maanantai 31. lokakuuta 2016

Yhdeksänvuotissynttärit

Syysloma aloitettiin perjantaina-iltana juhlimalla Toivon yhdeksänvuotissynttäreitä. Loma myöskin päätettiin eilen synttärijuhlilla.

Tähän mennessä on kaikki kaverisynttärit (kuten ihan kaikki muutkin juhlat) pidetty meillä kotona, mutta tänä vuonna Toivo halusi synttärit Megazone laserammuntaradalla. Ja siellä ne myös pidettiin. Kaverimäärä oli sen vuoksi pakko rajata ja tänä vuonna ekaa kertaa kutsun saivat vain luokalla olevat pojat ja pari muuta poikaa.

Eipä tuo Lahden Energiahalli mitenkään kovin tunnelmaa nostattava paikka ole, mutta lapset tykkäsivät ja se on pääasia. Omat tarjoilut olin varannut mukaan ja koska Megazonen puolella oltiin vain 2 x 20 minuuttia, piti olla vähän jotain muutakin ohjelmaa. Tällä kertaa tila rajoitti visoja ja kisoja, mutta perinteinen kortinheittokilpailu pidettiin ja yhdellä jalalla silmät kiinni seisomisessa kisattiin ehkä jo vähän verenmaku suussa. Tuntui noita kolmasluokkalaisia poikia kirpasevan eniten se, että hävisivät eskarilaiselle tytölle.

Toivo ei erityisesti pyytänyt mitään kakkua, mutta koska halloween on meillä ollut synttärijuhlien teemana jo pitkään, tekaisin hiukan sitä sivuuttaen aivokakun. Se on ehkä ällöttävin kakku, johon olen koskaan törmännyt. Jopa niin ällöttävä, etteivät kaikki uskaltaneet edes maistaa sitä.

 
 
 
 


Sunnuntaina juhlittiin sukulaisten ja kummien kanssa. Toivo oli kutsunut myös muutaman tytön luokaltaan sunnuntaikemuihin ja naapurista lapsia. Muutama oli harmikseen kipeinä, joten pääsen järjestämään vielä kolmannetkin kekkerit.

Oli ehkä hiukan outoa järkätä vain yhdet juhlat kotona, kun olen jo pitkään tehnyt kaksien juhlien tarjoilut. Jospa ensi vuonna taas saisi järjestää kummatkin juhlat kotona. Ja onhan tässä vielä Tyynenkin seiskavuotispippalot ensin. Tyttö vaan jo mietti, että haluaisi järkätä omatkin kaverisynttärit Megazonessa. Mahtaako sellainen kiinnostaa tyllihameisia kuusivuotiaita tyttöjä?

Halloween-koristeilla vietettiin näitäkin juhlia. Tänä vuonna en jaksanut panostaa mitään erityistä uutta keksimällä. Ensi vuodeksi on kyllä ideoita, jos silloin ehtisin ne jo toteuttaa. Kakku oli tavallinen karamellikoristeinen kakku. Irtosormia toki oli tarjolla ja muumiotorttuja. Porkkanakakkupalojen päälle ripottelein hämähäkin munia ja tein hämähäkin niitä vertioimaan. Niin onnellinen olen mustasta marsipaanista, mitä kaupasta löytyi. Muistan eräätkin viisivuotissynttärit, kun etsittiin sinistä marsipaania ja mustaa ei ollut vielä olemassakaan ja muotoiltin noita mustia osia jostain lakusta. Ihan kamalaa. 

Mies vei tähteelle jääneen kakun tänään töihin syötäväksi. Aamulla kumpikin lapsi sanoi, ettei ehtinyt eilen maistaa kakkua ja onhan sitä vielä. No ei ole enää. Sanoin, että ei ollut edes kovin hyvää kakkua tänä vuonna. Ensi vuonna palaan taas samaan vanhaan täytteeseen, enkä kokeile mitään hienoja systeemejä kun ne ei edes maistu.

Mutta oli kivat synttärit, vaikka kakku ei ollutkaan hyvää. Vuoden päästä taas tavataan samoissa merkeissä.










PS. Toivo ei saanut meiltä tänä vuonna lahjaksi sitä jo useamman vuoden vakkarilahjaa eli Lego-pakettia. Koska olen koko syksyn kuunnellut lausetta 'kaikilla muillakin on, miksei meillä', päätettiin, että kohta on meilläkin. Arvokas lahja, mutta yllätettiin poika kunnolla. Nyt on meilläkin pleikka. Tervetuloa pelaamaan.

5 kommenttia:

  1. Aivokakku olisi ehkä multakin jäänyt syömättä! Ällöttävän näköinen kyllä.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Toivolle näin jäkikäteen. Aivokakku on mahtava! Uskaltaiskohan tuon tehdä lapsille perjantaiksi töihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Varmasti uakaltaa. Ulkonäkö sai kyllä hurjasti kehuja ja vau-huutoja ja joku sanoi haluavansa omille synttäreilleen samanlaisen *sen jonkun äoti varmaan vihaa mua jos ei pidä leipomisesta tai marsipaanilla muotoilusta). Muutama söi ja ne jotka söi,otti lisääkin.

      Poista
    2. Niin ja Kinuskikissan sivuilla on ohjetta. Tein ihan tavan pyöreeseen vuokaan ja muotoilin aivojen malliseksi.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)