tiistai 14. huhtikuuta 2015

Pihalla savuaa

Tänään piti sataa räntää vaakatasossa. Lähdettiin siksi aamulla Tyynen kanssa perhekerhoon, kun ei uloskaan viitsinyt mennä. Kerhossa pastori näytti diaesitystä omasta puutarhastaan ja kertoili puutarhan hoitamisesta. Oli sen verran hienon näköinen puutarha, että oli pakko mennä pihapuuhaamaan heti kun tultiin kotiin. Räntäsadekin loppui sopivasti, eikä täällä meidän notkelmassa edes hurjasti tuullut.

Rapsuttelin kasvimaan ja marjapensaiden aluset, sekä haravoin sitä nurmikkoa, minkä vielä pari päivää sitten päätin jättää haravoimatta. Kuitenkin vain sen verran, että sain suurimmat koivunoksat nurmikolta pois. Leikkasin vadelmat, sidoin ne ja nostelin kasvimaalle ruukut valmiiksi odottamaan kylvöjä. Ruukkuihin, lavoihin ja kasvihuoneeseen tulee pari perunaa, porkkanaa, sipulia, herneitä, tomaattia, lehtikaalia, tilliä, persiljaa ja kesäkurpitsaa nyt ainakin. Chili, basilika ja maissi on jo kylvetty ja ne odottavat koulimista.





Kasvimaalla on jo hyvässä alussa ilmasipuli, pillisipuli ja ruohosipuli. Vähän ovat kai saaneet kylmää, koska kaikki ovat osittain kellastuneita. Pillisipulin kasvusto on pienentynyt, tarvitsee varmaan syksyllä ottaa siemeniä talteen ja laittaa kasvamaan toiseen paikkaan. Raparperissa on hyvät alut. Tai oikeastaan kasvimaalta löytyy jo kolme raparperipuskaa, joista yksi on laitettu viime kesänä. Kaksi muuta ovat vanhempia. Kaikki alut ovat omien vanhempien raparperipuskasta, joka on alun perin mummon raparperista ja joka on alku ties mistä. Joten vanhaa kantaa ovat nämä meidänkin.

Kasvimaan perennapenkissä on krookukset avautumassa. Tänään oli niin pilvistä, että pysyivät koko päivän kiinni. Marjapensaiden alla kukkii osa kevätesikoista. Löysin sieltä vain keltaisia nuppuja, vaikka pitäisi olla myös oranssia. Kaikissa ei tosin vielä edes näkynyt nuppujakaan, joten voihan sitä oranssiakin vielä sinne ilmestyä.








Kasvimaan ja marjapensaiden siivoilun välissä tehtiin valmiiksi nuotiopaikka, jota aloitettiin jo hyvän aikaa sitten. Eli mies vei siihen pari puuttuvaa kiveä. Nuotio oli pakko testata heti ja laitettiin siihen oksia palamaan.

Päivällinen vaihtui tänään kasvissosekeitosta nuotiomakkaraan uuden nuotiopaikan vuoksi. Mies haki kaupasta makkarat ja nakit, minä hain jääkaapista sinapin. Aurinkokin ilmestyi pilven takaa juuri sopivasti grillaamisen ja ruokailun ajaksi. Ekaa kertaa ikinä maistoin tofunakkia, koska nuotiogrillaaminen on tylsää silloin kun ei syö makkaraa. Enkä minä syö. Pelättyä nakkiefektiä ei näissä ollut, joten pystyin syömään. Reilusti sinappia ja oli ihan hyvää. Seuraavalle grillauskerralle ostetaan eri merkkiä - eiköhän se lempparikasvisnakki sieltä vielä löydy.

Nuotiopaikkaa parempaa juttua ei kai meidän puutarhaan ole ilmestynyt pitkään aikaan. Ollaan kaikki aivan innoissamme. Nyt on jo kovat suunnitelmat penkkien tekemisestä tuohon ympärille. Sanat tikkupulla, lettupannu ja jopa sana laavu vilahtivat useita kertoja keskusteluissa. Mutta jos nyt ekaksi veistetään kunnon makkaratikut noiden pikatikkujen tilalle.



2 kommenttia:

Jokainen kommentti ilahduttaa :)