torstai 21. toukokuuta 2015

Pieniä iloisia asioita


Pari kuukautta sitten kirjoittelin elämän ikävistä yllätyksistä ja toivoin niiden loppuvan. Toukokuu toi tullessaan monta pientä ja suurempaakin ilon aihetta ja elämä tuntui pumpulilta. Mutta toukokuu toi myös yhden ison ikävän yllätyksen. Siitä ehkä joskus toisen kerran.

Toukokuussa saa iloita jo pelkästään lukuisista juhlapäivistä. Äitienpäivän lisäksi juhlitaan synttäreitä ja nimppareita sekä hääpäivää. Kakkuja saa leipoa urakalla ja onnittelulauluja lauletaan harva se aamu. Tähtihetki oli Alma-kissan 16-vuotissynttärit. Näin vanhaksi ei ole yksikään kissa meillä aikaisemmin elänyt. Ja Alma on niin pirteä että. Pari päivää sitten se juoksi talon ympäri Aamun perässä, kun yritti varastaa Aamulta tämän saalistaman hiiren.

Hääpäivää päästiin juhlistamaan oikein kahdestaan, kun Tyyne sai kutsun ystävälleen leikkimään Toivon ollessa koulussa. Juhlittiin keittämällä kahvit ja syömällä ostonisut. Ja ihan kahdestaan ilman temppuilevaa ja poukkoilevaa kahvipöytäseuraa. Juhlallista.

Äidin synttärit ja äitienpäivä parin päivän sisällä oli ehkä hiukan haastava asia ymmärtää viisivuotiaalle. Kun eihän niissä ole mitään eroa, mutta onpahan kiva päästä juhlimaan kaksi kertaa äitiä. Haasteita monet juhlat tuovat myös miehelle lahjojenhankinnan osalta. Minusta se on helppoa. Kirjoitin taas listan kaikesta mille on tarvetta. Eikä miehen tarvitse kuin valita sopiva asia listalta. Nyt valinta osui kattilaan. Helppoa.

Juhlaputken viimeisimmät kinkerit olivat kerhon kevätjuhlat. Tyynen ekat. Juhla oli kaunis ja ainakin minua itketti liikutuksesta monta kertaa. Iloa toi sekin meille. Vaikka lapset käyttäytyivätkin juhlan jälkeen pihalla niin huonosti, että päätin jo etten mene enää ikinä yhteenkään kevätjuhlaan. Nyt ei ole kuvaalaan pienestä kevätjuhlalaisesta, koska kukaan ei pysynyt sekuntiakaan paikallaan siinä juhlapaikan pihalla, että olisi saatu se kuva otettua. Piti vain juoksennella pitkin parkkipaikkoja ja huutaa.

Suurta ilon aihetta on meille tuonut koululaisen aivan yhtäkkiä opittu r-kirjain. Opettaja ihmetteli kevään tapaamisessa, miksi se Toivon r on niin tiukassa, eikä yhtään sorahda puheessa edes vahingossa. Kerroin, että eskarissa ei ollut puheopetusta, niin syykin selvisi. Nimenomaan eskari-iässä olisi viimeistään aloitettava puheopetus, että tulosta tulisi helpommin. Koko syksyn, talven ja kevään ollaan tehty r-harjoituksia joka päivä. Välillä on ollut hermot tiukilla kun yhtään edistymistä ei ole tapahtunut. Joten se ärrä tuli aivan puskista ja tärisee nyt ihan koko ajan. Poika on saanut koulussa kovasti kehuja ja on ylpeä siitä. Samoin on sen äiti. Eikä viime viikolla kotiin tuotu lukemisen ja kirjoittamisen testituloslomake yhtään vähentänyt ylpeyttä. Koulukin menee hyvin.

Iloa toi myös miehen uusi työpaikka. Siellä saa varmasti tehdä enemmän töitä ja olla vähemmän lomautettuna.

Tänään iloa toi käynti reumatologilla ja yhden pillerin vähentäminen lääkearsenaalista. Nyt pitää enää ottaa kuusi nappulaa päivässä ja muutama kerran viikossa. Tulehduksia ei ole, olen elämäni kunnossa. Vanhoille muutoksille ei vaan valitettavasti mitään voi, mutta muuten on asiat tosi hyvin.

Pikkiriikkisiä iloisia asioita on myös vasta leikattu kesätukka, uusi pöytäliina (pahan hajuinen ja ryppyinen) keittiössä, hyvin onnistunut hankalan ison pihapuun kaato, paljaat jalat, Tyynelle ihan kohta valmistuva huone ja ulko-oveen kesäksi asennettu ötökkäverho.

Toukokuu on kyllä ollut meille hyvä. 

 
 



11 kommenttia:

  1. Keittiö on taas aivan uuden näköinen.

    VastaaPoista
  2. Hei hienoa ja onnea kaikista ihanista jutuista!
    TOsin haluan kyllä kuulla kaiken ihan kasvotustenkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kasvotusten on helppo nakki. Ens viikollakaan ei ole mitään menoja paitsi viikonloppuna. Että aikaa olisi.

      Poista
    2. Ke kävisi :) .
      Laitetaan viestiä.

      Poista
    3. Laitoin viestiä. Se ke meni jo, mutta ehkä tuleva :)

      Poista
  3. Onnea kaikista jutuista! Onnea onnea!

    VastaaPoista
  4. Teillä on ollut ihanan paljon kaikkea mukavaa toukokuussa! Onnittelut!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)