran peittävä kerros lunta, että näyttää kauniilta. Lumiukkolunta on tietty vielä toiveissa ja muutenkin sitä lunta lisää. Mutta tämäkin on jo parempi kuin se musta maa. Tykkään.





Kovin on väritöntä tähän aikaan vuodesta. Paitsi pyykkitelineellä täkkientuuletuspäivänä.

torstai 14. tammikuuta 2016

Keskeneräisiä käsitöitä

Pitkästä aikaa on viime päivinä ollut kunnolla motivaatiota neulomiselle ja virkkaamiselle. Oikeastaan vähän liikaakin, koska aloitettujen käsitöiden lukumäärä on lisääntyy päivittäin. Mistä seuraa se, että keskeneräisten määrä lisääntyy ja valmista ei tule. Vaan onko sillä nyt niin väliäkään. Tekemisen ilo on kuitenkin se paras juttu. Silloin kun tekee jotakin pakosta, ei se työkään etene.

Niitä ikuisuuksia kesken olleita ufoja on turha kaivella kaappien kätköistä ja ehkä edes luetellakaan. Koska sitä ei tiedä valmistuvatko ne ikinä vai menevätkö purkuun. Mutta näitä vähän tuoreempia kesken olevia kehtaa kyllä vielä esitellä.





Juuri nyt on kolme pikkuneuletta, joita tekisi mieli tehdä kaikkia yhtäaikaa. Parit sukat ja yksi pipo. Ja ihan kohta on puikoille menossa lapaset ja huivi. Tai kaksi huivia. Tuossa yhdessä kuvassa näkyy myös joulukuussa valmistunut sukka, jolle on se parikin valmiina. Sukat löytyivät keskeneräisten neuleiden astiasta kaikkien lankakerien alta. Sieltä löytyi myös yksi ihan täysin valmis pipo. Ja kamala kasa sikin sokin olevia puikkoja ja ohjeita. Täällä on selvästi siivottu.

Sitten se virkkaus, jonka valmiiksi tekemisen otan urakaksi mahdollisimman pian. Reilu vuosi sitten vai onko siitä jo kaksi vuotta virkkasin peiton palat ja aloitin niiden yhdistämisen. Työ jäi pahasti kesken ja ei kyllä olisi kovin iso juttu tehdä tuota peitettä valmiiksi. Jotain kertoo projektin unohtamisesta se, että kuvan Fabel-kerät eivät ole oikeasti harmaita vaan mustia. Pieni pölykerros on laskeutunut tämän keskeneräisen päälle.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Talviset lumiukkosynttärit

Kerholainen täytti kuusi vuotta ja sitä juhlittiin koko viikonloppu teemalla, jonka tyttö itse valitsi eli lumiukkosynttärit. Piti olla lumiukkokakku, lumihiutalekoristeita ja lumiukkoaskartelua. Kaikki toteutui ja vähän ylikin, joten synttärit menivät nappiin. Oikeaa luntakin löytyi sentin kerros pihalta ja pakkanen teki ikkunoihin myös oikeita jääkukkia. 



Juhlatilan ikkuna koristeltiin tietysti paperista leikatuilla lumihiutaleilla. Kiinnitin hiutaleet ompelulankaan ja väliin laitoin valkoisia helmiä. Tuli aika kiva lumihiutaleverho. Yhden lumihiutaleessaroikkumiskokeilun ja sen johdosta seuranneen suihkepullosuihkutuksen jälkeen hiutaleet saivat olla kissaltakin rauhassa.






Kattovalaisimeen laitoin roikkumaan silkkipaperista tehdyt lumipallot. Kuvallinen ohje näiden helppojen pallojen tekoon löytyy ainakin k-ruoka -sivuilta.




Lumipalloteema jatkui lumipallovalaisimessa. Tyhjän lasitölkin ympärille on liimattu paperi, jonka päälle on liimattu kuumaliimalla puoliksi taiteltuja kertakäyttölautasia. Lasitölkkiin vielä valot ja lumipallovalaisin on valmis.

Laitoin sinne ensin pienet valot, mutta ne eivät näkyneet tarpeeksi hyvin. Nuo lumihiutalevalot olivat paremmat, vaikka niitä tulikin mielestäni liikaa pallosta ulos.




Lastenkekkereiden kilpailun palkinnoksi askartelin lumiukkosoppatarvikepakkaukset. Lumiukkosoppaohjehan pyöri useampi vuosi sitten suurena hittinä sisustusblogeissa ja sitä ennen se tuli vastaan askartelublogeissa, mutta vasta nyt toteutin ohjeen itse. Kyllä ajattelin näitä väkertäessä, että helpommalla pääsisi, jos ostaisi tavaratalon tilpehööriosastolta pussillisen kiinalaisvalmisteisia muoviötököitä palkinnoksi.

Lapset saivat palkinnot osallistuttuaan kortinheittokilpailuun. Toisena virallisena ohjelmana synttäreillä oli tietenkin lumiukkokirjanmerkin askartelua jäätelötikusta ja lumihiutaleiden leikkaamista. Aikuisten synttäreillä ohjelmassa oli ainoastaan syömistä ja kortinheittokilpailu.




Parista puuvillalankakerästä, koivun oksasta, punaviinietikkapullon korkista, napista ja palasta askarteluhuopaa valmistui liiman avulla pöytäkoristeeksi lumiukko. Kahvipöytää koristivat myös valkoiset lumipallokynttilät, jotka sain juuri sopivasti joulupukilta ja ystävältä ostettu lumiteemaan sopiva paperinaruvalokranssi.



Muu askartelu olikin sitten leipomispuolella. Nämä synttärit tulevat aina aivan liian pian joulun jälkeen, joten ideapankki on vuodesta toiseen ihan yhtä tyhjä. Onneksi oli se lumiukkoteema, jonka mukaan leipomisiakin yritin toteuttaa. Oheismateriaalin väriksi vaaleansininen on hiukan haastava, koska sen värisiä tuotteita löytyy lähinnä Baby Boy -osastolta. Servetit ja pillit eivät sentään sisältäneet vauvan kuvia.

Kolmiulotteinen muovaaminen ei ole millään tavalla minun juttu, mutta lumiukkopalleroiden pyörittäminen marsipaanimassasta onnistui sentään myös poropeukalolta. Hattu olikin jo suuri haaste.

Lumiukon viiri ja lippunauha on myös itse tehtyjä. Kun sekoitin punaista ja keltaista askartelumaalia, että saisin oranssin värin lumiukon porkkananenätikkuun, käväisi mielessä ajatus, että seuraavan synttärikakun tilaan leipomosta. Niin siis porkkananenän muotoileminen minkäänlaisesta leivontamassasta ei ollut edes vaihtoehto.

Ja lumikoristeita leivonnaisiin saa helposti lumihiutalemuotilla, valkoisella pikeerillä ja ihan pelkällä tomusokerilla.






Talvisten lumiukkosynttäreiden vuoksi siirtelin tuvasta pois eniten silmään osuvat keltaiset ja punaiset ja vihreät asiat ja tilalle laitoin valkoista ja sinistä.

Lapsille (ja aikuisille) tehty karkki/herkkupöytä koristautui pitsiliinalla, styroxlumihiutaleilla, valkoisilla pallovaloilla ja Tyynen ystävän tekemällä lumiukkokynttilällä sekä juuri juhlpäivää edeltäneenä päivänä postiin saapuneella toisella tattikulholla.

Kahdessa ylemmässä kuvassa odotellaan niitä lastenkekkereitä alkavaksi. Ekassa kuvassa näkyy vielä neljä reipasta kissaa. Alimmassa kuvassa on bileet kovimmillaan ja ilme sen mukainen.





Kaikki tämä vaivannäkö kyllä kannatti. Lauantaina juhlittiin kahdesti, sunnuntainakin useampi tunti ja tänään tyttö juhli vielä kerhossa. Ja vielä on muutama vieras tulossa tuonnempana. 

Parasta juhlissa oli kakku ja toiseksi parasta toinen kakku. Lahjoista parhaat olivat Minecraft-possupehmo ja rasiallinen helmiä ja toiseksi parhaita oli kaikki muu.

Jos nämä synttärit tulevat aivan liian pian joulun jälkeen askartelumielessä ja leipomistyhjiössä, niin lahjan kanssa ei ole yhtään sen helpompaa. Aikaisempina vuosina lahja on hankittu jo hyvissä ajoin ennen joulua tai se on ollut muuten jo selvä nakki, vaan ei tänä vuonna. Kun vihdoinkin päätettiin tylsästi, että ostetaan se yksi Lego ja hankittiin se, niin voi miten kävikään. Tyttö sai kaverisynttäreillä jo samanlaisen. Minä olen pitänyt kaverisynttärilahjan kipurajana 10 - 15 euroa tai jos on oikein hyvä ystävä, voi törsätä vielä toisenkin kympin, mutta tuo Lego oli hiukan kalliimpi. Tuli ihan pieni paniikki, koska edes vähänkin älyllisen lahjan keksiminen tänä vuonna oli jo tähän mennessä ollut tuskaa. Apuun tuli uusi laki ja kauppojen vapaat aukioloajat. Mies kaahasi lauantai-iltana vielä Prismaan ja muutama minuutti ennen sulkemisaikaa teki ostopäätökset puhelimen välityksellä. Tyyne sai meiltä pelin ja sen Minecraft-possupehmon, joten ei se lahja ihan huono ollut kun oli kerran lahjojen top kakkosessa. Kaikkea sitä voikin käydä.

Kuusivuotiaan taidoista ja kyvyistä voisin kirjoittaa monta ylisanaa, mutta en nyt jaksa vaivata lukijoita sellaisella. Todetaan vain, että Tyyne on melkein satakaksikymmentä senttiä pitkä ja eka hammas heiluu, mutta ei vielä irronnut viimeisessä viisivuotisharjauksessa, vaikka käytinkin tarkoituksella melko rajuja harjausliikkeitä. Sataakakskytsenttinen otti viimeisellä neuvolakäynnillä rokotteen niin reippaasti, että siitä voisi kirjoittaa oppikirjan. Minua itketti ja itkettää vieläkin. Neuvolakäynnit ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Tänä vuonna se alkaa meidän pikkuisen koululaisura.