perjantai 6. helmikuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria

Sain haasteen Elsa-Aalialta ja siihen vastaan sekä haastan pari tyyppiä. Haasteen säännöt menevät näin:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat.
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!


Tässä ei ole minkäänlaista määrää, kuinka monta kaveria haastetaan, joten ihan itse sain päättää, että haastan nämä kaksi.

Päivänpesän elämää. Katjalla on ihana vanha talo ja kaunis pihapiiri ja siellä asustaa myöskin Alma-niminen kissa.
Alituiset. Katiija neuloo ihania kirjoneuleita ja muitakin ihania neuleita ja ompelee pienille kiinalaisille haalareita. 

On nyt niin ihanaa, jotta. Millähän ihanalla sitä ilahduttaisi?

Itse olen ilahduttanut itseäni tällä viikolla tulppaanikimpulla, uudella sohvalla, leipomalla onnistuneet Runebergin tortut, repimällä loputkin tapetinrippeet eteisen seinästä ja käymällä lasten ja ystävän sekä hänen lapsiensa kanssa katsomassa Teatteri Eurooppa Neljän Yökirjan. Oli varmaan hauskin näkemäni näytelmä ikinä, menkää katsomaan se, ei ollut edes kallista. Uusi tulppaanikimppu olisi ehkä jo paikallaan, mutta ilahduttava kimppu on kuivuneenakin.

4 kommenttia:

  1. Olitpa kuitenkin nopea! Tässä kun hässäkkä asettuu niin keskityn omaan osuuteeni :) Ja oi Runebergin tortut.. Lempileivokseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin :) Tortut hävisivät hetkessä. Taas pitää vuosi odotella niitä.

      Poista
  2. Ilahduttaminen on ihanaa - itsensäkin...

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)