Hiidenkirnut ja Mieliäissuo

Koululaisten syysloma on menossa tällä viikolla ja ollaan jo ehditty tehdä vaikka ja mitä. Itse odotin kovasti sitä, että saan nukkua aamuisin. Mutta olenkin jo kahtena aamuna laittanut kellon soimaan samaan aikaan kuin kouluviikolla, että pääsen ajoissa aamulenkille. Niin ehtii sitten tehdä päivällä muutakin.

Lauantaina urakoitiin pitkä retkipäivä koko perhe ja illalla minä ja ekaluokkalainen lähdettiin vielä Sibeliustalolle Vesalan konserttiin.

Sunnuntaina aamupäivä kului käsitöitä tehdessä, iltapäivällä oltiin kaupungilla ja tuli käveltyä ristiin rastiin Lahtea nelosluokkalaisen kanssa peräti neljä tuntia.

Tänään olen puolestani haravoinut ja virkannut. Kohta mies lähtee lasten kanssa uimaan ja minä lähden kävelemään ristiin rastiin kaupungille.

Lapset ovat olleet kavereiden kanssa joka välissä kun ehtivät, toinen on jo yökyläillytkin ja toista en tänään ole aamupalan jälkeen vielä nähnyt.

Sanoisin, että varsin tehokas loman alku.

Lauantaina tosiaan retkeiltiin kahdessa kohteessa. Ensimmäinen oli Askolan Hiidenkirnualue - nelosluokkalaisen loman toiveretki.

Askolassa olen edellisen kerran käynyt noin 15 vuotta sitten. Vähän oli alue muuttunut siitä. Tai no hiidenkirnut olivat paikoillaan, mutta portaita ja kaiteita oli ilmestynyt alueelle sen jälkeen lisää. Siellä olisi ollut myös nuotiopaikka, mutta ei oltu varauduttu kuin kevyillä eväillä ja kahvilla.

Hiidenkirnuille pääsi parkkipaikalta suoraan tai lyhyttä muutaman sadan metrin mittaista maisemareittiä pitkin. Valittiin maisemareitti tietenkin ja suosittelen sitä muillekin. Niin kaunista maisemaa ja etenkin näkymät Porvoonjokilaaksoon olivat huikeat. Siellä pidettiinkin evästauko.

Lapset tykkäävät kovasti metsäretkeillä, mutta nämä hiidenkirnut olivat jotenkin tosi kiinnostavia ja sitä innostunutta huutoa ja selitystä kuului koko ajan. Koska paikka kaikuu kivasti, pidettiin varmaan aika kovaa meteliä - ei sinne muita tainnut siksi uskaltaa samaan aikaan tulla.

Jos et ole vielä koskaan käynyt katsomassa hiidenkirnuja Askolassa, mene ihmeessä. Ei pitkää kävelymatkaa, kuivaan aikaan pääsee  pikkukengissäkin. Nyt on vaan satanut sen verran paljon, että oltiin saappaissa ja se olikin tosi hyvä valinta. Puiset rappuset olivat saappailla liukkaat, mutta tarpeeksi varoen kun kulki, ei vahinkoja päässyt tapahtumaan. Ja kaikki meistä ei niitä rappusia edes käyttäneet.






 






Vaikka metsähippejä ollaankin, joku raja sentään. Hiidenkirnualueelta löytyi gymi ja siinä alkoi just raidi, joka piti pelata kesken kirnujen katselun.



Kotimatkan varrella Orimattilassa oli sopivasti Kairessuo-Mieliäissuon luontopolku, joka käytiin myös katsastamassa.

Luontopolun reitti oli hyvin opastettu ja pituuskaan ei päätä huimannut, reilu kolme kilometriä. Etenkin täällä olisi ollut kurjaa kävellä ilman saappaita. Polut olivat tallaantuneet monista paikoista mutavelliksi ja ilman saappaita kulkevat joutuvat kiertämään vähän väliä polun vierestä.

Olin ehkä hiukan pettynyt tähän suoreittiin. Metsäretket ovat aina tosi kivoja, mutta olin kuvitellut pääseväni enemmän suolle. Tässä polku kulki metsässä suon reunalla ja varsinaisesti suolla reitti kulki melko vähän. Suolla oli korkea lintutorni, jonne pääsi ihailemaan maisemia. Torni olisi ollut myös loistava eväspaikka,  mutta eväät oli jo aikoja sitten syöty.

Kiinnostava reitti tämäkin ja kannattaa käydä katsastamassa. Suota pitkin kuljetaan vähemmän ja sen kun etukäteen tietää, ei pettymystäkään pelkän suon näkemisestä tule. 

Kalevalapeittotilannepäivitys

Ensi viikolla tulee kaksi kuukautta täyteen yhteisvirkkausprojektia Kalevala CAL. Vielä reilu kuukausi jäljellä ohjeiden ilmestymistä.

Alkuun pysyin hyvin aikataulussa. Sitten tuli melkein parin viikon pätkä, etten koukkuun juuri koskenut ja kesti tovin kiriä noin iso tauko kiinni. Toissapäivänä valmistui viimeisin ohjeen mukainen pala ja tänään sain valmiiksi ensimmäisen liitoskulman, joten aikataulussa ollaan taas valmiina huomenna ilmestyvälle ohjeelle.


Viime viikon keskiviikkona oli Lahdessa tapaaminen Kalevalapeittoa virkkaaville tai muuten aiheesta kiinnostuneille. Olisikohan paikalla ollut noin 12 virkkaajaa. Oli hauska nähdä erilaisista langoista tehtyjä paloja ja olipa siellä Kätketty aurinko -palan suunnittelijakin paikalla, jolla oli mukanaan valmis peitto. Se oli kyllä upea. Jos nyt olen ollut tähänkin asti varsin innoissani tästä peiton tekemisestä, niin valmiin peiton kun näki, sitä innostui vielä enemmän. Kuvia ei valitettavasti tapaamisesta ole, sinne lähtö oli taas tyypilliseen tapaan lennokas ja kamera unohtui kotiin. Puhelinkin lagasi juuri sopivasti kun piti kuvia ottaa ja sain vain yhden surkean otoksen. Sen voi käydä katsomassa Instagramin puolelta. Seuraava tapaaminen sovittiin tammikuulle. Silloin on varmaan näytillä jo enemmän valmiita peittoja.

Otin valmistuneista paloista joukkokuvan jo viikko sitten. Kuvan ottamisen jälkeen valmistuneet neljää palaa alempana. Yläkuvassa olevien palojen nimet on ylhäältä vasemmalta alkaen Pohjan akka, Iso tammi, Kasvun ihme, Väinölän viljavat vainiot, Sotkan pesä, Maailman synty, Kätketty aurinko, Ei ole Vuoksen voittanutta, Ahto, Lemminkäinen, Ilmatar ja Joukahainen suossa. Alemmasta löytyy Kalevalan meri, Samnon taonta, Tuonelan joutsen ja Neidon kehrä.




Olen aika lailla tykännyt kaikista paloista, mutta tietty omat suosikit ovat valikoituneet joukosta. Välillä suosikit muuttuvat, mutta yksi näistä on ylitse muiden ja se on tuo Sotkan pesä.



Ja jos palat ovat kauniita ja kivoja tehdä, niin tämä paloja liittävä virkkaus on kaunein yhdistämistapa mihin olen törmännyt. Ja eniten miettimistä tuottanut. Muutaman hetken jouduin kokeilemaan ja purkamaan ennen kuin kevennetty kohotakakiinteäsilmukka oli oikeassa kohdassa nätisti. Ehkä olisi hiukan auttanut asiaa, jos olisin aloittanut päivänvalossa virkeänä, enkä yöllä hämärässä väsyneenä toisella silmällä telkkaa katsellen. Mutta eka kulma on jo valmiina ja tykkään ihan hurjasti.



Tätä on ollut kiva virkkailla tähän asti. Hiukan on muiden käsitöiden tekeminen kärsinyt ja nyt onkin kovassa mietinnässä, missä välissä tekisin syksyn pakolliset uudet lapaset lapsille ja itsekin tarvisin erikoislapaset.

Harmaita hiuksia on tähän mennessä tuottanut vain Kalevalan meri. Pieni pipertäminen piilosilmukoiden ja nirkkojen kanssa oli kömpelöille sormille hankalaa, mutta suoriuduin siitäkin. Ahto-palan kanssa meinasi hermo mennä siihen kun sen tekeminen ei loppunut koskaan. Aluksi inhosin palaa, mutta nyt kun se on valmiina ja höyrytetty auki, se on tosi kaunis ja kyllä pääsee peittoon. 

Omaan peittooni en ole ostanut valmista lankapakettia, vaan olen virkannut jämälangoilla. Muutaman uuden kerän olen joutunut ostamaan ja näyttää siltä, että jokaisessa palassa käytettyä valkoista pitää vielä kerä ostaa. Toivon kuitenkin, että saan nämä langat peittoon kulutettua melkein kaikki, eikä uusia lankoja tarvisi enää ostella. Koska säästölinjalla mennään, liitoslankanakin käytän vuosia vanhaa Nallea, joka ei ehkä värinsä puolesta ole tuohon paras mahdollinen vaihtoehto. Toisaalta ei huonoinkaan, eikä mitenkään mieltä jää vaivaamaan. Tästä tulee oikein ihana peitto.

Ohjeet, kuvat, vinkit, tukijoukot ja neuvot löytyvät Arteenin blogista.

Puutarhan syyspuuhia

Puutarha on tänä kesänä saanut olla aika omillaan ja sen valitettavasti kyllä huomaa. Tai sanotaan näin, että itse sen huomaan. Syyskuisen etupihan siistimisen jälkeen en ole ajatustakaan puutarhalle antanut. Tosin niin usein on satanut ja joka kerta, kun olisi vähänkin parempi keli, on ollut muuta. Näin lokakuussa on mielenkiinto jo enemmän käsitöissä ja muussa ulkoilussa kuin puutarhassa.

Mutta tänään olen viettänyt koko päivän pihalla. Piti olla kaunis syyspäivä, mutta paria hyvin lyhyttä auringonpilkahdusta lukuun ottamatta, on taivas pilvessä ja pieni sadekuurokin osui kohdalle.

Syyspuuhiin kuului kasvulavojen ja ruukkujen siistiminen ja raivaussahalla perennojen alas leikkaaminen. Annoin mennä surutta nekin vielä hiukan kukassa olevat perennat. Ainoastaan konnanyrtin jätin vielä kukkimaan. Leikkasin alas myös pallohortensiat ja tuoksuvatukat.

Koko piha on käyty raivaussahalla läpi, mutta vain puoli pihaa ehdin siitiä muuten. Perennan varsien peräkärryyn viemisestä huolehti ekaluokkalainen. Oli kyllä niin reipas ja aika ajoin jopa minua innokkaampi hommaan, että oli pakko palkita tuntuvalla palkkiolla. Tästä ei ihan eurolla sevitty.

Vaikka perennat on nyt katkottu ja poistettu, ei puutarha mitenkään paljaan näköiseksi jäänyt. Hortensioissa on vielä kukkia ja monessa pensaassa kauniit värikkäät lehdet. Näyttää kauniimmalta ja siistimmältä. Nurmikko pitää vielä kerran ajaa ja sitten voin varmaan tarttua jo haravaan.

Minun reumani

- Kyllä näistä röntgenkuvista selvästi näkee, että sinulla olisi nivelreuma.
- Siis mitä? Ei voi olla.
- Olen nyt tämän vuoden aikana tehnyt kolme melkein identtistä löydöstä röntgenkuvista ja kyllä ne edellisetkin nivelraumadiagnoosin saivat. Siltä tämäkin vahvasti näyttää. Kirjoitan pikaisen lähetteen kaupunginsairaalaan reumalääkärille. Hän sitten laittaa sinut eteenpäin Reumasairaalaan Heinolaan.
- Löydös...

Keskustelu työterveyslääkärin kanssa 25 vuotta sitten.

Olin joutunut pesukonetehtaalle alkujalostuspuolelle töihin ja vihasin sitä työtä. Heinäkuisen kesäloman jälkeen oli töihin paluu tylsää sekä tylsän työn vuoksi että siksi, kun jalkapohjat olivat aamuisin tosi kipeät. Kolmen kilometrin matka töihin oli yhtä tuskaa. Ajattelin, että just ostetut uudet tennarit olivat syypäänä siihen. Unohdin koko asian, koska ruokataukoon mennessä jalat olivat jo kunnossa. Pian tämän jälkeen kipeytyi vasen ranne. Olin saanut töissä viikon urakaksi tehdä kuppeja. Se oli toinen niistä kahdesta harvasta urakasta, jossa siellä pärjäsin. Nyt en pärjännyt. Työ ei vaan sujunut ja ranne tuli loppuviikkoa kohden niin kipeäksi, että menin työterveyslääkärille. Sain jännetupintulehdusdiagnoosin, särkylääkettä ja viikon sairausloman. Olin iloinen. Viikko ilman sitä tappavan tylsää työtä. Ranne ei kuitenkaan muuttunut paremmaksi. Päinvastoin. Viikon jälkeen olin päivän töissä ja menin uudelleen lääkärille turvonneen ja kuuman ranteen kanssa. Nyt sain sairauslomaa kaksi viikkoa. Särkylääkettä, lähetteen röntgeniin ja verikokeisiin. Sairausloman lopussa kävin lääkärin kanssa tuon keskustelun. Selkeän röntgenlöydöksen  lisäksi verestä löytyi reumatekijä ja tulehdusarvot olivat tapissa.

25 vuotta sitten sairastuin nivelreumaan. Olen elänyt jo enemmän elämää reuman kanssa kuin ilman. Nuorena kun sairastuu, niin näinhän siinä väistämättä käy. Leikkauksia on tehty jo kahdeksan. Luudutusta, putsausta, tekoniveltä. On vaihdettu lääkitystä, on kokeiltu sitä tätä ja tuota. Kahteenkymmeneenviiteen vuoteen mahtuu kaikenlaisia kokemuksia ja tilanteita sairauden kanssa.

25 vuotta sitten ajattelin, että tuokoon reuma mitä vaan, kunhan sormet eivät vääntyilisi ja kääntyilisi rumiksi. Kovin pinnallista. Sormet ovat sittemmin vääntyilleet ja kääntyilleet. Rumia ovat. Jäykistettyihin ranteisiin en ole henkisesti tottunut vieläkään. Huomaan, että monissa tilanteissa yritän piilotella käsiäni. Pinnallista, ihan sama, ei haittaa.

Minun reumani tuntuu joka päivä. Joka päivä sattuu. Joka askel, jonka otan, sattuu. Sormiin sattuu, niskaan sattuu, leukanivel on kipeä. Tekonivelöidyillä (onko tällaista sanaa edes olemassakaan?) sormilla ei saa nostaa sitä, tätä eikä tuota. No mutta hei - ranteisiin ei satu kun ei niissä niveliäkään enää ole.

Minun reumani on osa elämää ja arkea. Se kulkee mukana ajattelematta. En harmittele kipuja tai särkyjä. Tarpeeksi kun sattuu, siihen tottuu. Joskus kävellessä oikein keskityn ajattelemaan sitä kipua, minkä jokainen askel tuo. Niin vähän sitä normaalisti huomaa, niin hyvin siihen on jo tottunut. Välillä itken tätä ja kiroan sairauden syvimpään maan rakoon. Silloin kun olen niin väsynyt, etten yksinkertaisesti pysy enää hereillä. Onneksi joku on keksinyt päiväunet. Suurimmaksi osaksi en edes ajattele. Oikeastaan en juuri koskaan. Paitsi silloin kun pitää noukkia nuppineula maasta eikä se onnistu.

Tänään juhlitaan Maailman reumapäivää ja koska minun reumallani on 25-vuotisjuhlavuosi, aion kipaista lähileipomoon hakemaan jotkut kahvinisut itselleni ja lapsille. Välipala-aikaa odotellessa teen toimintaterapeutin kehoituksesta sormiharjoitusta eli virkkaan. Ja ehkä otan pienet päiväunet.

Kaikenlaista lokakuussa

Taas vaihteeksi on viikko vierähtänyt ilman blogipäivitystä. Kyllä on nyt kirjoittamisen tahti pahasti hidastunut. Toisaalta, eipä mitään ihmeitä ole tapahtunut. Tavan arkea vain.

Innostuin yhtenä päivänä vähän muuttamaan peräkammarin järjestystä. Ikkunan edestä siirsin siihen liian korkean vitriinin pois ja tilalle tuli sohvatuoli sekä pienempi lipasto. On paljon kivempi noin. Toki lipasto pitää maalata (maali jo ostettu) ja tuoli huutaa tyynyä, johon on jo palaset virkattu. Yhdistäminen on vaiheessa. Vitriini majailee melkein keskellä tuvan lattiaa ja seuraavaksi sille pitää keksiä paikka. Toivon, että tämä kaikki edistyy tällä viikolla.



Kalevala CAL virkkailu jatkuu edelleen vähän jäljessä aikataulusta. Edistynyt olen kyllä, paloja on valmiina jo useita. Olen nyt lokakuussa käynyt jopa kahdessa neuletapaamisessa, tosin kummassakaan en tehnyt peiton paloja. Toisessa viivähdin viisi tuntia, toisessa tunnin verran. Jälkimmäisessä oli mukana oma lapsi ja lainalapsi, joten siksikään en pitkään ollut. Lapset innostuivat tekemään tupsuja ja niiden tekeminen on jatkunut kotonakin suurella innolla.



Ihan merkittävä tapahtuma näin lokakuussa on kansallinen korvapuustipäivä. Viime vuonna asia vaati oman postauksensa pullan leipomisen harvinaisuuden vuoksi. Nyt kun tästä on tullut jo tapa ja tämä pullienleipomisväli typistyi vuoteen, mainitsen asiasta vain näin sivulauseessa.



Jos pullanleipomistahti on melko verkkainen, on Peppi-lautasten löytymistahti ihan hurja. Vasta kesällä löysin pitkään etsityn ekan kappaleen ja jo nyt tuli vastaan toinen. Tämä oli hiukan edellistä arvokkaampi, mutta ostin pois. Luulen, että nämä kaksi kappaletta riittävät omaan kokoelmaan.



Kaiken tämän ja normiarjen ohella ollaana aika paljon ulkoiltu. Ihan omissa nurkissa ja Pikkuveskulla Lahdessa sekä Lanupuistossa. Sateista huolimatta. Puissa ja pensaissa on nyt niin hehkuvan kaunis väritys, että tästä lyhyestä kauniista ajasta pitää ottaa kaikki mahdollinen irti. Vaikka pakko myöntää, että tuo jatkuva kaatosade saisi kyllä hetkeksi hellittää.

Neulon ja virkkaan

Elokuun loppupuolella kirjoittelin mitä on suunnitteilla ja tekeillä puikoilla ja koukulla. No. Paljon ei ole muutosta siihen tapahtunut, vaikka on jo yli kuukausi mennyt.

 

Kalevala CAL peiton virkkaus lähti hienosti käyntiin ja paloja on valmiina jo seitsemän. Kahdeksaskin viimeisellä kerroksella. Tällä viikolla olisi tarkoitus virkata puuttuvat palaset. Sääennuste näyttää sadetta niin monelle päivälle, että luulen tämän onnistuvan.




Taimitarhan Metsäretkisukkien yhteisneulontaan en sitten lähtenytkään mukaan. Ja just siitä syystä, mitä etukäteen ajattelinkin eli seiskaveikka on minun makuuni aivan liian paksu lanka. Yksikseen sukkana, saati sitten kirjoneulesukkana ja vielä enempi kirjoneulepolvisukkana. Malli on jälleen kaunis, mutta noin paksulle sukalle ei ole käyttöä kuin kotona sisätiloissa, joten jätin väliin. Mutta. Yllätyksenä sukkien perään jatkuu kal tänään Metsäretki-lapasilla ja paksuille lapasille kyllä on käyttöä. Otin niitä lankoja mitä kaapissa on ja neuloin resorit viikonloppuna ja tuon tämän päiväisen kirjoneulepätkänkin sain jo tikuteltua. 

Niin oli keväästä päässyt unohtumaan miten ne langat pitikään olla, että lankadominanssi on oikein. Ei jaksanut kvg, vaan tein toisen lapasen toisin ja toisen toisin. Muutama kerros toisessa lapasessa väärällä dominanssilla ei minua häiritse, mutta asia selvisi ja se muistiin tähän ihan tulevaisuutta varten. Kuviolanka eteen, pohjalanka taakse. Jospas sen nyt muistaisin. 




Ja koska piti saada kahdet samanlaiset puikot kirjoneulelapasia varten, oli eilen saatava valmiiksi tavissukat. Ne valmistuivat, suurin työ olikin langan selvittämisellä. Joku kissoista oli ollut tylsistynyt ja ottanut lankakerän leikkeihinsä. Melkoiseen solmuun olikin sen saanut.

Sukat on neulottu Step-langalla, joka on ihanan pehmeää neulottavaa sekä jalassa pidettävää. Paksu sukkalanka, samaa paksuutta kuin seiskaveikka, mutta sukista ei tule samanlaiset jöpökät, vaan näitä pystyy pitämään kengissäkin.

Muistiin tulevaisuutta varten sellainenkin asia, että ei tavissukkia. Ne kun valmistuvat h i t a a s t i . Tosin seuraavat sukat, jotka puikoille hyppäävät ovat melkein tavikset, mutta koska ei ihan ja tulevat lahjaksi, luulen motivaatiota riittävän nopeampaan neulomistahtiin kuin kahteen kuukauteen.

Huomasin sukkia kuvatessa, että olen neulonut yhden silmukan vain langansäikeellä. Näkyy hyvin tuossa kuvassakin. Pitää mennä silmukoimaan se heti, ettei vaan pääse hajoamaan jo ennen ensimmäistä pesua.