maanantai 2. lokakuuta 2017

Neulon ja virkkaan

Elokuun loppupuolella kirjoittelin mitä on suunnitteilla ja tekeillä puikoilla ja koukulla. No. Paljon ei ole muutosta siihen tapahtunut, vaikka on jo yli kuukausi mennyt.

 

Kalevala CAL peiton virkkaus lähti hienosti käyntiin ja paloja on valmiina jo seitsemän. Kahdeksaskin viimeisellä kerroksella. Tällä viikolla olisi tarkoitus virkata puuttuvat palaset. Sääennuste näyttää sadetta niin monelle päivälle, että luulen tämän onnistuvan.




Taimitarhan Metsäretkisukkien yhteisneulontaan en sitten lähtenytkään mukaan. Ja just siitä syystä, mitä etukäteen ajattelinkin eli seiskaveikka on minun makuuni aivan liian paksu lanka. Yksikseen sukkana, saati sitten kirjoneulesukkana ja vielä enempi kirjoneulepolvisukkana. Malli on jälleen kaunis, mutta noin paksulle sukalle ei ole käyttöä kuin kotona sisätiloissa, joten jätin väliin. Mutta. Yllätyksenä sukkien perään jatkuu kal tänään Metsäretki-lapasilla ja paksuille lapasille kyllä on käyttöä. Otin niitä lankoja mitä kaapissa on ja neuloin resorit viikonloppuna ja tuon tämän päiväisen kirjoneulepätkänkin sain jo tikuteltua. 

Niin oli keväästä päässyt unohtumaan miten ne langat pitikään olla, että lankadominanssi on oikein. Ei jaksanut kvg, vaan tein toisen lapasen toisin ja toisen toisin. Muutama kerros toisessa lapasessa väärällä dominanssilla ei minua häiritse, mutta asia selvisi ja se muistiin tähän ihan tulevaisuutta varten. Kuviolanka eteen, pohjalanka taakse. Jospas sen nyt muistaisin. 




Ja koska piti saada kahdet samanlaiset puikot kirjoneulelapasia varten, oli eilen saatava valmiiksi tavissukat. Ne valmistuivat, suurin työ olikin langan selvittämisellä. Joku kissoista oli ollut tylsistynyt ja ottanut lankakerän leikkeihinsä. Melkoiseen solmuun olikin sen saanut.

Sukat on neulottu Step-langalla, joka on ihanan pehmeää neulottavaa sekä jalassa pidettävää. Paksu sukkalanka, samaa paksuutta kuin seiskaveikka, mutta sukista ei tule samanlaiset jöpökät, vaan näitä pystyy pitämään kengissäkin.

Muistiin tulevaisuutta varten sellainenkin asia, että ei tavissukkia. Ne kun valmistuvat h i t a a s t i . Tosin seuraavat sukat, jotka puikoille hyppäävät ovat melkein tavikset, mutta koska ei ihan ja tulevat lahjaksi, luulen motivaatiota riittävän nopeampaan neulomistahtiin kuin kahteen kuukauteen.

Huomasin sukkia kuvatessa, että olen neulonut yhden silmukan vain langansäikeellä. Näkyy hyvin tuossa kuvassakin. Pitää mennä silmukoimaan se heti, ettei vaan pääse hajoamaan jo ennen ensimmäistä pesua.

8 kommenttia:

  1. Niin ootan tuota sin peiton valmistumista! (: On niin herkullisen värisiä paloja. Mie koitan kovasti pähkäillä, teenkö ne lapaset vai en! Ehdoton ehkä! :D Pitäis vaan kohta päättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä on hyvä valimta 😁 Toi mun kirjava labka ei ollut paras valinta tähän kirjoneulomiseen, mutta kun oon jo kakkoskuvionkin tehnyt, niin en viitsi enää vaihtaa. Nää on vaan sellasia, että sen, oliko hyvä värivalinta, näkee vasta, kun on jonkun verran tehnyt.

      Poista
  2. Ihanat sukat, raikkaan väriset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taas tuli yhdet lempparisukat lisää 😊

      Poista
  3. Voi ei miten makean värisiä peiton palasia! 😍

    VastaaPoista
  4. Tuo Step-lanka vaikuttaa mukavalta ja väreissään etenkin.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)