Minun reumani

- Kyllä näistä röntgenkuvista selvästi näkee, että sinulla olisi nivelreuma.
- Siis mitä? Ei voi olla.
- Olen nyt tämän vuoden aikana tehnyt kolme melkein identtistä löydöstä röntgenkuvista ja kyllä ne edellisetkin nivelraumadiagnoosin saivat. Siltä tämäkin vahvasti näyttää. Kirjoitan pikaisen lähetteen kaupunginsairaalaan reumalääkärille. Hän sitten laittaa sinut eteenpäin Reumasairaalaan Heinolaan.
- Löydös...

Keskustelu työterveyslääkärin kanssa 25 vuotta sitten.

Olin joutunut pesukonetehtaalle alkujalostuspuolelle töihin ja vihasin sitä työtä. Heinäkuisen kesäloman jälkeen oli töihin paluu tylsää sekä tylsän työn vuoksi että siksi, kun jalkapohjat olivat aamuisin tosi kipeät. Kolmen kilometrin matka töihin oli yhtä tuskaa. Ajattelin, että just ostetut uudet tennarit olivat syypäänä siihen. Unohdin koko asian, koska ruokataukoon mennessä jalat olivat jo kunnossa. Pian tämän jälkeen kipeytyi vasen ranne. Olin saanut töissä viikon urakaksi tehdä kuppeja. Se oli toinen niistä kahdesta harvasta urakasta, jossa siellä pärjäsin. Nyt en pärjännyt. Työ ei vaan sujunut ja ranne tuli loppuviikkoa kohden niin kipeäksi, että menin työterveyslääkärille. Sain jännetupintulehdusdiagnoosin, särkylääkettä ja viikon sairausloman. Olin iloinen. Viikko ilman sitä tappavan tylsää työtä. Ranne ei kuitenkaan muuttunut paremmaksi. Päinvastoin. Viikon jälkeen olin päivän töissä ja menin uudelleen lääkärille turvonneen ja kuuman ranteen kanssa. Nyt sain sairauslomaa kaksi viikkoa. Särkylääkettä, lähetteen röntgeniin ja verikokeisiin. Sairausloman lopussa kävin lääkärin kanssa tuon keskustelun. Selkeän röntgenlöydöksen  lisäksi verestä löytyi reumatekijä ja tulehdusarvot olivat tapissa.

25 vuotta sitten sairastuin nivelreumaan. Olen elänyt jo enemmän elämää reuman kanssa kuin ilman. Nuorena kun sairastuu, niin näinhän siinä väistämättä käy. Leikkauksia on tehty jo kahdeksan. Luudutusta, putsausta, tekoniveltä. On vaihdettu lääkitystä, on kokeiltu sitä tätä ja tuota. Kahteenkymmeneenviiteen vuoteen mahtuu kaikenlaisia kokemuksia ja tilanteita sairauden kanssa.

25 vuotta sitten ajattelin, että tuokoon reuma mitä vaan, kunhan sormet eivät vääntyilisi ja kääntyilisi rumiksi. Kovin pinnallista. Sormet ovat sittemmin vääntyilleet ja kääntyilleet. Rumia ovat. Jäykistettyihin ranteisiin en ole henkisesti tottunut vieläkään. Huomaan, että monissa tilanteissa yritän piilotella käsiäni. Pinnallista, ihan sama, ei haittaa.

Minun reumani tuntuu joka päivä. Joka päivä sattuu. Joka askel, jonka otan, sattuu. Sormiin sattuu, niskaan sattuu, leukanivel on kipeä. Tekonivelöidyillä (onko tällaista sanaa edes olemassakaan?) sormilla ei saa nostaa sitä, tätä eikä tuota. No mutta hei - ranteisiin ei satu kun ei niissä niveliäkään enää ole.

Minun reumani on osa elämää ja arkea. Se kulkee mukana ajattelematta. En harmittele kipuja tai särkyjä. Tarpeeksi kun sattuu, siihen tottuu. Joskus kävellessä oikein keskityn ajattelemaan sitä kipua, minkä jokainen askel tuo. Niin vähän sitä normaalisti huomaa, niin hyvin siihen on jo tottunut. Välillä itken tätä ja kiroan sairauden syvimpään maan rakoon. Silloin kun olen niin väsynyt, etten yksinkertaisesti pysy enää hereillä. Onneksi joku on keksinyt päiväunet. Suurimmaksi osaksi en edes ajattele. Oikeastaan en juuri koskaan. Paitsi silloin kun pitää noukkia nuppineula maasta eikä se onnistu.

Tänään juhlitaan Maailman reumapäivää ja koska minun reumallani on 25-vuotisjuhlavuosi, aion kipaista lähileipomoon hakemaan jotkut kahvinisut itselleni ja lapsille. Välipala-aikaa odotellessa teen toimintaterapeutin kehoituksesta sormiharjoitusta eli virkkaan. Ja ehkä otan pienet päiväunet.

Asioita

Arki

Kaksi viikkoa ollaan eletty taas arkea, kun koulu alkoi. Olen iltaisin niin väsynyt, että nukahdan sohvalle. Joskus jo yhdeksältä. Viime viikolla yritin katsoa joka ilta boksille nauhoitettua Poirotia, mutta aina uni voitti. Viisi iltaa siinä meni. Keskimäärin parikymmentä minuuttia per ilta pysyin siis hereillä.

Niin paljon kun olenkin odottanut tätä omaa aikaa, jota ei melkein yhdeksään vuoteen ole juuri ollut, en osaakaan yhtäkkiä tehdä mitään. Ensimmäinen viikko meni täysin ihmetellessä. Viime viikolla istuin neljässä paikassa kahvilla, ei hullumpaa sekään. Tällä viikolla päätin ryhdistäytyä, mutta ei se ainakaan vielä näin maanantaina onnistunut.

Harmittaa sekin, kun blogipäivitykset ovat jääneet täysin tekemättä. Asioita olisi ollut ja on edelleenkin, mutta en nyt viitsi enää tänne laittaa kuvia kukista, jotka eivät enää kuki. Tämän asian kanssa on nyt tarkoitus vähän ryhistäytyä. Ahkerampaa bloggaamista luvassa.

Nivelreuma

Viime viikolla oli myös puolivuotiskatsastus reuman osalta. Siinä ei mitään ihmeellistä ilmennyt. Olin ekaa kertaa ikinä luuntiheysmittauksessa ja ainakaan vielä ei ole syytä huoleen. Seuraava luuntiheyskontrolli on 3 - 5 vuoden päästä. Lääkitys pysyi samana, vaikka hiukan toivoinkin taas pientä vähenemistä. Fysioterapeutti ei torunut kun en ole käyttänyt kaulatukea ja kerroin laiskanlaisesti jos ollenkaan tehneeni niskan kuminauhajumppaa. Sain jopa kehut rehellisyydestä. Seuraava käynti on taas yhdeksän kuukauden päästä. Sekin on jo jotain, ettei tarvitse puolen vuoden välein käydä.

Junasukat

Ystävä sai ihastuttavan pienen tytön, jolle olin jo keväällä neulonut sukat ja hankkinut helistimen. Vein ne viime viikolla.





Puutarha

Avoimet puutarhat -päivän jälkeen tuli melkoinen kyllästyminen koko aiheeseen. Jossain välissä jaksoin innostua suunnittelemaan istutusten muutoksia, mutta se innostus ei kauan kestänyt. Nyt olen taas saanut motivaation takaisin ja tehnyt vaikka minkälaisia suunntelmia. Ne toteutetaan ensi keväänä. Tällä hetkellä kukkivat hortensiat ja myöhäisemmät jaloangervot. Väriä on myös pihlajassa ja villaheidessä sekä muissa marjoissa.

Meillä oli omenapuu täynnä omenoita, mutta syötäväksi sieltä kelpasi vain muutama kappale. Viime vuonna äitienpäivälahjaksi saadussa pilariomenapuussa on sen sijaan kauniit sileät ja tasaiset omenat. Viisi kappaletta. Vielä odottelen hiukan aikaa ennen 'Punaisen helminauhan' maistamista. Onneksi olen parilta ystävältä saanut omenoita ja ollaan päästy herkuttelemaan välipalaompuilla, omenapiirakalla, omenapaistoksella ja omenapannukakulla.






Mustilan taimitori

Lauantaina käytiin ystävän kanssa Mustilan taimipäivällä. Etukäteen ei ollut ajatuksia mistään taimista ja olin päättänyt pysyä vaatimattomalla linjalla, mikä melkei toteutuikin. Muutama perenna löytyi taimipäivän myyjien myyntipisteistä. Mustilan omasta myymälästä tarttui sitten pari puuta (joita ei enää pitänyt meille ostaa ensimmäistäkään) ja ruusu. Mutta olin niin edullista, että olisi ollut hullua jättää ostamatta.

Oltiin jo etukäteen sovittu, että mennään kuuntelemaan hortensialuento. Se olikin kiinnostava. Etenkin luennon loppupuolella esitelty kesähortensia 'Bougie' sai meidät kummankin tärisemään innosta. Käytiin katsastamassa pensas livenä arboretumissa ja olihan se ihan älyttömän kaunis. Sovittiin, että jos jompi kumpi jossakin taimiliikkeessä törmää kyseiseen pensaaseen, ostaa saman tien kaksi, kummallekin omat. Tuo hortensia kun ei ole ihan se yleisin eikä siihen varmaan törmää kovinkaan monessa paikassa. Mutta voi mikä tuuri meillä kävi. Arboretumin vieressä sijaitsevassa puutarhamyymälässä oli kyseinen pensas myytävänä ja vieläpä juuri sopivasti kaksi kappaletta. Eipä siitä innostuksen tärinästä meinannut lopputa tulla, kun tuo ihana kasvi löytyi saman tien. Oman istutin tänään ja toivon, että sopivaan paikkaan.





Mökkiviikonloppu

Mustilasta suunnistin itseni suoraan mökille. Ei olla oltu siellä koko kesänä ja lapsille sekä heidän kaverilleen olin luvannut yhden mökkiviikonlopun. Se toteutettiin nyt. Oli kyllä mainio mökkeilykeli. Kova tuuli lauantaina ja sähkötkin katkesivat illalla, mutta uimassa lapset kävivät monta kertaa ja aurinko kuitenkin paistoi. Ja tuuli piti huolen siitä, ettei ollut ötököitä. Sunnuntaina olikin samanlainen kiva keli ilman sitä tuulta. Tosi mukava mökkiviikonloppu.





Koti

Jos on arjen alkaminen vienyt oman aikansa, oli myös viimeinen lomaviikko täynnä. Meillä käytiin ottamassa muutama kuva sisällä ja koti oli pakko saada senlaiseen kuntoon, ettei joka paikassa lojunut tavaroita. Viikko meni siivotessa ja järjestellessä. Mutta kerrankin on kesän jälkeinen puunaaminen tehty ajoissa eli pölyt on pyyhitty sieltäkin, mistä ne pyyhitään kerran vuodessa.

Kissatapahtumia, pihatapahtumia ja tapahtumia

Kissatapahtumia

Lämpimät kevätpäivät takaavat sen, että kissat ovat pihalla koko ajan. Aamu ja Esko ovat käytännössä koko päivän ulkona ja siirtyvät illalla sisälle nukkumaan. Almakin viihtyy pihalla pitkiä pätkiä, mutta sentään nukkuu päiväunensa vielä sisätiloissa.

Eilen kävi illalla niin, ettei Aamua kuulunut sisälle. Ravasin koko illan huutelemassa kissaa ja nukkumaan oli pakko käydä vasta puoli yhdeltä. Kolmelta havahduin hereille ja silloin kissa oli ilmestynyt kuistille. Eli huonosti nukuttu yö oli meillä kummallakin takana - minulla ja Aamulla. Minun oli pakko jaksaa tämän päivän puuhat. Aamu on saanut nukkua melkein koko päivän päikkäreitä.

Ihan pian se on jokapäiväistä, että kissat viettävät yönsä ulkona, mutta nämä kevään ekat kerrat ovat joka vuosi yhtä pelottavia.

Tällä viikolla oli myös se päivä, kun vietiin Alpo kastraatioon. Eipä sillä kai olisi kiirettä ollut. Vielä ei ole pissa haissut, eikä minkäänlaista muutakaan oiretta ilmennyt. Mutta ajattelin, että hoidetaan homma pois alta ennen noita hajuja ja jo ihan siksikin, että nyt voi Alpoa päästää pikku hiljaa ulos. Tähän mennessä se ulos on tarkoittanut kuistia ja sitäkin vain ovi auki. Muuten on liian pelottavaa.

Alpon kanssa samalle lääkärikäynnille lähtivät myös Aamu ja Esko. Vuosirokotukseen. Alpon ja Aamun saaminen koppaan oli helppo nakki. Menivät sinne kehräten. Esko taas oli jo etukäteen tiedettynä vaikea tapaus. Ensinnäkin kissa ilmestyi paikalle viisi minuuttia ennen lähtöä, oli hyvin epäluuloinen ja kun vihdoin sain kiinni oli kaikki kynnet ja hampaat käyttövalmiina. Rukkaset kädessä sain Eskon koppaan Tyynen avustuksella. Ja kissa jopa pysyi siellä. Alpohan oli kiemurrellut omasta karsinastaan pois automatkan aikana. Mutta oli raukka niin peloissaan, että ei edes yrittänyt karata, kun avasin takaluukun.

Alpo on toipunut leikkauksesta hyvin. Oli jo samana iltana reipas ja kiusasi tyttöjä. Kuukauden päästä on taas eläinlääkärikäynti kun poika saa tehosterokotuksen. Samalle reissulle otetaan nyt mukaan Alma omaa rokotetta saamaan. Koska seuraava rokotus annetaan vasta kolmen vuoden päästä, tämä on Alman viimeinen rokotuskerta. Koska silloin Alma on jo 20, jos vain jaksaa sinne asti. Ja niin vanhaa kissaa en enää kiusaa automatkalla ellei ole ihan pakko.





Pihatapahtumia

Vaikka on ollut aurinkoisia ja kauniita päiviä, olen tehnyt hyvin vähän mitään pihalla. Etupihalla olevan pienen kivikkokasvien alueen siistin ja parkkialueen reunalta keräsin risut, mutta siinä kaikki. Kivikkoalue on aurinkoisella paikalla ja melkein joka kevät pihan siistiminen alkaa sen rapsuttelulla. Aurinkopaikasta kertoo sekin, että tulppaanit ovat jo nousseet isosti (muualla niitä ei näy vielä lainkaan) ja omenapuun silmut ovat melkein hiirenkorvilla. Onneksi hopeahärkki- ja ajuruohokasvustot tasaavat viherrystä näyttämällä kuivilta korpuilta.



Melkein päivälleen vuosi sitten oli blogissa kuvia kukkivista krookuksista. Viimeisen parin viikon aikana onkin krookuskuviin törmännyt päivittäin blogeissa, instagramissa ja facebookpäivityksissä. Minun krookuspäivitys näyttää tänä vuonna tähän aikaan tällaiselta.



Positiivista on se, että sieltä ne tulevat. Ja näyttää jopa siltä, että ei ne omenapuun alla olleet krookukset oletkaan kuolleet. Ne vain ovat olleet vielä maan alla. Voi että olin iloinen kun huomasin pikkuisten piippojen nousseen. Erikoista tässä on se, että yleensähän nuo nousevat jo lumen alla, mutta mikä lie syynä, että tänä vuonna on näin. Märkyys, routa vai mikä? Mutta pääasia on se, että nousevat.

Pihapuuhiin voi kai laskea senkin, että leikkimökin kevätsiivous on menossa jo loppusuoralla ja tuunattiin meidän tyttöjen polkupyörien korit perintösilkkikukilla. Silkkikukat olisi jo aikaa sitten päätyneet eteenpäin, mutta Tyyne pelasti ne leikkimökkiin, kun ovat niin ihanat. Ja nyt ne saavat vielä jatkoelämää tällä tavalla.




Tapahtumia

Tapahtumia-otsikon alle voisi kirjoittaa vain, että arkitapahtumia pelkästään. Olin yhtenä päivänä tosi reipas ja hoidin vinon pinon varauksia. Tällä viikolla olen sitten suorittanut ne. Vienyt kesäleirihakemuksen (jonka nettivarausajan missasin, kun oli niin lyhyen aikaa. Tästä aiheesta ja asiakaspalvelusta olisi paljon sanottavaa, mutta sanon nyt vain sen, että joidenkin asiakaspalvelussa työskentelevien tyyppien pitäisi vaihtaa ammattia. Ja pian.), käynyt verikokeissa, hoidellut noita kissakuljetuksia ja tänään kävin tekemässä trampoliinikauppoja sekä lunastin joulupukin tuoman jalkahoitokortin käymällä elämäni ensimmäistä kertaa jalkahoidossa. Eikä varmasti ollut viimeinen kerta. Jalkahoidosta tuli kotiin punavarpainen keveillä jaloilla liihoitteleva tyttö. Kyllä nyt on hyvä aloittaa paljasvarvaskausi. Vaikka ehkä vielä jokusen päivän on pakko pihatöissä käyttää villasukkaa noissa suloistakin suloisimmissa puutarhakengissä.

Kuuluuko muuten jalkahoitajien sanoa kaikille asiakkaille, että ei nämä jalat ole ollenkaan pahat, vaan ihanat ja hyvässä kunnossa. Ihan sama, hyvä mieli siitä tuli siitäkin huolimatta. Vähän alkaa jo reumamuutokset näkyä varpaissa. Ehkä se on ihan ok, kun on jo reuman 24-vuotisjuhlavuosi.

Yksi touhuntäyteisen viikon kohokohdista oli pikainen kirpputorikierros Tyynen kanssa. Otin mukaan kitinänhiljentämispakkauksen eli rasiallisen rusinoita, omenan ja croissantin. Sujui niin mallikkaasti kirpputorikierros. Käytiin viemässä Fidaan, Konttiin ja Pelastusarmeijalle kuhunkin muutama laatikollinen vaatteita sekä tavaraa ja samalla tietty kierrettiin paikat läpi. Etsinnässä oli pieni lipasto tai hyllykkö leikkimökkiin. Sellaista ei löytynyt, mutta tuoli ostettiin ja paljon muuta pientä tarpeellista. Ainakin pitsiliinojentuunausprojektiin löytyi monta sopivaa yksilöä. Voi olla, että nyt on kaikki tarpeellinen kasassa. 

Vielä pitää olla sen verran reipas näissä varauksissa, että saan ilmoitettua Tyynen kaverisynttäreille, järjesteltyä jotenkin kakkukisakuljetukset, varattua pääsyliput tanssikoulun kevätnäytökseen ja mitähän vielä oli. Huomenna sitten nämä. Tai ensi viikolla.

 

Arkea

Viime viikonlopun synttäreiden jälkeinen viikko on ollut niin arkea että. Tänään sentään juhlittiin isänpäivän lisäksi synttärisankarin rääppiäisiä viimeisten juhlavieraiden kanssa.

Paljon on tapahtumia ollut, vaikkei ehkä mitään yksittäistä merkittävää. Paitsi viime viikonlopun Kätevä-messut, jonne pääsin pitkästä aikaa. Ostokset rajoittuivat joululahjoihin ja kortteihin, joten ei niistä ole tällä kertaa mitään esiteltävää. Ostin yhdet korvakorutkin, mutta ne ehdin jo hävittää jonnekin.

Kirpputorilla sekä osto- ja myyntiliikkeessä vietettiin Tyynen kanssa yhtenä päivänä useampi tunti. Jonka jälkeen tehtiin pieni kävelylenkki katsomaan läheisellä pellolla olevia lehmiä. Sattui löytymään kerrankin sellainen kirpparipöytä, jossa oli myynnissä aivan käyttämättömän näköisiä tokaluokkalaisen pojan kokoisia ulkovaatteita, jotka olivat jopa jotain merkkiä ja ihan pilkkahintaan. Vitsit että oli kerrankin tuuria ja olenkin jaksanut hehkuttaa sitä jo päivätolkulla. Onnistuin myös huijaamaan Tyynen ulos kirpparilta, että sain yhden vaatteiden sekaan piilotetun joululahjan maksettua. Nuo joululahjaostokset eivät enää suju niin helposti yhdessä lapsen kanssa kuin vielä vuosi sitten. Pitää saada tyttö jonnekin toviksi, että saisi tehtyä loputkin hankinnat. Siis marraskuu on kohta jo puolivälissä ja joululahjat vielä hankkimatta.

Edellisellä viikolla kävin reumatologilla ja olipa kerrankin sellainen käynti, että ei ollut mitään erityistä vaivaa tai valitettavaa. Ei ainuttakaan kortisonipiikkiä, ei lääkitykseen muutoksia, ei b-lausuntoja. Koska mitään merkittävää ei olltu, lääkäri laittoi kaularangan röntgeniin, jossa kävin tällä viikolla ja ensi kerralla tehdään luuntiheysmittaus.

Lauantaina kävin omien ja lainalapsen kanssa katsomassa kirjastossa taikuria.

Siinä ne viikon kohokohdat. Tuon kaiken lisäksi meitä on viihdyttänyt Alpo. Aivan ihana kissa, kaikkien suuri suosikki, kehräävä sylikissa. 'Missä Alpo on?' Kysymys, jonka jokainen esittää ensimmäisenä ovesta sisälle tullessaan.

Isänpäivää ollaan vietetty melko perinteisin menoin. Aamulla laulut, lorut ja lahjat. Sen jälkeen pyöräretki rannalle ja vielä ulos syömään. Lapset ovat askarrelleet päivän mittaan isälleen lisää kortteja ja vähän muutakin jo aiemmin tehtyjen lisäksi. Kortteja ynnä muita askarteluja on pöydällä nyt yhteensä kymmenen. Reipas määrä kahdelta lapselta. 

Kun ei tapahdu oikein mitään

Hiljaista on ollut blogin puolella. Hiljaista on ollut muutenkin. Hyvin vähän on tapahtunut mitään.

Puutarha

Olen kävellyt ovelta takapihalle huutelemaan lapsia naapurista kotiin. Ja sitten kävellyt takaisin. Siinä kaikki puutarhatapahtumat viime viikolta. Muutaman kuvan nappasin joistakin kukassa olevista kukista. Ostin myös vinon pinon narsissien sipuleita. Muuta pihalla ei olekaan tapahtunut. No sadonkorjuuta olen harjoittanut herneiden, papujen ja tomaattien keräämisen verran. Ja antanut lapsille ne kaikki seitsemän hyvää omenaa, joita omenapuussa oli.

 
 


Puuliiteri

Mies käyttää kaiken ylimääräisen vapaa-aikansa puuliiterin rakentamiseen. Olen suunnilleen joka päivä ottanut kuvan liiteristä ajatuksella, että päivitän sen blogiin. Koska tänne ei ole ollut mitään älyllistä asiaa päivittää, on liiteri kaikissa kuvissa liian keskeneräinen. Tässä kuitenkin melkein tämän hetkinen tilanne. Hyvältä näyttää.



Kirpputoriostoksia

Hyviä kankaita on löytynyt vino pino. Tavan kirpparilta ja nettikirpputoreilta. Kankaat on nyt kaikki pesty ja rumpukuivattu. Pitää varmaan jossain vaiheessa kaivella ompelukone esille.

 
 
 
 


Säilöntä

Vähän jäi vaiheeseen mustikoiden kerääminen. Kädet ovat niin kömpelöt, että on kovin hidasta kerätä ilman poimuria. Ja poimurin kanssa jäykistetyllä ranteella asento on hankala ja marjoja tulee melkein yhtä hitaasti kuin käsin. Hankin meille kaikesta hankaluudesta huolimatta toisenkin poimurin. Punaherukat kävin keräämässä ystävän puutarhasta ja ekat mehut on jo keitelty. Tänään keräsin oman pihan herukat ja huomenna teen niillekin jotain.



Arki

Koulun alkamisen myötä tulleisiin aamuherätyksiin ollaan jo totuttu. Kovasti väsynyt olen ollut, mutta se johtuu ihan muusta. Joka aamu on joku nivel turvoksissa ja kipeä ja jäykkä ja mitä kaikkea. Ja joka aamu eri nivel. Eli tulehdusta on ja se väsyttää. Arki kuitenkin rullaa. Pesukone pyörii ja imurin pussi täyttyy. Kuivausrummun käyttöän yritän vielä välttää. Paitsi kankaiden osalta, että saan ne kutistettua mahdollisimman hyvin. Välillä pitää olla aika luova, kun kuivattelee pyykkejä pihalla.

Harrastukset ovat pikku hiljaa alkaneet ja alkamassa. Johonkin harrastusryhmään vielä jonotetaan ja joku ei ole vielä alkanut. Kuukauden päästä on varmaan viikko aika täynnä ohjelmaa.



Kirpputori

Oman osansa ajasta on vienyt oma kirpputoripöytä. Oikeastaan aika suuren osan ajasta. Pöytä on ollut vuokralla kaksi viikkoa ja vielä on viikko jäljellä. Joka päivä tavaroiden ja vaatteiden lajittelua ja hinnoittelua. Joka päivä kirpputoripöydän siistimistä ja tavaroiden viemistä. Monta laatikkoa on jo viety myös hyväntekeväisyyteen ja pari laatikollista vaatteita on sinne vielä menossa. Kontti-kierrätystavaratalossa on tällä hetkellä omat häkit Syyriasta saapuneille pakolaisille tarkoitettuja vaatteita varten. Sinne aion omat laatikotkin kantaa.

Pieniä iloisia asioita

Pari kuukautta sitten kirjoittelin elämän ikävistä yllätyksistä ja toivoin niiden loppuvan. Toukokuu toi tullessaan monta pientä ja suurempaakin ilon aihetta ja elämä tuntui pumpulilta. Mutta toukokuu toi myös yhden ison ikävän yllätyksen. Siitä ehkä joskus toisen kerran.

Toukokuussa saa iloita jo pelkästään lukuisista juhlapäivistä. Äitienpäivän lisäksi juhlitaan synttäreitä ja nimppareita sekä hääpäivää. Kakkuja saa leipoa urakalla ja onnittelulauluja lauletaan harva se aamu. Tähtihetki oli Alma-kissan 16-vuotissynttärit. Näin vanhaksi ei ole yksikään kissa meillä aikaisemmin elänyt. Ja Alma on niin pirteä että. Pari päivää sitten se juoksi talon ympäri Aamun perässä, kun yritti varastaa Aamulta tämän saalistaman hiiren.

Hääpäivää päästiin juhlistamaan oikein kahdestaan, kun Tyyne sai kutsun ystävälleen leikkimään Toivon ollessa koulussa. Juhlittiin keittämällä kahvit ja syömällä ostonisut. Ja ihan kahdestaan ilman temppuilevaa ja poukkoilevaa kahvipöytäseuraa. Juhlallista.

Äidin synttärit ja äitienpäivä parin päivän sisällä oli ehkä hiukan haastava asia ymmärtää viisivuotiaalle. Kun eihän niissä ole mitään eroa, mutta onpahan kiva päästä juhlimaan kaksi kertaa äitiä. Haasteita monet juhlat tuovat myös miehelle lahjojenhankinnan osalta. Minusta se on helppoa. Kirjoitin taas listan kaikesta mille on tarvetta. Eikä miehen tarvitse kuin valita sopiva asia listalta. Nyt valinta osui kattilaan. Helppoa.

Juhlaputken viimeisimmät kinkerit olivat kerhon kevätjuhlat. Tyynen ekat. Juhla oli kaunis ja ainakin minua itketti liikutuksesta monta kertaa. Iloa toi sekin meille. Vaikka lapset käyttäytyivätkin juhlan jälkeen pihalla niin huonosti, että päätin jo etten mene enää ikinä yhteenkään kevätjuhlaan. Nyt ei ole kuvaalaan pienestä kevätjuhlalaisesta, koska kukaan ei pysynyt sekuntiakaan paikallaan siinä juhlapaikan pihalla, että olisi saatu se kuva otettua. Piti vain juoksennella pitkin parkkipaikkoja ja huutaa.

Suurta ilon aihetta on meille tuonut koululaisen aivan yhtäkkiä opittu r-kirjain. Opettaja ihmetteli kevään tapaamisessa, miksi se Toivon r on niin tiukassa, eikä yhtään sorahda puheessa edes vahingossa. Kerroin, että eskarissa ei ollut puheopetusta, niin syykin selvisi. Nimenomaan eskari-iässä olisi viimeistään aloitettava puheopetus, että tulosta tulisi helpommin. Koko syksyn, talven ja kevään ollaan tehty r-harjoituksia joka päivä. Välillä on ollut hermot tiukilla kun yhtään edistymistä ei ole tapahtunut. Joten se ärrä tuli aivan puskista ja tärisee nyt ihan koko ajan. Poika on saanut koulussa kovasti kehuja ja on ylpeä siitä. Samoin on sen äiti. Eikä viime viikolla kotiin tuotu lukemisen ja kirjoittamisen testituloslomake yhtään vähentänyt ylpeyttä. Koulukin menee hyvin.

Iloa toi myös miehen uusi työpaikka. Siellä saa varmasti tehdä enemmän töitä ja olla vähemmän lomautettuna.

Tänään iloa toi käynti reumatologilla ja yhden pillerin vähentäminen lääkearsenaalista. Nyt pitää enää ottaa kuusi nappulaa päivässä ja muutama kerran viikossa. Tulehduksia ei ole, olen elämäni kunnossa. Vanhoille muutoksille ei vaan valitettavasti mitään voi, mutta muuten on asiat tosi hyvin.

Pikkiriikkisiä iloisia asioita on myös vasta leikattu kesätukka, uusi pöytäliina (pahan hajuinen ja ryppyinen) keittiössä, hyvin onnistunut hankalan ison pihapuun kaato, paljaat jalat, Tyynelle ihan kohta valmistuva huone ja ulko-oveen kesäksi asennettu ötökkäverho.

Toukokuu on kyllä ollut meille hyvä. 

 
 

Neulomisesta

Viimeiset kaksi vuotta on kulunut aika vähäisellä neulomisella. Johtuen käsien kömpelyydestä ja kivuista, huonoon kuntoon päässeistä rystysistä ja tekonivelleikkauksen jälkeisestä toipumisesta. Viime marraskuussa valittelin asiaa toimintaterapeutille, joka kehotti neulomaan jäykkyydestä ja kömpelyydestä huolimatta, että liike sormissa pysyy edes jonkinlaisena. Suurin osa kivuistahan hävisi uusien nivelien saamisen jälkeen, mutta kömpelyys lisääntyi. Olen nyt yrittänyt noudattaa toimintaterapeutin neuvoja ja tosiaankin - liike on lääke. Kun neulon enemmän, pystyn myös nelomaan enemmän. Sormet ovat jäykät ja kömpelöt edelleen ja työt etenevät ärsyttävän hitaasti sekä jälki on entistäkin löysempää ja rumaa, mutta neulominen ei tunnu enää ihan niin työläältä kuin vielä viime syksynä. Jos satun innostumaan neulomaan pitkään illalla telkkaa katsellessa, se kostautuu kyllä seuraavana aamuna ja joskus jopa koko päivänä, mutta muuten kohtuulliset eikä niin kovasti iltaan painottuvat neulomiset eivät enää kipeytä käsiä niin kovasti. Tai ainakaan en välitä siitä enää.

Nyt kun olen saanut puikot jälleen liikkeelle, haluaisin liikuttaa niitä koko ajan. Vaikka olisi kaikkea muutakin tekemistä. Ja vaikka on kevät ja silloin yleensä neulomisen motivaatio on nolla. Lupaan koko ajan itselleni, etten aloita uutta ennen kuin jotakin valmistuu. Huomaan, etten pysty pitämään lupausta. Vasta kaksi viikkoa sitten kirjoitin, että ensin valmiiksi sukat ja tiskirätti, sitä ennen ei aloiteta muuta. Kesken olevan ruman ja hankalan tiskirätin purkasin ja aloitin toista mallia. Tiskirättien valmistumista en nyt pidä enää mitenkään pakko-saada-valmiiksi -listalla, koska ne ovat autoneuleita. Ja istun autossa apukuskin paikalla kuitenkin melko vähän. Sitten on ne sukat. Että pitikin aloittaa tekemään niitä nitkun-natkun-nallella. Kaikki muut langat, joilla olen tänä talvena ja keväänä neulonut, ovat pehmeämpiä ja mukavampia neulottavia, eikä tee enää ollenkaan mieli tarttua sukkakutimiin. Enää ei kuitenkaan puutu kuin toisen sukan kärki ja toisestakaan vain vähän teräosaa, joten pakko kai ne on tänään illalla ottaa tuohon telkan ääreen. Oli ne eilenkin, mutta en varmaan neulonut kuin kerroksen, kun uni voitti. Heräsin sohvalta yhdeltä yöllä kutimet kädessä.

Ja totta kai aloitin tässä välissä muutakin. Kaikista lupauksista huolimatta. Koululaiselle on tulossa villapusero ihanasta pehmeästä Karisma-langasta. Tekisi mieli itsellekin tehdä tuolla samalla mallilla ja langalla pusero. Aloitin myös kämmekkäiden tekemisen ihan vain vältelläkseni sukkienkudontaa. Mutta ne sukat neulon varmasti valmiiksi ainakin ennen seuraavien  sukkien aloitusta. Ihanat värikkäät sukkalangat harmittavasti ovat koko ajan näössä polttelemassa. Ehkä niiden näkyvillä olosta irtoaa myös hiukan motivaatiota harmaiden sukkien valmistumiseen.

 
 

Joululiina

Eilen sain vihdoinkin haettua joulukukan oman kylän kukkakaupasta. Ompelin sille kaveriksi joululiinan. Kankaana on kirpputorilta ostettu isompi pöytäliina. Jotenkin tuo on hauskaa kangasta ja tekisi mieli ommella siitä lahjaksikin parit liinat, mutta se on melkoisen haalistunut pesussa, joten en tiedä kehtaanko sellaisia liinoja antaa eteenpäin. Itse tykkään kyllä.

Kukan olen jo siirtänyt toiseen paikkaan, koska se olikin liian iso pienelle keittiön pöydälle. Ehkäpä siihen riittää joulun ajaksi pelkkä kynttelikkö.

'




***

Olen viime aikoina käyttänyt tosi paljon terveydenhuollon palveluita kaikenlaisiin vaivoihin. Olen ollut melko väsynyt ja voimaton koko syksyn. Tosin osa terveydenhuollosta on tehty muuhun liittyen kuin väsymykseen. Ensin otettiin päästä pois häiritsevä luomi. Se oli onneksi ihan puhdas. Vaikka tietenkin vähän jännitti, että onko siinä mitään. Seuraavaksi kävin hoitajalla kohonneiden verenpainearvojen vuoksi. Otettiin verikokeet viikko sitten. Maksa-arvot, munuaisarvot, sokerit, kolesterolit, suolat ja kilpirauhasarvot olivat kaikki kunnossa. Ja se oli hyvä se. Hemoglobiini on huono, mutta se on reuman aiheuttamaa huonoutta eikä muuksi muutu. Huono on ja väsyttää, sen kanssa on vain elettävä. Lääkäri vaihtoi verenpainelääkkeen ja nyt odotetaan uuden lääkkeen tehoa. Jospa se verenpaine pikapuolin muuttuu takaisin normaaliksi ja tämä jatkuva päänsärky loppuu. Eilen kävin verikokeissa jälleen ja sen lisäksi toimintaterapeutin tekemässä työkykyarviossa nivelreuman osalta. Vaikka tiedän, etten ole missään priimakunnossa, oli työkykyarvion tulos melkoinen järkytys. Sen jälkeen olo on ollut entistäkin raihnaisempi ja aika paljon harmittaakin koko juttu. Vain yhden testin yhden osan selvitin hyvin tuloksin, kaikki muut jäivät alle keskiarvojen ja osa jopa aika reilusti. Enkä nyt edes tiedä minkälaisten keskiarvojen: kaikkien mahdollisten vai vainko vanhojen reumaatikkojen. Suurin järkytys tuli puristusvoimatestissä, minkä tulos oli jotain ihan uskomattoman huonoa. Etukäteen pelkäsin puristavani itseni tuotantolinjalle töihin, mutta vaikka tosissani sitä kahvaa puristin, surkeasti meni. Itkettää ja harmittaa koko juttu. Viikon päästä on aika reumatologille ja sitäkin pitää nyt jännittää, että mitä sieltä tulee. Toivon, ettei taas aleta leikkaaman jotain. Ehkä lääkäri tarjoaa jonkun uuden ihmelääkkeen ja sanoo, että syö tämä ja olet terve taas. Ei tarvisi käydä enää joka päivä buranapurkilla. Se nähdään viikon päästä.

Arjen säätöjä

Tällä viikolla tiukasti aikataulutettu arki alkoi toden teolla, kun harrastukset tulivat mukaan kuvioihin. Viime viikon leppoisista kahvitteluhetkistä ystävien kanssa on siirrytty jokapäiväiseen kuljetusrumbaan. No, jää tuohon viikolle sentään jokunen melkein vapaakin päivä. En vain kovin tykkää samalle päivälle tuupata kovin paljon menoja, koska oma jaksaminen kärsii. Nivelreuman mukana kun ainakin mulla on mukana sivutuotteena kourallinen lääkkeitä päivittäin, väsymys ja lääkkeistä huolimatta kivut, jotka syövät jaksamista. Ja harmillisesti yksi lääkkeistä heikentää vastustuskykyä (vaikka ei ole reuman suhteen auttanut oloa mitenkään) ja olen jälleen kerran flunssassa. Onneksi tämä on ohimenevää ja parempaan päin olen menossa.

Tällä viikolla on vielä ollut vähän ylimääräistä säätöä, kun olen vaihtanut Tyynen harrastuksia viime tipassa eri juttuihin ja eri päiviin ja sen lisäksi mulla on ollut sairaanhoitajan tapaaminen ja Almakin piti taas viedä eläinlääkärille. Oman hammaslääkärikäynnin vähensin työlistalta pois nappaamalla itse tikit tuolta suusta pois.

Lapsien harrastukset olen nyt saanut soviteltua hyviin kellonaikoihin, eikä tule kiire töiden tai kerhon jälkeen. Sain muutaman kalliimman harrastuksen vaihdettua edullisempaan ja yhdestä ei tarvitse edes maksaa mitään. Tänä syksynä lapset harrastavat satujumppaa, sählyä, uimista ja luovaa tanssia. Aika liikuntapainotteista, mutta se nyt ei ainakaan huono asia ole. Tyynellekin olen nyt saanut puhuttua hiukset kiinni noiden liikkaharrastusten ansiosta ainakin kerran ja yhtenä päivänä pääsin jopa tekemään elämäni ensimmäisen ranskalaisen letin. Tyyne halusi sellaisen koska hyvällä ystävälläkin oli. Vaikka ne villit ja hennot kiharat kovasti pyrkivätkin letistä pois, olen tosi tyytyväinen tähänkin merkkipylvääseen elämässäni.

Ihmisflunssan lisäksi myös Alma-kissa on sairastellut. Se on ollut kipuinen ja vähällä syömisellä, kunnes taas lopetti syömisen kokonaan. Huomattiin sen aristelevan suutaan. Eläinlääkärikäynnillä todettiin yksi kulmahammas haljenneeksi. Alma nesteytettiin, se sai antibiootti- ja kipulääkekuurin ja määräyksen mennä hampaanpoistoon ensi viikolla. Kissa on tänään ihan eri tyyppi kuin viimeisen viikon aikana ja on ruokakupilla melkein koko ajan. Oma olo on tosi helpottunut kun kissa ei nyt kärsi.



Viikonloppuna käytiin Ateneumissa Tove Janssonin juhlanäyttelyssä. Olikin ihan viime hetket, koska näyttely on esillä enää tämän viikon. Oli ihan kiinnostava, mutta lasten kanssa meni näyttelyn läpikäyminen melkoisella vauhdilla. Ja ihmisiä siellä oli kyllä ihan tungokseen asti. Lapsille oli järjestetty työpaja, missä askarreltiin mörköjä.

Oli kiva Helsingin retki. Mentiin omalla autolla ensin Itäkeskukseen, mistä jatkettiin matkaa metrolla keskustaan. Ja metrolla menohan on aina aika jänskää.