Reilu kuukausi sitten ostettiin uusi matto tupaan. Päätin, että postaan siitä, kunhan saan ommeltua muutaman uuden tyynynpäällisen. Että niissä kuvissa olisi muutakin kuin matto ja vähän mitä sattuu tyynyjä. Päätin myös, että ompelen ne heti kun on oikea sadepäivä. Sellainen koko-päivän-sataa sadepäivä oli tänään.
Matto on Ivana Helsingin suunnittelema Tilkkutäkki ja valmistettu kierrätyspuuvillasta. Meillä oli ensin kokeilussa keltainen (jonka olisin halunnut), mutta se näytti likaiselta ja tunkkaiselta. Ei sopinut meille. Siispä rohkeasti valittiin tämä turkoosi-vihreä, joka ei etukäteen ollut ollenkaan minusta sopivan värinen. Vaan niinhän siinä kävi, että tämä oli just sopiva ja kivan värinen matto meille.
Vesipesua matto ei kestä, vaikka tietysti ajattelin sen vedessä pestä, sitten kun tarvis on. Kuviot haalistuvat vesipesussa ja se tuli jo todistettua, kun kissa oksensi matolle ja pyyhin sitä voimalla puhtaaksi. Haalistui tai ei, tykkään matosta ja se on varmasti haalistuneenakin parempi kuin edellinen.
Uudet tyynynpäälliset on ommeltu yhtä lukuun ottamatta vanhoista
tyynyliinoista tai muusta vanhasta kankaasta. Sellainen huomio tuli
tehtyä, että on helpompi ommella tuollainen yksinkertainen
koristetyynynpäällinen kankaasta, kun käydä muokkaamaan vanhaa
tyynyliinaa. Miina ja Manu -kangas on ainoa uutuus ja sen ostin vasta
pari viikkoa sitten Lapsimessuilta.
Muutakin uutta on ilmestynyt tupaan. Vintagemarkkinoilta
pari viikkoa sitten löytyi iso emaliastia kesken olevia neuleita varten.
Tietenkään ne kaikki eivät tuohon mahdu, mutta ainakin ne, joita
ahkerammin teen, saivat emaliastiasta paikan.
Sienijakkara
taisi kotiutua meille jo talvella. Olen etsinyt vastaavaa pitkään.
Uusia olisi myytävänä joissakin nettikaupoissa, mutta halusin käytetyn.
Rikosseuraamuslaitos myy myös vastaavia ja sieltä jo harkitsin
ostamista, mutta onneksi en ehtinyt klikkailla, vaan käytetty löytyi
nettikirpputorilta.
Mattoakin vanhempi uutuus tuvassa on
verhot, jotka myöskin löytyivät nettikirpun kautta. Aivan ihanat ja
laitoin ne saman tien ikkunaan silittämättä. Verhot, kuten hyvin moni
muukin asia, siirtyvät tuvan laajennuksen puolelle, kunhan se saadaan
valmiiksi. Mutta on ihan kiva, että tämä väliaikainenkin ratkaisu
näyttää omaan silmään viihtyisältä.
Kaunis matto.
VastaaPoistaKiitos :) Tykkään itekin kovasti.
Poista