lauantai 30. toukokuuta 2015

Kansallinen katuliitupäivä

Tänään oli kansallinen katuliitupäivä. Se vei yhdeltä melkein yöunet, niin kovasti sitä odotettiin. Tyyne puhui päivästä varmaan kaikille mahdollisille ihmisille, joita näki. Ja muisti vielä tänä aamuna katuliitupäivään liittyneiden lukumäärän, joka oli 15 000 joskus eilen kun katsoin määrän Facebook-sivuilta. Tänään lukema oli jo paljon suurempi.

Me käytiin taiteilemassa yksi pieni kadunpätkä. Seuraavaa päivää odotellessa jatketaan taiteilua omalla pihalla. 




8 kommenttia:

  1. Meilläkin heitettiin oma osuus, ei mitään suurta spektaakkelia mutta parit prinsessat asvalttiin nyt kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiasta taidettiin puhua enemmän kuin sitten tehdä. Tuo innokkain osallistuja keskittyi enemmän katselemaan muiden piirtämistä kuin varsinaisesti piirtää. Kovasti ne kaikille tätä mainosti, toivottavasti tapahtuma saa ensi vuonna jatkoa :)

      Poista
  2. Hyvä kun sai kannatusta. Edellisessä kodissamme oli naapuri joka sai megalomaaniset kohtaukset katuliiduilla piirtelystä. Uhattiin jopa poliisilla yms. meitä, töhrijöiden vanhempia. Onneksi kaikki muut naapurit olivat sitä mieltä että ei kun piirtämään vaan. Sade huuhtoo nämä taiteet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäköhän poliisi olisi sanonut. Varmaan nauranut. Kaikenlaisia naapureita onkin.

      Poista
  3. Ihana päivä! Me rumbattiin todistuksenjaossa ja lakkiaisissa, mutta kotiin tullessa illalla aiottiin tehdä oma osuus. Mutta mutta. Ei löydetty liituja mistään! Niitä on varmasti ollut kahden vuoden takaa montakin pätkää jäljellä mutta nyt ne oli kadonneet :( Suuri suru. Toivottavasti tästä tulee perinne, me ollaan valmiita seuraavan kerran :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, mikä pettymys. Meilläkin oli jo tän kesän eka purkillinen liituja piirretty melkein kokonaan ja käytiin varta vasten ostamassa kaksi uutta purkkia. Eiköhän ne nyt riitä loppukesän. Ensi vuonna uudelleen :)

      Poista
  4. Silloin kun minä olin lapsi (siis 1960-luvun alkupuoliskolla), joka kevät (luultavasti, koska kesät vietin tietysti mökillä) Turussa Aurajoen rannassa oli sen aikainen "katuliitutapahtuma". Pitkällä pätkällä Läntistä Rantakatua oli piirrettynä ison piirustuslehtiön kokoisia suorakulmioita ja lapset (ehkä lapsenmielisetkin) saivat piirtää omaan suorakulmioonsa. Minä en ikinä ollut itse piirtämässä, mutta muistan, miten monta kertaa olin myöhemmin katsomassa kuvia. Ne olivat hienoja! Ja toivat mieleen Maija Poppasen ja sen nuohoojakaverin, joka myös piirsi asvalttiin elokuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa myös kivalta tapahtumalta. Katutaidetta :) Liidut on kyllä kivoja, lapset piirtelevät ahkerasti niillä. Ja pelaavat risti-nollaa.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)