torstai 6. maaliskuuta 2014

Maaliskuinen piha

Aikalailla tasan vuosi sitten kirjoitin miten paljon lunta on vielä. Huhtikuun loppupuolella lunta oli edelleenkin paljon. Paljon enemmän kuin nyt. Sillä nyt sitä on vain ohut kerros ja paljasta maata on jo paljon näkyvillä. Lapset ovat aika innoissaan vesilätäköistä, jäästä, mudasta ja hiekasta. Esko-kissa on ulkona kaiket päivät ja innostuu etenkin kun minä olen pihalla. Ja käyhän Almakin sentään kerran päivässä naapurin lautataapelin alla. Jos käsi ei olisi lastoitettu, olisin varmasti kaiket päivät pihalla saksimassa ja sahaamassa ja tekemässä ihan kaikkea. Nyt tyydyn vain patsastelemaan ja potkimaan jääkökköjä. Yritän jopa sanoa itselleni, että on ihan tyhmää kun on jo noin sulaa ja vain siksi, kun en voi tehdä mitään. Sukset, pulkat ja kelkat voisin varmaan viedä jo varastoon. Sen pystyisin tekemään. Ja kyllä kai sitä voisi vaikka risuja vähän keräillä, jos oikein kovasti alkaa nuo pihatyöt polttelemaan.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa :)