keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Serkkusukat

Kanadalaisserkku ilmoitti talvella tulevansa kesälomallaan Suomeen. Edellisen kerran tavattiin melkein kolmekymmentä vuotta sitten. Jännitti ja odotin innokkaasti tapaamista. Serkun edellisestä käynnistä oli tosi mukavat ja lämpimät muistot. Päätin neuloa hänelle kotiinviemisiksi sukat. Aikaa oli runsaasti. Tuli kevät ja saatiin tarkempaa aikataulua matkasta ja meidän kulmilla olosta. Vielä en pitänyt mitään kiirettä sukkien kanssa. Sitten tuli fb-päivitys lentokentältä, että täältä tullaan. Tuli paniikki. Sukkia ei ole vielä edes aloitettu. Halusin tehdä ohuemmasta langasta, mutta ei puhettakaan, että ehtisin sellaisia valmistamaan melko lyhyellä varoitusajalla. Vähän paksummasta kyllä, mutta hyvää lankaa ei tietenkään löytynyt omista varastoista. Oli sunnuntai, kaupatkin kiinni. Jostain kaappien kätköistä kaivoin harmaan Nallen jämät ja kirjavan Nallen jämät. Ei ollenkaan sellaiset värit tai langat, joita olisin halunnut, mutta pakko oli jostain sukat tehdä. Paniikkialoitus ja sain ekan sukan valmiiksi nopeasti. Huomasin, että vielä on reilusti aikaa. Tuli ilta ja nukahdin yhdeksältä kutimet kädessä telkan ääreen yhden kerroksen neulomisen jälkeen. Tuli toinen ilta ja taas nukahdin kesken leikin. Aikaa olisi vielä. Tuli tämä päivä ja puhelu. Tullaan tänään. Sukat valmistuivat kuin valmistuivatkin jo puolitoista tuntia ennen kuin serkku ajoi autollaan pihaan. Ihan ajoissa. Olen tyytyväinen. Serkkukin oli tyytyväinen. Sehän riittää.

Toivottavasti seuraavan kerran tavataan vähän lyhyemmän ajan päästä. Ainakin aion varata paremmat langat sitä varten jo ihan hetikohta.


 

6 kommenttia:

  1. Sukista tuli nätit ja ehtivät sittenkin valmiiksi, se on tärkeintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtivät juuri. Kiitos kun sain aloitella autossa :)

      Poista
  2. Hyvä sinä! Nätit on ja todella nopeasti!

    VastaaPoista
  3. Kivat sukat ja ihan ajoissa!! Pääasia oli tietysti serkun vierailu ja onneksi hän sai ne sukatkin kotiin viemisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juu, serkun vierailu oli pääasia. Oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa, tuli paljon hyviä muistoja mieleen.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)