perjantai 21. marraskuuta 2014

Joululiina

Eilen sain vihdoinkin haettua joulukukan oman kylän kukkakaupasta. Ompelin sille kaveriksi joululiinan. Kankaana on kirpputorilta ostettu isompi pöytäliina. Jotenkin tuo on hauskaa kangasta ja tekisi mieli ommella siitä lahjaksikin parit liinat, mutta se on melkoisen haalistunut pesussa, joten en tiedä kehtaanko sellaisia liinoja antaa eteenpäin. Itse tykkään kyllä.

Kukan olen jo siirtänyt toiseen paikkaan, koska se olikin liian iso pienelle keittiön pöydälle. Ehkäpä siihen riittää joulun ajaksi pelkkä kynttelikkö.

'




***

Olen viime aikoina käyttänyt tosi paljon terveydenhuollon palveluita kaikenlaisiin vaivoihin. Olen ollut melko väsynyt ja voimaton koko syksyn. Tosin osa terveydenhuollosta on tehty muuhun liittyen kuin väsymykseen. Ensin otettiin päästä pois häiritsevä luomi. Se oli onneksi ihan puhdas. Vaikka tietenkin vähän jännitti, että onko siinä mitään. Seuraavaksi kävin hoitajalla kohonneiden verenpainearvojen vuoksi. Otettiin verikokeet viikko sitten. Maksa-arvot, munuaisarvot, sokerit, kolesterolit, suolat ja kilpirauhasarvot olivat kaikki kunnossa. Ja se oli hyvä se. Hemoglobiini on huono, mutta se on reuman aiheuttamaa huonoutta eikä muuksi muutu. Huono on ja väsyttää, sen kanssa on vain elettävä. Lääkäri vaihtoi verenpainelääkkeen ja nyt odotetaan uuden lääkkeen tehoa. Jospa se verenpaine pikapuolin muuttuu takaisin normaaliksi ja tämä jatkuva päänsärky loppuu. Eilen kävin verikokeissa jälleen ja sen lisäksi toimintaterapeutin tekemässä työkykyarviossa nivelreuman osalta. Vaikka tiedän, etten ole missään priimakunnossa, oli työkykyarvion tulos melkoinen järkytys. Sen jälkeen olo on ollut entistäkin raihnaisempi ja aika paljon harmittaakin koko juttu. Vain yhden testin yhden osan selvitin hyvin tuloksin, kaikki muut jäivät alle keskiarvojen ja osa jopa aika reilusti. Enkä nyt edes tiedä minkälaisten keskiarvojen: kaikkien mahdollisten vai vainko vanhojen reumaatikkojen. Suurin järkytys tuli puristusvoimatestissä, minkä tulos oli jotain ihan uskomattoman huonoa. Etukäteen pelkäsin puristavani itseni tuotantolinjalle töihin, mutta vaikka tosissani sitä kahvaa puristin, surkeasti meni. Itkettää ja harmittaa koko juttu. Viikon päästä on aika reumatologille ja sitäkin pitää nyt jännittää, että mitä sieltä tulee. Toivon, ettei taas aleta leikkaaman jotain. Ehkä lääkäri tarjoaa jonkun uuden ihmelääkkeen ja sanoo, että syö tämä ja olet terve taas. Ei tarvisi käydä enää joka päivä buranapurkilla. Se nähdään viikon päästä.

14 kommenttia:

  1. Tätä luettuani, en voi muuta kuin ihmetellä kuinka paljon jaksat tehdä kaikkea, hoitaa puutarhaa, ommella , harrastaa tätä listaahan vois jatkaa vaikka kuinka paljon, eli voit kyllä olla ylpeä itsestäsi. Mukavaa joulun odotusta ja hyviä uutisia kokeista��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jotain jaksaa tehdä, koska en käy tällä hetkellä töissä. Paljon jää kyllä tekemättäkin.

      Poista
  2. Joulukukka pitäisikin hankkia jo piakkoin - piristäisi tätä arkea.
    Tsemppiä - toivon Buranatonta päivää Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hauska kuosi liinassa. Mun pitäisi taas aloittaa talven rautakuuri, mutta kun ei vatsani siedä rautaa, ei edes nestemäistä kovin hyvin. Siirrään ja siirrän ostamista. Sen sijaan otan 100 mikrogrammaa d-vitamiinia päivittäin ja se on auttanut väsymykseen. Tarviikos sitä enää rautaa syödä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi piparkakkuihmiset on hauskoja :) Vaikka mulla on teräsvatsa eikä ole vielä ikinä tarvinnut syödä mitään suojalääkkeitä muusta massiivisesta lääkityksestä ja kipulääkityksestä huolimatta, niin rautaa se ei minunkaan vatsa kestä. Olen oikeestaan ihan iloinen, että raudalla ei mun hemoglobiinia saada paremmaksi.

      Poista
  4. Osaat niin kauniisti asetella joulua kotiin! Ja halauksia väsymykseen ja kaikkeen muuhunkin :) t. Elsa-Aalia

    VastaaPoista
  5. Voimia ja jaksamista. Jos ei löydy sitä ihmelääkettä, niin toivottavasti ainakin sellanen oikeasti oloa ja voimia kohentava.
    Liina on kivan erilainen, ei tonttuja, eikä joulukukkaa, vaan pipariukkeleita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja eiköhän jossain vaiheessa jotain auttavaakin lääkettä kokeilla.

      Piparkakkuihmiset on hauskoja.

      Poista
  6. Tsemppiä lääkäriin! Toivottavasti saat apua tai ainakin mieltä piristäviä kommentteja. Viimeisimmällä lääkärikäynnilläni lääkäri erehtyi kysymään minulta, mitä haluaisin. No, vastasin tietenkin, että haluan hänen parantavan minut täysin terveeksi. Itsepähän kysyi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaisin aivan samalla lailla jos noin kysytään! Ihmelääkettä tuskin määrätään eikä varmaan muutenkaan vielä lääkitystä vaihdeta, mutta luulen että pääsen nyt eroon kortisoonista ja se on jo positiivista se.

      Poista
  7. Voimia taisteluun reuman ja verenpaineen kanssa. Kummatkin ovat tosi kurjia sairauksia. Itselläni on nyt alkanut nousta tuo verenpaine ja vuoden vaihteen jälkeen täytyy mennä lääkärille josko pitää aloittaa lääkitys. Kilpirauhaslääkitystä on nyt nostettu eikä arvot ole vieläkään kohdallaan. Joten tuota samaa lääkärissäkäyntiä tämä nyt on täälläkin.
    Kaunis joululiina tuossa joulukukan alla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla noiden kilpirauhaslääkkeiden kanssa myös melkoista tasapainoilua, että löytää sen sopivan lääkkeen ja annoksen. Eipä mikään sairaus ole kiva, mutta näillä mennään mitä on saatu. En nyt yleensä kovin paljon jaksa valittaa, kun ei nämä jutut minnekään muutu, mutta nyt nuo numeraaliset testitulokset veivät jotenkin maton jalkojen alta. Vaan enpä ole sitäkään nyt enää niin paljon jaksanut surra.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)